Olkavarren lihakseen pistäminen i.m

Tyttönen--

Hei. Nyt kaipaisin ammattilaisten muistinvirkistystä. Miten pistän olkavarren lihakseen oikeaoppisesti? Olen lähihoitaja. 2004 valmistunut, ja erikoistumisvuonna opettelimme lihakseen piston. Nyt olen ollut muutaman vuoden hoitovapaalla kotona. Joten kaipaisin muistin virkistystä kiitos! Lupauduin pistämään sisaruksilleni rokotukset. Eikös neulan voi pitää aivan suorassa kun pistää? Ja lähinnä sitä mietin miten voin olla varma että pistän varmasti siihen lihakseen, enkä ihon alle vain.

22

18973

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lähihoitajaksi 2003

      Reilu 5 vuotta sitten valmistuin ja aikanani koulussa opetettiin niin, että kyynärvarresta kämmenen verran ylöspäin ja olkapäästä sama alaspäin. Eli näiden kämmenten väliin jäävä alue on pistämistä varten ja itse muistelisin, että neula pitää olla suorassa pistettäessä. (En ole joutunut/päässyt pistämään, sillä työskentelen päiväkodissa).

      • klp-äö

        Tiedäthän toki sen että noin vain ja varsinkaan kotioloissa ei rokotuksia, minkäänlaisia, ole turvallista pistää, vaikka sen im-pistotekniikan nyt sitten täältä netistä oppisikin. Onko mahdollisen anafylaktisen shokin hoitoon tarvittavat lääkkeet ja osaaminen hallussa?


      • lähäriksi :)
        klp-äö kirjoitti:

        Tiedäthän toki sen että noin vain ja varsinkaan kotioloissa ei rokotuksia, minkäänlaisia, ole turvallista pistää, vaikka sen im-pistotekniikan nyt sitten täältä netistä oppisikin. Onko mahdollisen anafylaktisen shokin hoitoon tarvittavat lääkkeet ja osaaminen hallussa?

        Anafylaksis tulee jos ampiainen tai mehiläinen tai vaikka käärme puree. Rokoteneula on sterilisoitu eikä niin likainen kuin ampiaisen neula.


      • lähäriks:)))
        lähäriksi :) kirjoitti:

        Anafylaksis tulee jos ampiainen tai mehiläinen tai vaikka käärme puree. Rokoteneula on sterilisoitu eikä niin likainen kuin ampiaisen neula.

        mutta eikö se anafylaktinen shokki liity allergiseen reaktioon - ei niinkään likaan?


      • anest-sh
        lähäriksi :) kirjoitti:

        Anafylaksis tulee jos ampiainen tai mehiläinen tai vaikka käärme puree. Rokoteneula on sterilisoitu eikä niin likainen kuin ampiaisen neula.

        Olet ainoastaan siinä asiassa oikeassa, että ampiaisen, kyyn tms puremasta voi tulla anafylaktinen reaktio, mutta ihan yhtä lailla se voi tulla mistä vaan lääkkeestä (myös tietty rokotteesta) tai vaikka ruoka-aineesta. Anafylaktinen reaktio on hengenvaarallinen ja tappaa ilman oikeanlaista nopeaa hoitoa. Tämä on aina huomioitava, kun antaa mitä vaan lääkettä potilaalla, vaikka antibioottia. Suonensisäisesti annettuna lääke saa nopeammin suuremman pitoisuuden, joten vakavan yliherkkyysteaktion riski on suurempi, mutta yhtä lailla mahdollinen myös i.m./ s.c./p.o tms annosteltaessa! Steriliteetillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Likaisella neulalla pistämisestä voi saada minkä vaan infektion, vaikka sepsiksen. Eli tuo "Rokoteneula on sterilisoitu eikä niin likainen kuin ampiaisen neula. " on täysin puutaheinää! luepa: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_teos=alg&p_artikkeli=alg00295


      • tällaiset
        lähäriks:))) kirjoitti:

        mutta eikö se anafylaktinen shokki liity allergiseen reaktioon - ei niinkään likaan?

