Onkohan mulla epilepsia?

Sain neljä päivää sitten -kuin salama kirkkaalta taivaalta- kohtauksen, joka tuntui minusta epileptiseltä. Olin juuri istunut kampaajalla, jossa olin haistavinani jotain pahaa hajua. Minulla oli muutoinkin hiukan huono olo. Kampaajalta autoilin kauppaan, josta minun piti kuitenkin heti poistua seinistä tukea pitäen, koska näköhäiriöt olivat pahat. Luulin ensin saavani paniikkikohtauksen, mutta autossa aloinkin kouristella. Luulin, että silmät tippuvat päästäni; siltä se tuntui. Loppukouristuksen aikana menetin tajuntani ja jälkitila kesti puolisen tuntia. Menetin joksikin aikaa myös lähimuistini enkä muistanut esim. hakeneeni tytärtä koulusta. Kouristus oli sangen paha, koska monta päivää sen jälkeen koko kroppani on ollut aivan kuin jyrän alle jääneellä. Joka lihasta särkee. Alahuuleni olin myös purrut aika huolella turvoksiin. Taustani on sellainen, että olen kärsinyt parikymppiseksi asti pienistä omituisista kohtauksista, joita ei tutkittu aikoinaan. Omituiset kohtaukset olivat näköhäiriöitä (toisten päät näyttivät isoilta) sekä jopa puoli tuntia kestäviä "kaikki tuntuu unelta" -kohtauksia. Itse epilepsiaa en hirveästi pelkää. Enemmänkin pelkään aivokasvainta tai muuta karseaa. Mutta kuulkaas: kuulostavatko oireeni epilepsialta?
7902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ettei kukaan vääräleuka pääse naljailemaan, kerron meneväni jo ensi tiistaina neurologille jne. En siis aio jäädä suomi24-diagnostiikan varaan. Mutta tietenkin olen aika paniquessa ennen kuin asioita saadaan selvitettyä. Siksi kyselen vähän sieltä ja täältä.

Äänestä
  • ja EKG:stä kaikki selviää. Tuskin se kasvain on jos sinulla on jo kauan ollut pieniä oireita. Sinun kannattaa välttää autolla-ajoa...

    Äänestä

  • kuvauksista kirjoitti:

    ja EKG:stä kaikki selviää. Tuskin se kasvain on jos sinulla on jo kauan ollut pieniä oireita. Sinun kannattaa välttää autolla-ajoa...

    tilanteessa liene se ensimmäinen koe, ennemminkin EEG

    Äänestä

Varmaan sen tiesit kysymättäkin. Hajuaistimus voi olla myös aurassa... sekin puhuu sen puolesta, kuten oikeastaan kaikki kertomuksessasi.

Äänestä
  • Huokaus. Nyt pitää vain sitten odottaa pääsyä magneettikuvaan tai vastaavaan.

    Äänestä

  • Keski-ikäinen akka kirjoitti:

    Huokaus. Nyt pitää vain sitten odottaa pääsyä magneettikuvaan tai vastaavaan.

    Niin... kai ne ottavat sinut heti. Toivottavasti ainakin, että ei joudu varsinaisesti odottelemaan.

    Äänestä

parkkiin. Nyt sinun ei kannata autoilla ennen kuin olet testeissä ollut! Tsemppiä huomiselle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keski-ikäinen akka kirjoitti:

Sain neljä päivää sitten -kuin salama kirkkaalta taivaalta- kohtauksen, joka tuntui minusta epileptiseltä. Olin juuri istunut kampaajalla, jossa olin haistavinani jotain pahaa hajua. Minulla oli muutoinkin hiukan huono olo. Kampaajalta autoilin kauppaan, josta minun piti kuitenkin heti poistua seinistä tukea pitäen, koska näköhäiriöt olivat pahat. Luulin ensin saavani paniikkikohtauksen, mutta autossa aloinkin kouristella. Luulin, että silmät tippuvat päästäni; siltä se tuntui. Loppukouristuksen aikana menetin tajuntani ja jälkitila kesti puolisen tuntia. Menetin joksikin aikaa myös lähimuistini enkä muistanut esim. hakeneeni tytärtä koulusta. Kouristus oli sangen paha, koska monta päivää sen jälkeen koko kroppani on ollut aivan kuin jyrän alle jääneellä. Joka lihasta särkee. Alahuuleni olin myös purrut aika huolella turvoksiin. Taustani on sellainen, että olen kärsinyt parikymppiseksi asti pienistä omituisista kohtauksista, joita ei tutkittu aikoinaan. Omituiset kohtaukset olivat näköhäiriöitä (toisten päät näyttivät isoilta) sekä jopa puoli tuntia kestäviä "kaikki tuntuu unelta" -kohtauksia. Itse epilepsiaa en hirveästi pelkää. Enemmänkin pelkään aivokasvainta tai muuta karseaa. Mutta kuulkaas: kuulostavatko oireeni epilepsialta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu