tie onneen??

Ja taas kerran näille kotonaan asuville aikuisille: MUUTTAKAA POIS VANHEMPIENNE LUOTA. Etenkin jos äitisi ei anna sinun elää omaa elämääsi. Sinulla on työ joten muuta ihmeessä!

Tilanteesí ei kuulosta mukavalta, mutta sille voi onneksi tehdä aika paljonkin. Hyviä puolia tilanteessasi on runsaasti: olet nuori ja terve, sinulla on mahdollisuuksia vaikuttaa millaiseksi elämäsi muodostuu. Työpaikka nykyaikana on hieno juttu, vaikka se tuntuisikin tylsältä ja ikävältä hommalta. Säästä ja nauti palkastasi sopivassa suhteessa; taloudellinen riippumattomuus helpottaa elämää suuresti. Kannattaa harkita myös opiskelemista, mikäli alasi ei tunnut nyt oikealta. Kotoa pois muuttamista kannattaa myös harkita. Lapsuuden kotiin on helppo jäädä; mutta sillä on myös hintansa. Olet nuori aikuinen, itsenäitymisessä ei ole mitään pahaa tai väärää. Fyysinen välimatka äitiisi voisi päinvastoin lähentää teitä toisiinsa. Sohva vetää meitä suurinta osaa vastustamattomasti puoleensa :-) Mitä jos vaikka piipahtaisit pienellä iltakävelyllä 20-30 kerrallaan. Hien ei tarvitse edes virrata, saatpahan veren kiertämään ja siitä se mielialakin kohenee. Itse huomasin liikkumisen aloitettuani haluavani liikkua entistä enemmä ja siitä seurasi positiivinen kierre. Rakkausjutuissa ei voi antaa muuta neuvoa kuin elä ihan tavallista elämää. Tapaat varmasti mukavan ihmisen sitten kun elämä niin menee. Et etsi kumppania äidillesi, vaan itsellesi. Minunkin äitini löysi vaikka mitä vikaa poikaystävistäni, mutta lopulta päätin ettei se ole minut murheeni, vaan äidin. Ei hänen tarvitsekaan pitää miehestä, mikäli mies on tavallinen, kunnon tyyppi. Toki äidin "varoituksia" kannattaa joskus kuunnella, mutta turhasta valittaminen, noh, se on vain turhaa valittamista. Olen itse aika "vanha" sinuun verrattuna, 36-vuotias. Mutta tunnistan paljon itseäni. Näin keittiöpsykologina sanoisin sinun käyvän läpi aikuistumiseen liittyvää siirtymävaihetta. Kyllä se elämä siitä mukavammaksi muuttuu. Tärkeää on myös asenne. Elämä on suurelta osin tavallista ja melko tylsääkin. Siinä harvoin on varsinaisia juhla- ja kohokohtia. Jokaisesta päivästä voi mahdollisuuksien mukaan tehdä mukavan. Pidä itsestäsi huolta;hanki kiva kampaus, meikkaa vähän, ota hyvä ryhti ja hymyile. Ole ystävällinen toisille ja huomio muita. Hyvät jutu palaa takaisin. Aurinkoa päivääsi!

Muuta pois heti kun löydät kivan, sinulle sopivan asunnon. Ja mahdollisimman kauas lapsuuden kodista. Tulee olemaan pitkät työmatkat, mutta on sen arvoista. Oletko muuten ajattelut muuttaa kokonaan toiseen kaupunkiin, vaikka Helsinkiin? Itse jouduin muuttamaan pois äidin luota hyvin kauas, toiseen maahan. Masennus ei välttämättä mene täysin ohi, mutta tunnet itsesi onnelliseksi ja aikaansaavaksi. Saat sisustaa kotiasi, laittaa mieleistäsi ruokaa, pukeutua kuten haluat, tulla ja mennä milloin lysti. Saat vihdoin aikaa itsellesi ja tilaa omille ajatuksillesi. Varaudu vain kuitenkin siihen, että henkinen napanuora ei katkea heti muuton jälkeen. Minulla kesti yli 8 vuotta. Edelleen usein mietin, että mitä äiti tästäkin sanoo. En ole vieläkään täysin vapaa. Minun vapaa aika kuului 23 v. saakka äidin kanssa sohvalla saippuasarjoja katsellen ja äidin teräviä kommentteja kuunnellen. Lisäksi tylsät opinnot ja myöhemmin raskas työ huonossa porukassa. Oli minulla toki poikaystävä ja kavereita, mutta äiti halveksi heitä. Ei ihme, että olin masentunut. Poismuuton jälkeen äiti hyvin pitkään pyrki hallitsemaan elämääni välimatkasta huolimatta ja onnistui siinä erinomaisesti. Viime vuosina hän on kuitenkin tainnut rauhoittua. Ei yritä enää ravata luonani, riittää kun minä käyn kerran vuodessa. Minun onni ja terveys on kai hänelle kuitenkin se tärkein juttu, ei valta.