        tomppelitko saavat Suomessa lain mukaan hoitaa toista ihmistä.... Ei saatana, en taida antaa yhdenkään lähiksen pistää tai antaa yhtäkään lääkettä ilman, että olen itse asian tarkistanut sh


    • kukaan ei saa

      pistää missään olosuhteissa toista ihmistä, vaikka olisi kuinka alan "ammattilainen", jos ei ole anafylaktisenshokin hoitovälineitä matkassa ja kirkkaana mielessä adrenaliinin annostus. Miten ajattelit sen pistää jos et osaa edes muutekaan pistää lihakseen. Käytöksesi kuulostaa lapselliseltä ja tyhmältä eikä missään nimessä ammattimaiselta.

      • ¨-au

        Tämä ei voi olla totta! Tämän täytyy olla joku provo. Kukaan lähihoitajan tutkinnon suorittanut ei voi olla näin pihalla???


      • Tonen lh
        ¨-au kirjoitti:

        Tämä ei voi olla totta! Tämän täytyy olla joku provo. Kukaan lähihoitajan tutkinnon suorittanut ei voi olla näin pihalla???

        Oliko ne siskojasi joille laitat sen rokotuksen? Miten he luottavat että osaat pistää? Itse ainakin menisin vaan terveydenhoitajan luokse terveysasemalle rokotuttamaan itseni. Ei se nyt niin kallista ole. Eri asia olisi jos pistelisit jotain insuliinia mutta älä nyt lihakseen mene pistelemään ...


    • lähärit

      pistellä rokotuksia? eiks se oo sairaanhoitajien hommaa?

      • ihmettelen..

        miks hitossa tämmösii rajotuksii ees pitää olla? kai lähis osaa laittaa vaik tipan jos vain annettais mahikset! pitäis olla samat oikeudet lähiksillä ja hoitsuilla kun on melkein samat hommatkin.


      • Tyttönen-
        ihmettelen.. kirjoitti:

        miks hitossa tämmösii rajotuksii ees pitää olla? kai lähis osaa laittaa vaik tipan jos vain annettais mahikset! pitäis olla samat oikeudet lähiksillä ja hoitsuilla kun on melkein samat hommatkin.

        Olen täysin samaa mieltä! Erikoistumisvuonna annettiin hyvä koulutus sekä opetus jopa verinäytteiden ottoon, sekä pistoksiin, ym lääkkeiden jakoon sekä antamiseen! Kyllä se on työpaikkakohtaista mitä saa ja mitä ei tehdä. Ärsyttää kun tämä hoitajahierarkia näkyy näin rajusti, kun pyytää apua. Olen sitä mieltä että jos olisin kirjoittanut olevani sairaanhoitaja, olisin saanut asiallisia kommentteja, ja se on tosi :=) Saathan sinäkin perehdytyksen aina mennessäsi uuteen paikkaan. Itse olen ollut poissa työelämästä muutaman vuoden, siksi muisti hiukan prakaa näissä asioissa. Ne eivät ole unohtuneet, kaipaan vain hiukan muistinvirkistystä!


      • turvallisen lääkehoitdon ohje
        ihmettelen.. kirjoitti:

        miks hitossa tämmösii rajotuksii ees pitää olla? kai lähis osaa laittaa vaik tipan jos vain annettais mahikset! pitäis olla samat oikeudet lähiksillä ja hoitsuilla kun on melkein samat hommatkin.

        johon jokaisen työpisteen lääkehoidon tulee perustua. Lähihoitaja saa sen mukaan antaa lääkettä luonnollista reittiä eli suunkautta, silmä ym korvatipat.Jakaa lääkkeet annoksiin. Antaa tarvittaessa näytön sairaan/terveydenhoitajalla tai kätilölle siitä, että osaa pistää sc ja im ja luvan myöntää vastaava lääkäri. Iv-koulutus työpaikkakoulutuksena ja asianmukaisin tentein ja luvin suoritettuna. Tentti tulee uusia 2-5 vuoden välein. Älä ala jakamaan täällä mutu-tietojas asiasta.


