Ajattelin ottaa tänne yhteyttä kun on kysyttävää..
Eli, olen 19 vuotias tyttönen (suvussa sekä aikuistyypin; että nuoruustyypin diabetestä, ei kuitenkaan kummallakaan vanhemmista)
Tässä jokin aika sitten mittasin paastosokerit ja ne oli 10 mmol..rupesin sitten seurailemaan sokereita ja ne oli oikeastaan jatkuvasti enemmän tai vähemmän koholla. Olokin oli aika huono (väsytti, janotti ja **tutti) joten menin lääkäriin. Hän lähetti minut verikokeisiin ja yllätykseksi löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta. Arvot oli sen verran huonot että lääkitys aloitettiin samantien. Nyt sokeriarvotkin ovat parantuneet. Lääkäri sanoi että olisi halunnut aloittaa minulle insuliinit mutta kieltäydyin. Verensokerit heittelee jonkin verran (välillä paasto on 4 mmol ja välillä 8-9 mmol)
Miten teillä muilla?? Eikö tosiaan näitä arvoja saa pysymään tasaisina muulla kun insuliinilla?
En haluaisi vielä "luovuttaa" ja aloittaa insuliinihoitoa. Olenkin huomannut että kunnon kävelylenkki illalla ja liikunta muutenkin alentaa sokereita kiitettävästi.
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia :)
Eli, olen 19 vuotias tyttönen (suvussa sekä aikuistyypin; että nuoruustyypin diabetestä, ei kuitenkaan kummallakaan vanhemmista)
Tässä jokin aika sitten mittasin paastosokerit ja ne oli 10 mmol..rupesin sitten seurailemaan sokereita ja ne oli oikeastaan jatkuvasti enemmän tai vähemmän koholla. Olokin oli aika huono (väsytti, janotti ja **tutti) joten menin lääkäriin. Hän lähetti minut verikokeisiin ja yllätykseksi löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta. Arvot oli sen verran huonot että lääkitys aloitettiin samantien. Nyt sokeriarvotkin ovat parantuneet. Lääkäri sanoi että olisi halunnut aloittaa minulle insuliinit mutta kieltäydyin. Verensokerit heittelee jonkin verran (välillä paasto on 4 mmol ja välillä 8-9 mmol)
Miten teillä muilla?? Eikö tosiaan näitä arvoja saa pysymään tasaisina muulla kun insuliinilla?
En haluaisi vielä "luovuttaa" ja aloittaa insuliinihoitoa. Olenkin huomannut että kunnon kävelylenkki illalla ja liikunta muutenkin alentaa sokereita kiitettävästi.
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos insuliinia tuottavat haiman saarekesolut ovat tuhoutuneet, ei siihen auta muu kuin insuliinihoidon aloittaminen.
Varmaan oma haimasi tuottaa vielä jonkin verran insuliinia, eli hetken varmaan pärjäät kotikonsteilla: liikunta, ruokavalio. Mutta valitettavasti jossain vaiheessa oma tuotanto loppuu ja sitten pitää siirtyä ulkoapäin annettavaan insuliiniin. Joten valmistaudu insuliinihoidon alkamiseen! Ja kyllä sinä siitä selviät..
terveisin sisar 25 vuoden kokemuksella..
Tottakai myöhemmin (sitten kun on IHAN pakko) niin otan insuliinit käyttöön.. Mutta en halua antaa ihan vielä periksi, piikkikammoinen kuin olen.
Miten sinulla; Maria L, diabetes alkoi? Miten kauan "selvisit" ilman insuliinihoitoa?
Olisi kiva kuulla kokemuksia :)
Mulle aloitettiin insuliinihoito heti, kun diab. todettiin. Se alkoi tyypillisillä oireilla: väsymys, janotus.., mutta terv.keskuslääkäri ei hoksannut oikeaa diagnoosia kuin vasta kun olin tajuttomana koomassa. Ja sitten mua vietiin sairaalaan ja siitä se alkoi. Ensin yksi piikki aamulla ja vuosia myöhemmin sitten monipistoshoito. Ja kyllä siihen maailmanaikaan, kun mun diab. todettiin, neulat olivat paljon pitempiä ja paksumpia kuin nyt....
Mulla myös on pistoskammo, niinpä 10 v sairastettuani eräs viisas lääkäri ehdotti mulle insuliinipumppua. Ja sitä olen käyttänyt nyt lähes 20 vuotta ja hyväksi havainnut.
Sairastuin 11-vuotiaana diabetekseen ja ennen kuin ns. klassiset oireet alkoivat sain omituisen kohtauksen. Minut vietiin ambulanssilla sairaalaan (olin siinä vaiheessa kyllä jo "herännyt" kohtauksesta) ja verensokerini oli n. 15, mutta lääkäri ei epäillyt sanallakaan diabetesta. Lääkäri oli epilepsiaan erikoistunut ja epäili vahvasti epilepsiaa minullakin. Jouduin kaiken maailman aivokuvauksiin yms. ja mitään ei löytynyt.
Muutaman kuukauden kuluttua olin jälleen sairaalassa, kun kävin vanhempieni toimesta mittauttamassa verensokerini (n. 15) ja minulla todettiin välittömästi diabetes. Hoitaja, joka oli hoitanut minua edellisen kerran sairaalassa, tuli katsomaan minua ja sanoi, että oli silloin jo pitänyt verensokeriani viitteenä diabeteksesta (vaikka kohtausten aikanakin verensokeri voi nousta). Mutta eipä hoitajalla paljon ollut sanomista lääkärille....
Olisin säästynyt paljolta huolelta, jos diabetesvaihtoehto olisi tutkittu jo heti kohtauksen jälkeen, mutta lääkäri oli varma epilepsiastani (jota minulla ei todellakaan ole) ja pienen verensokeriseurannan sijasta kävin tosiaan läpi erilaiset aivotutkimukset ja niiden jälkeen alkaneen laihtumis-jano-vessahätä-kierteen. Joskus tuntuvat lääkäritkin ajattelevan turhan pitkän kautta, sillä verensokerini olisi pitänyt herättää jo edes pieniä epäilyjä.
Mä oon 21-vuotia tyttönen ja mulla on ollu nyt 4 kk 1tyypin Diabetes. Oon koko elämäni pelännyt hysteerisesti neuloja, oienenä sai monta hoitajaa olla pitelemässä, kun huusin ja itkin. Oli kauhee järkytys tajuta, että joudun piikittään itteeni tästä lähin joka päivä elämäni loppuun asti. oon kuitenkin nyt jo aika hyvin sopeutunu, insuliinipiikitys ei ahdista oikeestaan yhtään enää, mitä en ois ikinä ennen uskonu. Isot verikokeet ahdistaa vieläkin, mutta niitä on onneksi niin harvoin. Sairaalassa ollessani(n.viikon) verikokeita otettiin n. 3 kertaa päivässä, vikalla kerralla itkin ahdituneena, kun sattu niin helvetisti, kädet oli jo ihan mustelmilla edellisistä kerroista ja lisää vaan otettiin. Sen kokemuksen jälkeen ei harvoin otettava verikoe enää tunnu miltään. Tiedän, että moni ihminen on kokenut paljon pahempiakin kiputiloja ja järkytyksiä elämässään, mutta mun elämässäni se oli kamala kokemus.
Ei sun silti tarvitse pelätä sitä insuliinin käyttöä, se vaatii vain pientä totuttelua, ja se ahdistus kestää vaan hetken.
Voi olla silti, että mulla tulee viä takapakkia, oon kuitenkin sairastanut vasta niin vähän aikaa.
Jonain päivänä varmaan vielä kiroan elämääni, että miks mulle piti tulla Diabetes, mutta minkäs voit, meitä on kuiteskin paljon ja lötyy varmasti kanssasisaria/veljiä jotka tukee. Mulle saa ainaskin kirjotella jos haluat, tänne kesk.palstalle, kun en tiä mihin e-mail osotteen tunkis, ettei kaikki sitä saa.
>kun en tiä mihin e-mail osotteen tunkis, ettei kaikki sitä saa.
Tähän on ainakin yksi ratkaisu. Diabetesliiton Kohtauspaikalla on nuortenpalsta. Rekisteröityneet käyttäjät voivat siellä lähetellä toisilleen henkilökohtaista postia. Sähköpostiosoite ei paljastu edes vastaanottajalle. Ehkä jossain muuallakin on vastaavia systeemejä.
http://www.diabetes.fi/cgi-bin/ubb/ultimatebb.cgi?ubb=forum;f=10
Kiva kun otit yhteyttä! :) Tässä on saanut porskuttaa oikeastaan ihan yksinään, joten on kiva että on joku jonka kanssa vaihtaa kokemuksia. Enhän mä edes varmuudella tiedä onko tämä diabetestä ja jos on niin kumpi tyyppi. Välillä verensokerit on 4 mmol ja sitten joskus yli 12 mmol. Se tässä rasittaa eniten. Olo on välillä tosi huono, väsyttää kauheasti, välillä hypin tasajalkaa kun sokerit kohoaa.. Olen ollut kahdella lääkärillä. Toinen olisi antanut minulle Lantuksen heti ensi-istumalta (olisin ollut hänen ensimmäinen potilaansa joka käyttää Lantusta, lue: Koekani!) En suostunut siihen. Toinen lääkäri sanoi ettei missään nimessä aloiteta insuliinia, ei edes tablettihoitoa. Ota nyt sitten selvää.
Se on jännä tunne toi: Miksi just mä sairastuin?? Itse työskentelen ja opiskelen terveydenhuolto-alalla ja perustiedot sairauksista on, mutta kun kuulin että olen sairastunut niin jotenkin "pää tyhjeni ihan täysin"
Kaverit otti tiedon sairaudestani vastaan ihan hyvin, muistuttelevat tosin silloin tällöin mittaamaan sokereita :)
Yksikin ystäväni katseli tarkkaan kun otin verensokerin. Hän ihmetteli sen jälkeen, että miten mä voin pistää itseäni ilme värähtämättä =)