Olen nyt laittamassa 40 litraista pikku akvaariota lähinnä nyt karanteeni tai poikasakvaarioksi. Ajattelin, että toimiikohan kypsytys näin : Otin isommasta akvastani vettä ämpärillisen, sitten putsasin suodatimen sinne niin, että veteen irtosi kaikkea sitä likaa ja hyhmää. Laitoin sitten uuden pikkusuodattimen pörisemään ämpäriin, jotta se keräisi roskat ja alkaisi siitä kehittää omaa bakteeri kantaa. Kun se oli tarpeeksi siellä kierrättänyt vettä niin laitoin sen vielä pörisemään isoon akvaan. Kuinka kauan kestää, että suodatin on "kypsä" ? Pikku akvaan laitan uudet hiekat, mutta laitan vielä isosta akvasta sukkahousussa vanhaa hiekkaa, jotta niitä bakteereja saataisi jostain. Laitan myös vanhaa vettä pikku akvaan. Kysymys kuuluu siis, että voiko kypsytyksen hoitaa näin ja onko mahdollista nitriitti vaaraa ?
Ison akvan vesiarvot vielä:
ph 7,1
kh 3
gh 4
no3 15
no2 0
Kypsytys
Kalahullu
4271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Myös nitraattia on syytä tarkkailla. TUo on yksi ja aikas vaivaton keino kypsyttää akvaariota, ruoki samalla pari kolme kertaa päivässä hitusella sormien välissä murustellulla kalan ruoalla, älä annostele liikaa, pikkikikkiriikkinen määrä riittää, murenna aivan hienoksi pölyksi.
Ajattelinkin sen toimivan. Kestääkö tällainen kypsytys yhtä kauan kuin että aloittaisi ihan puhtaalta pöydältä eli siis milloin voi eläviä olentoja lisätä akvaan. Monnisia nyt ensisijaisesti yritän kudettaa, kun tuolla isossa akvassa kutu tahtoo mennä parempiin suihin.
kunnes on kypsä vaihda vettä reippaasti parina päivänä ennen kalojen tuloa, koituta kalat huolellisesti ja rauhassa.
Nitriittiä seran tippatestillä. Mittasin ensin isosta akvaariosta verratakseni pikku akvan tulosta. Ison akvan tulos oli täysin värikartassa oleva keltainen eli 0. Pienenmmän akvan tulos ei ollut niin vaalea keltainen, mutta ei todellakaan lähellä seuraavaa väriä. Värikartan mukaan siis 0 jos ei aleta pilkkua viilaamaan. Voiko ehkä kuitenkin nitriitti pitoisuus olla 0,1 tai 0,2 ? Jos annan vielä muutaman päivän kypsyä niin häviääkö nitriitti itsestään ?