      • se on lakiin
        Tyttönen- kirjoitti:

        Olen täysin samaa mieltä! Erikoistumisvuonna annettiin hyvä koulutus sekä opetus jopa verinäytteiden ottoon, sekä pistoksiin, ym lääkkeiden jakoon sekä antamiseen! Kyllä se on työpaikkakohtaista mitä saa ja mitä ei tehdä. Ärsyttää kun tämä hoitajahierarkia näkyy näin rajusti, kun pyytää apua. Olen sitä mieltä että jos olisin kirjoittanut olevani sairaanhoitaja, olisin saanut asiallisia kommentteja, ja se on tosi :=) Saathan sinäkin perehdytyksen aina mennessäsi uuteen paikkaan. Itse olen ollut poissa työelämästä muutaman vuoden, siksi muisti hiukan prakaa näissä asioissa. Ne eivät ole unohtuneet, kaipaan vain hiukan muistinvirkistystä!

        perustuvaa asiaa.


      • hoitovapaalla minäkin
        ihmettelen.. kirjoitti:

        miks hitossa tämmösii rajotuksii ees pitää olla? kai lähis osaa laittaa vaik tipan jos vain annettais mahikset! pitäis olla samat oikeudet lähiksillä ja hoitsuilla kun on melkein samat hommatkin.

        Viilataanpas vielä pilkkua. Rokotuksen saa antaa vain terveydenhoitaja. Laitoksissa sen tekee usein myös sairaanhoitaja, mutta silloin on oltava lääkäri paikalla kantamassa vastuu rokotuksen määräämisestä, jolloin sairaanhoitajan vastuulla on antaa oikea määrä oikeaa lääkettä oikealla tavalla oikealle potilaalle oikeaan aikaan. Ja aina pitää olla ne anafylaksia ensiapulääkkeet ja mielellään myös tipanlaitto intubaatio välineet saatavilla ja tietenkin osattava myös niitä käyttää. Rokotuksen jälkeen potilas/asiakas ohjataan odottamaan n. 20 minuuttia vaikka odotushuoneessa lukemassa lehtiä, jolloin mahdollinen nopeasti kehittyvä allerginen reaktio pystytään toteamaan ja hoitamaan heti. Paikalliset turvotukset ym. reaktiot tulevat myöhemmin ja harvoin uhkaavat henkeä.

        Tempun, kuten vaikka injektion annon, oppii vaikka apina. Ammattitaitoa on tietää mitä tekee ja miksi ja tunnistaa oman vastuunsa rajat. Miksi osalla meistä hoitajista on niin hirveä hinku päästä tekemään asioita jotka kuuluvat toisen ammattiryhmän tehtäviin? Eikö oman leiviskän hoitamisessa ole tarpeeksi tekemistä kun pitää haalia vielä muidenkin hommat?


      • Anonyymi

        Kyllä on sh:n hommaa.


    • lähihoitajat

      viralliseen rekisteriin terveydenhuoltoalan ammattilaisista? -Jos kuuluu, niin sinulta luvat pitäisi ottaa pois! Mitään rokotetta ei anneta ilman valmiuksia hoitaa vakavat haittavaikutukset ja kotona et niitä pysty hoitamaan. Vakavat haitat ovat harvinaisia, mutta tappavia ilman kunnon hoitoa. Olen itse rokottanut kaikki perheeni jäsenet. Terveyskeskuksen aulassa......ja lääkärien ollessa tietoisia, että suoritan rokotuksia. t: Hoitotason sairaankuljettaja/ anestesialogian erikoissairaanhoitaja

    • åå bå

      Kirjoituksestasi käy ilmi, ettet ole ihan ajan tasalla, koska luulet voivasi rokottaa ilman "rokotuslupaa" ja tarvittavia varotoimenpiteitä, joista täällä jo oli puhetta. Ei se kuule ole tittelistä kiinni, vaan siitä, että toimii oikein ja vastuullisesti. Älä loukkaannu tästä, vaan toimi oikein. Olen varma, että sisimmässäsi tiesit, ettet voi "siviilissä" antaa rokotuksia kotioloissa, vaikka se tuntuisi miten houkuttelevalta. Sisaruksesi kyllä ymmärtävät asian.

