Sinua yhä

Väitän unohtavani Sinut ajan myötä. Se on kuitenkin vain toive, johon en edes itse usko. Väitän näin, koska en haluaisi Sinusta ikuisesti haaveilla. Väitän ettei meistä ikinä olisi tullut mitään. Se on kuitenkin vain toive, johon en edes itse usko. Väitän näin, koska pelkään menettäneeni jotain ainutlaatuista. Väitän ettemme tule enää koskaan kohtaamaan. Se on kuitenkin asia, johon en enää itse tule vaikuttamaan. Väitän näin, koska en usko ihmeisiin. Väitän luopuneeni Sinusta jo kerran. Se on kuitenkin asia, joka ei johtunut tunteiden hiipumisesta. Väitän näin, jotta tietäisin sen olevan mahdollista. Väitän että minun täytyisi luopua Sinusta lopullisesti. Se on kuitenkin asia, jota en ikinä haluaisi tehdä. Väitän näin, koska se vaikuttaa ainoalta ratkaisulta.
111141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei ole helppoa unohtaa ketään "käskystä" mutta pakkohan se yksipuolisessa tunteilussa on luopua tunteistaan kun ei saa vastakaikua. Ei voi jäädä iäksi haaveilemaan sellaisesta mikä ei voi koskaan toteutua, näin se on.

Äänestä

aivan suunnaton ikävä häntä. Lähes sanasta sanaan sopii tuo tekstisi minulta hänelle. Toivon sinulle kaunista elämää.

Äänestä
  • Siis kaipaatteko jättämäänne ihmistä vai mistä on kysymys?

    Äänestä

minäkin ja samalla haluaat unohtaa miksi? en jaksa ymmärtää ,miksi sulle ei rakkaus voi merkitä muutakin kuin unohtamista luopumista tunteesta joka on kaikista tunteista suurin ,pelkäät rakastaa ..olen ihan surullinen nyt:( http://www.youtube.com/watch?v=vqhbug2Db_Q&feature=related

Äänestä

  • kiellettyjä kirjoitti:

    tunteita - silti suurta rakkautta - selittämätöntä yhteenkuuluvuutta http://www.youtube.com/watch?v=AaMST_hNUVQ

    että viestini meni varatulle ja varmaan naiselle ,se ei ollut tarkoitus ,unohda koko juttu .en ole enään surullinen :)

    Äänestä

niin en minäkään väitä ja asiat menee paljon paremmin.

Äänestä

Uskon, että jokaiselle on olemassa yksi sielunkumppani. Uskon, koska olen sellaisen kerran elämässäni kohdannut. Tiedän, että jos kohtaa sielunkumppanin, on valmis raivaamaan tieltään kaikki esteet. Tiedän, koska tavallaan raivasin sen kohtaamisen takia omat esteeni, mutta huomatakseni, että oli syntynyt uusia. Tunnen, että se ymmärrys ja yhteys on ollut olemassa aikojen alusta ja on pysyvää. Tunnen, koska voin tuntemalla tietää hänestä asioita, joita ei voi järjellä selittää. Luotan, että se tunne sydämessä oli ja on molemmin puolinen. Luotan, koska en ole ikinä tuntenut mitään vastaavaa. Toivon, että me kohtaamme vielä kerran. Toivon, koska uskon ihmeisiin. XY

Äänestä
  • :) ........

    Äänestä

  • mutta jollain tavalla kuitenkin ajattelen, että nämä asiat eivät ole yksistään meidän kädessämme.

    Äänestä

  • ole kirjoitellut :/ nyt panet alta lipan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaipaan kirjoitti:

Väitän unohtavani Sinut ajan myötä. Se on kuitenkin vain toive, johon en edes itse usko. Väitän näin, koska en haluaisi Sinusta ikuisesti haaveilla. Väitän ettei meistä ikinä olisi tullut mitään. Se on kuitenkin vain toive, johon en edes itse usko. Väitän näin, koska pelkään menettäneeni jotain ainutlaatuista. Väitän ettemme tule enää koskaan kohtaamaan. Se on kuitenkin asia, johon en enää itse tule vaikuttamaan. Väitän näin, koska en usko ihmeisiin. Väitän luopuneeni Sinusta jo kerran. Se on kuitenkin asia, joka ei johtunut tunteiden hiipumisesta. Väitän näin, jotta tietäisin sen olevan mahdollista. Väitän että minun täytyisi luopua Sinusta lopullisesti. Se on kuitenkin asia, jota en ikinä haluaisi tehdä. Väitän näin, koska se vaikuttaa ainoalta ratkaisulta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu