Kristinuskon sanoma on sellainen että Jumala oli Kristuksessa ja tällä tavalla sovitti maailman synnit itse itsensä kanssa. Ihmisellä ei ole siis muuta ongelmaa pelastuksessa kun se ettö valmiiksi Jeesuksen tuskilla ja vaivoilla verenvuodatuksella ja ristinkuolemalla valmistettu pelastus ei kelpaa ylpeälle ihmiselle.
JUMALA vanhurskauttaa, ihminen ei voi itse itseään vanhur"skauttaa.
Jumala pyhittää syntisen pukemalla hänet USKON JA KASTEEN kautta hänen täydellisellä vanhurskaudellaan. Ihminen ei voi itseään pyhittää, koska hän on syntinen. Ihminen tarvitsee vanhurskauden joka on hänen ulkopuoleltaan ja jonka hän saa lahjaksi, kun ansioita ei ole.
Paljon on niitäkin raukkoja valitettavasti Joille Jumalan täydellinen sovitus ei riitä. Pitää alkaa itse itseään vanhurskauttamaan ottamalla sieltä ja täältä lainpykäliä tueksi väärälle vanhurskaudella. Kun ihminen on joitakin vuosia ja vuosikymmeniä kilvoitellut USKOSSA, niin valheen henki alkaa tuomaan sellaista saastaa, että onhan sinulla sentään vähän ansioitakin, onhan sinulla rakkautta ja hyviä tekoja, olethan sinä toiminut niin ja niin, etkä ole toiminut niin ja niin".
Jopa sillä tavalla on luettu Raamattua, että taivaassakin on parempia paikkoja hyvin ansioituneilla ja huonompia heikommin menestyneille. Muun muassa Leo Meller on puhunut tällaisia. Ei ihminen silloin ole aavistustakaan omasta tilastaan, eikä siitä mitä Raamattu oikeasti puhuu tuhansilla kuvakielisillä paradoksaalisilla vertauksillaan ja ennustuksillaan. Raamattu kun ei avaudu järkeilemällä, eikä sydämestään särkymättömälle.
Vasta hätä pakottaa syntisen ihmisen polvilleen, anomaan armoa, - eikä läheskään kaikki syntiset mene polvilleen vielä silloinkaan silloinkaan.
Vihollinen on saanut uskoteltua sellaisen valheen, että "eihän sinulla ole syntiä."
Jatkuvasti sekoitetaan taivaalliset ja maalliset
Perin ärsyttävää
12277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuin minustakin se on perin ärsyttävää, että tuskalla ja vaivoilla on valmistettu pelastus mutta se ei kelpaa juuri kenellekkään . Noista paremmista paikoista taivaassa, On tiedossa Jumala taivaan Isä . Poika Jeesus Kristus , sitten tiedämme 24 vanhinta, sitten Enkeleitä, muuta kai ei ole tiedossa. noista vanhimmista ei kukaan varmana ole ollut lapin vanhin .
>minustakin se on perin ärsyttävää, että tuskalla ja vaivoilla on valmistettu pelastus mutta se ei kelpaa juuri kenellekkään.< Juuri tässä kohdassa kaikkien kannattaisi katsoa peiliin, myös itseni. Miksi ei kelpaa? Onko astia ristiriidassa? Säteileekö minusta kaikki 9 Henhen hedelmää? Jos ei, niin siinä on vastaus miksi ei kelpaa. Tunsin kerran yhden miehen, joka säteili jo satoja metrejä ennen kun oli lähellä, kaikkia 9 Hengen hedelmää. Eikä hänen tarvinnut edes sanoa mitään, kun kaikki esteet ja ongelmat suli hänen edessään. Ikinä ennen en ollut tällaista missään nähnyt, mutta se toimi sen miehen kohdalla, niin kauan kun hänet tunsin työni merkeissä.
Puhut kuin itse saatana: 1) Omanvanhurskauden perkele sanoo: sinulta puuttuvat hedelmät. et ole Jumalan lapsi. 1.1) Laki sanoo: olet rikkonut siinä ja siinä 2) Pyhä Henki sanoo: Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. 2.1) Jumaa itse sanoo: vaikka syntinne olisivat veriruskeat 3) Kristuksen soturi sanoo: "Tulkaa kaikki heikkouskoiset ja ottakaa elämän vettä lahjaksi!" 4) Perkele sanoo: "Te ette ole mitään kristittyjäkään, kun teillä ei ole sitä ja sitä ja sitä ja sitä".
Puhut kuin itse saatana: 1) Omanvanhurskauden perkele sanoo: sinulta puuttuvat hedelmät. et ole Jumalan lapsi. 1.1) Laki sanoo: olet rikkonut siinä ja siinä 2) Pyhä Henki sanoo: Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. 2.1) Jumaa itse sanoo: vaikka syntinne olisivat veriruskeat 3) Kristuksen soturi sanoo: "Tulkaa kaikki heikkouskoiset ja ottakaa elämän vettä lahjaksi!" 4) Perkele sanoo: "Te ette ole mitään kristittyjäkään, kun teillä ei ole sitä ja sitä ja sitä ja sitä".
En minä noitakaan sanoisi .
lapinvanhin? Näihä myö tok uskotaa ettei olt lapivanhin. :-)))
Siu pittäis ymmärtee ettei laupeuven työt ja rakkaus tule ilmi tääl internetiss, vaa siin ympäristös jos elät. Nyt kehota sinnuu menemään viimei kottiis, hoija siel assiis kuntoo. Älä tule tän neuvomaa kettää. Meil on suuret perheet, on lapset ja lastelapset, joiel keskel meil riittää työtä iha kyllin, ei tarvihe netis tyhjöö kitissä ja ihtiäns kirjainte avul kehhu ja kiännellä. Älä ole naivi, vaan kasva aikuiseksi. Ota vastuu omasta elämästäsi, ja hjätä nämä palstat rauhaan.
Ite omavanhurskaas saatan. Näitä riittää. Mutta meneppä heiä huusholliis ja kato, niin kauhistut. Kun ihminen on tarpeeksi tyhmä ja naivi niin eihän se ole mikään konsti kehua itseään ja moittia täysin tuntemattomia ihmisiä julkisilla nettipalstoilla. Sellainen ei vaadi mitään, koska se on lihan luonnollinen luonto. Mutta kuten hyvin kuvasit Jeesuksen tehtävää, kuolleet saavat elämän, nälkäiset saavat leivän ja heikkoja tuetaan kaikin käytettävissä olevin keinoin. Tämä on Jumalan tahto. Ja siihen tehtävään olla heikkojen suojana kuuluu myöskin tehtävä ajaa palkkavaimo pois poikinensa näkö ja kuulopiiristämme, sillä palkkavaimon ei pidä perimän vapaan pojan kanssa.
hokata. Lueppa rauhallisesti uudelleen niin havaitset että viesti johon vastasit oli aivan oikein kirjoitettu Haagarin poikaa Ismailia vastaan.
jotain raadonia varmaan? ;) Et edes huomaa kun peräänkuulutat Hengen hedelmää jo ennen kuin ihminen edes käsittää uskonvahnurskauden! Uskomatonta, mutta näköjään totta.
Kuultu jostakin Enkelirutinaasta , mut lapin vanhimpii niissä ei ole, kyllä he on aivan tavallisia rivi miehii siellä .
Joka alkaa heti kun havaitsee hedelmän tai kaks se ei ole raadon tai argon, mutta jalokaasu pitoinen sen täytyy olla. Ihmeen kauan se kestää, ettei vaan olis helipoli hedelmän säde.