      • sh-opiskelija

        "Olen sitä mieltä että jos olisin kirjoittanut olevani sairaanhoitaja, olisin saanut asiallisia kommentteja, ja se on tosi :=)" Ero on kuitenkin siinä ettei sairaanhoitaja edes kyselisi tuollaista koska tietää miten ja minne pistää. Ja miksi sh ja lähäreillä pitäisi olla samat hommat? Jos lähärit haluaa tehdä samoja hommia, tervetuloa opiskelemaan sairaanhoitajaksi! Neulan koko määrittelee myös aika pitkälle pistätkö 90 tai 45 astetta...


      • mie666
        sh-opiskelija kirjoitti:

        "Olen sitä mieltä että jos olisin kirjoittanut olevani sairaanhoitaja, olisin saanut asiallisia kommentteja, ja se on tosi :=)" Ero on kuitenkin siinä ettei sairaanhoitaja edes kyselisi tuollaista koska tietää miten ja minne pistää. Ja miksi sh ja lähäreillä pitäisi olla samat hommat? Jos lähärit haluaa tehdä samoja hommia, tervetuloa opiskelemaan sairaanhoitajaksi! Neulan koko määrittelee myös aika pitkälle pistätkö 90 tai 45 astetta...

        Aika jännnää, että hoitoalalla on tällaista samanlaista hierarkia-ajattelua kuin sosiaalialalla... Tarkoitan esim. sosiaalityöntekijä - sosiaaliohjaaja asettelua. sosiaalityöntekijällä on yliopistolliseen maisterikoulutukseen vedoten suurempi palkka ja työssä teennäisesti eroa amk-tasoisen sosionomi-tutkinnon suorittaneen sosiaaliohjaajan työhön verrattuna. Itse aikuissosiaalityössä toimivana tiedän, että työt eivät sisällöllisesti eroa juuri lainkaan. Ainoa ero, joka on useissa työpaikoissa tehty on se, että sosiaalityöntekijät mm. toimeentuloturvatyön osalta myöntävä vain ennaltaehkäisevää toimeentulotukea... sosiaaliohjaajat perus- ja täydentävää toimeentuotukea ja etuuskäsittelijät, joilla ei lainkaan sosiaalialan koulutusta (joillain ei minkäänlaista koulutusta työnkokemuksen lisäksi) vain perustoimeentulotukea. Näin on saati teknisillä eroilla aikaan hierarkiaa, jolla ei ole minkäänlaista tekemistä työn sisällön kanssa. sosiaalityöntekijät vielä usein tekevät asiakastyötä vain hyvin suppean asiakasryhmän kanssa siinä samalla kun sosionomit joutuvat tapaamaan päihde- mielenterveysongelmaisia, pitkäaikaistyöttömiä ja muita syrjäytyneitä tai sen vaarassa olevia hyvinkin vaikeita asiakkaita. Varsinkin nyt kun lama on tuonut paljon uusia asiakkaita (tarkoitan siis nyt toimeentuloturvan piiriin), ei työntekijät enää voi tehtäviään eritellä. Tämä johtaa siihen, että sosiaalityöntekijät tekevät n. 200-500 euroa paremmalla palkalla samaa työtä sosiaaliohjaajien kanssa. Normaalissa tilanteessa voi ajatella, että sosiaaliohjaajat 200-500 euroa huonommalla palkalla samaa työtä kuin sosiaalityöntekijät...


    • sairaanhoitaja5

      pistää edes omia sisaruksia, kun en ole yli neljään vuoteen pistänyt rokotteita.
      Eikä myöskään tulisi mieleen pyytää ketään kaveria pistämään työajan ulkopuolella.

      Soitappa vaikka neuvolan terveydenhoitajalle ja kysy häneltä neuvoa. Hän osaa varmasti neuvoa, kun työkseen pistelee.

      • Anonyymi

        LH saa pistää vaan insuliinia ja tietää sillon, että neula on suorassa. Rokotukset hoitaa TH terkkarissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      60
      1059
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1034
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      892
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      60
      820
    5. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      812
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      805
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      699
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      55
      689
    9. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    10. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      15
      636
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      582
    15. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      580
    16. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      573
    18. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      568
    19. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      533
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      11
      529
    Aihe