Mitä tehdä?

Beagle pulassa

Tuttavallani, nuorella opiskelijaneitokaisella on nuorehko beagle, ja käsittääkseni nämä koirat tarvitsee paljon liikuntaa. Tuttava ei opiskelukiireittensä ja muun opiskelijaelämänsä takia ehdi ulkoiluttaa koiraa vaan käyttää sen ainoastaan ulko-oven nurkalla tarpeillaan. Päivästä toiseen koira makoilee kotona ja pääsee tosiaan vain minuutiksi pariksi kerrallaan ulos. Tuntuu tosi pahalta koiran puolesta. Onko kellään vinkkejä kuinka asiaan voisi hienovaraisesti puuttua. Itse en allergian takia voi tarjoutua ulkoiluttajaksi.

5

601

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hukka-Musti

      Koiralle on tosiaan tarjottava riittävästi liikuntaa, jos sellaisen on itselleen hommannut. Se on harmillista, kun koirakuume menee yli rajojen. Kyllä jotenkin tuttavasi on ymmärrettävä, miten väärään aikaan hän koiran hankki. Jos ei kykene tarjoamaan koiralle liikuntaa riittävästi, sitä ei pitäisi hankkia, mutta jos on jo hankkinut koiran, mutta sille ei liikuntaa pysty riittävästi tarjoamaan, niin olisi hyvä alkaa etsiä koiralle uusia omistajia. Hankalaa on tutuille tuollaisista asioista puhella, mutta pakko on, jos koiran omistaja ei itse sitä tunnu tajuavan. Pian sinun on siirryttävä koiran puolelle. Beagle on kehitetty ajamaan jäniksiä ja kettuja sitkeästi pitkiä matkoja hankalassa maastossa ja vaatii liikuntaa sen mukaisesti, eli kunnon lenkkejä ja mieluusti vapaana juoksentelua vaikka koirapuistossa, mutta sopii beagle tottelevaisuusharjoituksiinkin, kuten agilityyn tai tokoon. Ja huomautan vielä sinulle, että koira-allergiaan parasta lääkettä on juuri itse koirat. Mitä enemmän koiria välttelee, sitä heikommin elimistö sopeutuu sietämään niiden hilseilyä. Itse pääsin eroon pahasta kissa-allergiasta juuri kissojen seuran avulla. Välissä minulle tuli jopa kovaa flunssaa ja astmaakin, mutta puolessatoista vuodessa kissa-allergiani lukema laski 13:sta 5:een. Siedätyshoidosta ei tarvitse turhia rahalla maksaa, kun sen voi hoitaa myös omassa arjessa eläinten seurassa, vaikka pahaa ehkä välissä ololle tekee.

      • jos ei kerkiä

        siedätyksen välissä henki lähteä....urgh... ittellä ilmenee allergia oireita, jos koira nukkuisi sängyssä..eli nukkui tuo yksi koirista lähemmäs viisivuotiaaksei 4viikkoisesta alkaen viekussa ku ol nii pikkureppana...noh alati pahenevien allergia oireiden ilmaantuessa en sitten enää oikeasti kyennyt nukkumaan koira viekussa, eli nyt tuo on nukkunut jo 4vuotta lattialle omalla pedillä emonsa kyljessä ja itsellä hengitystieoireet nollassa, että nyt ei tarvi oottaa puoleen päivään, että henki kulkee ja räkä ei juokse solkenaan ja naama ole pöhössä ja korvavaivat lähes kokonaan poissa...paitti himpun nyt siitepölyaikaan reagoin, mutta ei muutamaa niistoa sillon tällön kummempaa:) En siis toki väitä että siedätyksestä ei apua joille kuille olisi, mutta ei sillä kaikki allergioistaan pääse...voip vaa henki lähteä jos tarpeeksi paha allergia on...


    • M

      Ei kai se allergia mitenkään hirveä siellä ulkona ole ? =)

      • 2xbeagle

        suosittelisin ottamaan yhteyttä eläinsuojeluviranomaisiin tai suostutella tätä kaveria antamaan koiran pois, kipeetä se tekee mutta eläin ei ole lelu,
        siinä ei ole on/off nappia. ainakaan mun koirista sellaista ei löydy.


      • tiedät..
        2xbeagle kirjoitti:

        suosittelisin ottamaan yhteyttä eläinsuojeluviranomaisiin tai suostutella tätä kaveria antamaan koiran pois, kipeetä se tekee mutta eläin ei ole lelu,
        siinä ei ole on/off nappia. ainakaan mun koirista sellaista ei löydy.

        Käykö tyttö koiran kanssa koirakoulussa tai jossain muualla? Jos hän purkaa koiran energiat koulutukseen tai muuhun..?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      209
      2229
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      164
      1479
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      227
      1101
    4. 59
      948
    5. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      57
      941
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      937
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      72
      841
    8. 93
      797
    9. Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!

      Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta
      Pyhäjärvi
      120
      741
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      717
    Aihe