Onko ketään samassa tilanteessa olevaa??
Mieheni on kärsinyt masennuksesta jo pidemmän aikaa mutta viimeaikoina se on tullut enemmän esille. Yritän olla ymmärtävä puoliso joka jaksaa tukea ja ymmärtää vaikka välillä se sattuukin... Tällähetkellä tuntuu että oma elämä on menossa alamäkeä koska mieheni viimeaikaiset tempaukset ovat saanet itseni lähes masennuksen partaalle! Mieheni on pidemmän aikaa puhunut pahasta olostaan ja kertonut siihen syitä, hakeutunut psykologille. Ei ole kauaa kun mieheni makasi teholla kun yritti itsemurhaa. Tuntuu että se vei ne viimeiset voimat, tähän asti olin uskonut että kaikki kääntyisi hyväksi terapian ja lääkkeiden avulla mutta ei... siellä istuessani sairaalassa hänen vierellään tunsin valtavaa pahaa oloa siitä että näin on pitänyt käydä ja tässä tilanteessa ollaan. Yritän ymmärtää mieheni käytöstä mutta tuntuu että olen ihan yksin ja vailla huomiota mitä kaipaisin mieheltäni. Tunteet ovat ristiriitaisia, en halua jättää miestäni koska rakastan häntä mutta välillä tuntuu siltä että olisi parempi olla jossain todella kaukana että saisi omia ajatuksia kokoon. Kaipaan läheisyyttä ja rakkautta, jota meillä hyvinä päivinä onkin mutta kun masennus päivä tulee niin mistään siitä ei voi edes unelmoida. Mieheni raivoaa täysin mitättömistä asioista, haukkuu, epäilee että pettäisin häntä, sen takia olen joutunut karsimaan suurimman osan miespuolisista kavereistani koska mieheni itseluottamus on masennuksen takia aivan pohjalla ja hän epäilee että vaihtaisin parempaan heti tilaisuuden tullen.Yritän hoitaa kotia parhaani mukaan enkä edes enää vaadi miestäni tekemään kodin eteen yhtään mitään koska tiedän että se ei mitään hyödytä.En voi myöskään kertoa tunteitani miehelleni koska pelkään sen pahentavan hänen oloaan entisestään. Kerran sen tein ja vastaus oli että hän voi kyllä tappaa itsensä tai lähteä pois luotani jos hänen kanssaan on niin vaikeaa.. Mikä neuvoksi?? omat voimat alkavat olla loppu...
Masentuneen puolisona...
on vaikeaa
14956
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sinun pitää nyt toimia sillä tavalla kuin lentokoneessa neuvotaan toimaan hätätilanteessa. Laitat "happinaamarin" ensin itsellesi ja sitten vasta muille (lapselle lentokoneessa). Aamupäivällä lähti masentunut ja harhainen läheiseni pakkohoitoon ambulanssin ja poliisin avustuksella, kun emme muuten saaneet häntä liikkeelle. Hän ei ole puolisoni, vaan muu läheiseni. Hän on aikaisemmin traumatisoinut minut pahoin, aina dissosiaatiohäiriöön ja tunteiden kuolemaan asti. Sinun ei pidä suostua sellaiseen. Teet voitavasi ja se riittää, niin kylmältä kuin neuvoni ehkä tuntuukin. Jokainen aikuinen on viime kädessä itse vastuussa itsestään ja teoistaan, myös itsemurhasta. Läheinen voi auttaa paljon, mutta ei loputtomasti. On tärkeää suojella ja huolehtia itseään, jotta masentunut ja itsetuhoinen ei vie aivan kaikkea mennessään. Sinäkin voit turvautua pakkohoitoon, jos miehesi kerran on itsetuhoinen. Se riittää perusteluksi. Jos tunnet itsesi masentuneeksi, mene hoitoon, käytä määrätyt lääkkeet ja hoida itsesi kuntoon psykoterapiassa. Sellaista tämä elämä on. Sellaista on minunkin elämäni.
Hei! Sinulla on samoja kokemuksia kuin minulla. Mieheni on työtön ja ei saa töitä kun on jo yli 50v.(ikärasismi) Vaimon osa on kova koska miehet alistavat koska nainen on töissä, se on kova miehinen kolaus koska he eivät osaa itse toimia. Minulle on sanottu että ota ero mutta en sitä ole ottanut.Olisi pitänyt ottaa jo aikaisemmin asiat eivät parane usko pois ilman eroa. Ne jotka sanovat tekevänsä itsemurhan ne ei sitä tee. Jos niin tapahtuu siitä ei voi sinua syyttää monelle elämä on alkanut uudelleen vasta eron jälkeen.
PSYYKENLÄÄKETTÄ????PYYDÄ LOPETTAMAAN SELLAISET.AIHEUTTAVAT ITSETUHOISUUTTA.
Miten niin ne jotka sanovat tekevänsä itsemurhan eivät sitä tee? Mistäköhän tuollaista olet mahtanut lukea ja pidät nyt faktana.
Se on ollut yleisesti tiedossa jo kymmeniä vuosia, faktaa on. Ne jotka tekee, eivät yleensä kerro siitä etukäteen. Ne jotka uhoavat, eivät yleensä sitä tee... En ole sama kirjoittaja.
Pitää paikkansa että itsemurhalla uhkailijat eivät sitä useimmiten tee.Itse yritin itsemurhaa 20v.sitten.En puhunut suunnitelmasta kenellekään,paitsi humalassa,jolloin sitä ei otettu vakavasti.En myöskään halunnut sitä otettavan vakavasti.Mutta miten voit väittää faktana väitteen,mistä tiedät kuka sen tekee,kuka ei? Ihmiset ovat erilaisia,ja uhkaajakin voi sen tehdä.Erityisesti jos uhkailu loppuu "kuin seinään",on syytä varautua teon toteuttamiseen.
niin mieheni ei käytä mitään psyykelääkettä.. minä en kyllä liputa tuon teorian puolesta että ne jotka uhkaavat itsensä tappaa eivät sitä tekisi, uskon vakaasti siihen että se voi olla mahdollista myös niillä jotka uhkaavat sen tehdä. en myöskään halua miestäni jättää niinkun tuossa aiemmin jo sanoin. tunnen sen itse niin että hylkäisin mieheni, koska hän on mitä ihanin mies niinä päivinä kun masennus ei ole pinnalla. mutta voitte varmasti kuvitella mitä se on silloin kun masennus on ottanut vallan... raskasta tämä on ja vaatii kyllä suuria voimia. onko siis ketään kuka olisi selvinnyt miehensä kanssa vaikean ajan yli ??
ole lääkitystä!?Asiat voisivat vaikka parantua,jos ois.
lääkkeet mitä tähän asti saanut niin pahentanu tilannetta vaan. joten tuntuu että mistään lääkkeistä ei ole apua, mutta ehkä on saanut vääriä lääkkeitä..
jaksamisen kanssa. Itsellä oli kaks vuotta sitten tilanne että puoliso yritti itsaria. Siinä vaiheessa oli kyllä itsekin ihan finaalissa. Jos vaan saat apua jostain... terveydenhuolto, sukulaiset, ystävät...
alkaa väittelemään sanamuodoista, jos Et ymmärtänyt kirjoitusta/asian ydintä, varsinkin kun kirjoitin jopa kahdesti, että "eivät yleensä...", niin harmi.
Miten selvisit tilanteesta? Itsellä on voimat tosi vähissä tällähetkellä. Mieheni kohtelee tosi huonosti ja minä olen aina kaiken sen vihan kohteena, eikä hän itse edes huomaa käytöstään. Tosi väsynyt olen tähän... Onneksi on lähellä ihmisiä johka antaa tukea, tuntuu että terveydenhuollossa nähdään vaan masentunut potilas mutta ei potilaan läheisiä, jotka yleensä joutuvat kestämään sen helvetin yksin, varsinkin puolisot.
kaikkia automaattisesti. Itse söin 8kk lääkkeitä,lopetin kun ei tullut tuloksia.Olen elossa vielä,ilman lääkkeitä. Otan päivän kerrallaan,enkä vaadi itseltäni yhtään mitään.Vaimoni käy töissä päivät,onneksi,hänelle itselleen.Odotan päivää parempaa,ja yritän löytää syyn miksi masennus pitää minua otteessaan?missä se juuri on?Välillä on ihan sietämätön olo,kierin lattialla ja itken,rukoilenkin ja sitten jonkun ajan päästä vähän helpottaa.Kynnys lääkäriin menoon on korkea,enkä vanno,ettenkö menisi jos on todella pakko. Joidenkin tilannetta lääkkeet voivat vaan pahentaa. Mutta joitakin voivat auttaa.Riitelimme viikonloppuna tosi rankasti,se helpotti,sai purkaa mieltä,samoin vaimo. Sanoisin,että viheliäisin mielen tauti maailmassa, kun mikään ei tunnu miltään. Masentunut kun yrittää (ei tahallaan)estää puolisoakin elämästä.Rankkaa se on,kummallekin.
Niinpäniin. Tuntuu että en saa tehdä mitään enää koska miehelleni se on ylitsepääsemättömän vaikeaa jos esim. poistun kotoa. Riitelemme nykyään usein. Välillä tulee aikoja jolloin emme riitele oikeastaan mistään, mutta tällähetkellä on taas se aikakausi meneillään kun kaikesta mieheni saa riidan aikaiseksi. Yritän välttää riitatilanteita loppuun asti, poistumalla toiseen huoneeseen tms. mutta loputtomiin en jaksa haukkumista ja skitsoamista kuunnella. Tuntuu että oma pää räjähtää, varsinkaan kun itselläkään ei tällähetkellä ole töitä joten ei pääse edes töihin "karkuun". Ja tosiaan tuo on totta että lääkkeet voivat jopa pahentaa tilannetta. Ainakin mieheni kohdalla ja väärinkäytön riskikin on suuri varsinkin jos on yhtään itsetuhoisuutta niinkuin mieheni kohdalla. Pitää ottaa päiväkerrallaan, eipä tässä oikein muuta voi...