Kuopio

Onko muilla DNA:n kaapelilaajakaistan käyttäjillä Kuopiossa ollut viime aikoina yhteyden pätkimistä? Minulla toimii päivällä hyvin, mutta iltaisin ja viikonloppuisin voi olla jaksoja, jolloin ei meinaa pysyä verkossa. Ikään kuin kotikäyttäjien ruuhkahuippuja?
4628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvin on toiminut jo n. 4 kuukautta Julkulan kaupunginosassa. Riippuisikohan pätkiminen käyttöpaikasta? Ruuhkahuippuja iltaisin ja viikonloppuisin? Miksi? Vai johtuisiko pätkiminen omasta kannettavastasi, haittaohjelmat? Onko suojaukset hoidettun kunnolla?

Äänestä
  • Kone on Neulamäessä. Käyttöjärjestelmänä on Linux ja ongelma on myös varalla olevassa Windowsissakin. Modeemin valojen perusteella yhteys on kunnossa silloinkin, kun yhteys ei oikeasti toimi. Joskus aikoinaan, kun oli oikeasti häiriötä johdossa, modeemi lähti aina hakemaan uudelleen yhteyttä, mutta ei nyt. Mikään ei muutu laitteistolla. Pätkiminen alkaa ja esimerkiksi tunnin kuluttua ei ole enää mitään ongelmia. Tätä on esiintynyt muutamana viime viikkona.

    Äänestä

  • pätkii? kirjoitti:

    Kone on Neulamäessä. Käyttöjärjestelmänä on Linux ja ongelma on myös varalla olevassa Windowsissakin. Modeemin valojen perusteella yhteys on kunnossa silloinkin, kun yhteys ei oikeasti toimi. Joskus aikoinaan, kun oli oikeasti häiriötä johdossa, modeemi lähti aina hakemaan uudelleen yhteyttä, mutta ei nyt. Mikään ei muutu laitteistolla. Pätkiminen alkaa ja esimerkiksi tunnin kuluttua ei ole enää mitään ongelmia. Tätä on esiintynyt muutamana viime viikkona.

    Jos mokkulassa vilkkuu, tumman sininen valo tulee signaali siihen saakka OK (3G-yhteys) Vika voikin olla omassa koneessassi. Kannattaa viedä tarkistettavaksi asiantuntijalle. (Ei välttämättä dna:han)

    Äänestä

  • nomen kirjoitti:

    Jos mokkulassa vilkkuu, tumman sininen valo tulee signaali siihen saakka OK (3G-yhteys) Vika voikin olla omassa koneessassi. Kannattaa viedä tarkistettavaksi asiantuntijalle. (Ei välttämättä dna:han)

    Sain pätkimisen loppumaan vaihtamalla modeemin ja koneen välisen johdon. Aluksi kokeilin toisella ethernet-kaapelilla, mutta sama pätkiminen jatkui. Modeemiin saa yhteyden myös USB:n kautta ja tämä vaihtoehto on ollut toimiva ratkaisu. Joku ajoittainen häiriö jostakin kai sitten pääsi ethernet-kaapeliin, mutta ei USB-kaapeliin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pätkii? kirjoitti:

Onko muilla DNA:n kaapelilaajakaistan käyttäjillä Kuopiossa ollut viime aikoina yhteyden pätkimistä? Minulla toimii päivällä hyvin, mutta iltaisin ja viikonloppuisin voi olla jaksoja, jolloin ei meinaa pysyä verkossa. Ikään kuin kotikäyttäjien ruuhkahuippuja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu