"Muistan kun pieninä poikina ulkona leikittiin.
Muistan kun ilman huolia hauskaa me pidettiin.
Nyt solmiot kauloissansa kaverit kulkee vaan,
ne kai kasvoi aikuisiksi, ei ne enää mua moikkaakaan."
(Klamydia - Pilke silmäkulmassa)
Joo, eli tuossa illalla olen mietiskellyt taas asioita. Minua nykyään pelottaa kesä. Lapsena ja varhaisessa nuoruudessa kesä oli aina riemun aikaa, eikä siihen suinkaan liittynyt ahdistuneisuutta.
Aikuisiällä sairastuin kuitenkin yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön. Mielialaongelmien vuoksi en enää kyennyt käsittelemään ahdistuneisuutta ja tuskaisuutta, vaan se otti puristavaan otteeseensa. Minulta katosi kyky olla yksin. Olen kirjoittanutkin, että yksinäisyys alkoi aiheuttaa voimakasta ahdistuneisuutta iltaisin. Olin kuin tullut pikkulapseksi, jolle yksinäisyys on pelottava kokemus, kuin olisi tullut hylätyksi.
Yksinäisyyden aiheuttama ahdistuneisuus vei minulta elämänhalut. Minulla ei siis ollut enää toivoa mistään. Otin yhteyttä hoitaviin psykiatreihini, jolloin lääkitystä alettiin miettiä uudelleen. Niihin aikoihin sain uuden, ihmeellisen mirtatsapiinin, että nukahtaisin edes, enkä valvoisi koko yötä.
Kuitenkin suuren muutoksen ahdistuneisuuden rauhoittumiseen toi venlafaksiini HCL. En osaa sanoa, tuhosiko se neuroneista liian herkkyyden. Kuitenkin melko pian aloin olla aurinkoinen ja normaali nuori mies. Olin normaali, koska olin vapautunut voimakkaasta ahdistuneisuudesta ja toivottomuudesta. Olin tietenkin edelleen yksinäinen, mutta jotenkin se tuntui ihan hyväksyttävältä asialta.
Olen jälkeenpäin miettinyt, olisiko aiemmin masennuksen hoidossa käytetty sitalopraami voinut olla osallisena voimakkaisiin ahdistuksiin. Tuo lääke kun ei minulla toiminut millään tavalla, ehkä se pahimmillaan jopa laukaisi ahdistuneisuushäiriön.
Venlafaksiini HCL vaikuttaa kuitenkin myös noradrenaliiniin ja uskon sen olleen hoidossani keskeisessä merkityksessä.
Ahdistuneisuushäiriötäni on myöhemmin siirrytty hoitamaan essitalopraamilla, joka on myös hyvin estänyt ahdistuksen voimistumista.
Kuitenkin uusi kesä jo pelottaa minua. Miten jos lääkityksen vaste ei olekaan riittävä, ja voimakas yksinäisyyden tuoma toivottomuus vie minut taas itsetuhon partaalle? Jos se ottaa minut taas otteeseensa, aloitan rauhoittavien tukemana kai jonkun uuden antidepressantin käytön. En tiedä mikä olisi seuraava yhdiste, vai rojautetaanko vaan lisää essitalopraamia.
Henkisesti terveet yksilöt eivät hoida yksinäisyyden aiheuttamaa ahdistusta lääkkeillä, vaan he kykenevät vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Minulle ei ole selvinnyt se, kuinka niin monet osaavat olla eheitä ja yhteydessä toisiin. Kuitenkin voimme nähdä sellaisia kaikkialla. On kauniita pareja, iloisia seurueita, onnellisia perheitä. Heillä ei ole aika ahdistuksen. He eivät tarvitse ahdistuksenestolääkkeitä, koska he ovat onnellisia siitä, että ovat tulleet hyväksytyiksi ja ovat tärkeitä ihmisiä.
Uskon, että kesän kuumuuskin on vaikuttamassa ahdistuksen kehittymiseen. Kesässä on ongelmia. Toisaalta haluaisi olla ulkona ja nauttia lämmöstä ja ilosta, mutta se taas voi tuoda surua. Se aiheuttaa surua kun ei kuulu mihinkään, vaan on kaiken ulkopuolella ja yksin. On taas se säälittävä yksin puistossa istuva mies, jolla ei ole ystäviä. Jopa ohi kulkevat lapset voivat kysyä äideiltään, miksi tuo setä on yksin? Kaikilla asiat eivät vaan järjesty kivuitta. Joillakin kipu ottaa vallan, kun ongelmia ei kykene ratkaisemaan.
Ongelmani on siinä, etten kykene löytämään itselleni mitään verkostoa. En kuulu mihinkään, joten on vaikea mennä mukaan. Miten voi löytää seurustelukumppaniakaan, kun on aina outsider? Runsas alkoholinkäyttö voisi auttaa, mutta en oikein halua alkaa ryypiskelemään julkisesti. Toiseksi, en halua sellaista naistakaan, joka on kovin alkoholisoitunut.
"Kyllä se Oikea vielä tulee vastaan... ja kävelee ohi...".
Kesä pelottaa
Yleinen vuodattaja
5636
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaa ehkä ongelmasi vähättelyltä, mutta oletko koskaan ajatellut hankkivasi lemmikkiä? Eläimen läsnäolo lieventää ihan oikeasti yksinäisyyden oloa, kun on edes joku joka hengittää samassa huoneistossa. Myös ulkoilemiseen olisi syy, kun kävisi koiraa ulkoiluttamassa...
Sinä olet ihana ja viisas, ja teksteistäsi pilkahtelee aina valonsäteitä. Huomaatko ne itse? Lukijalle ne paistavat kuin auringon ensimmäiset säteet mustista pilvistä, myrskyn juuri laannuttua: ) En käsitä kuinka olet (yhä) yksin. Jos tuollaisen miehen löytäisin, kutsuisin hänet ikuisesti sydämeeni asumaan. Kyllä sinä vielä löydät sen sydämen jossa on sellainen tyhjä kolo, johon vain sinä olet juuri sopivanmuotoinen ; ) T. äiti jonka lapsi kysyy : "Äiti miksi meillä ei käy vieraita?" "Miksi minulla ei ole kilttiä isiä?" "Miksi me olemme aina kasistaan?"
Kiitos kun pidät tavastani kertoa. En ole oikein osannut ajatella niitä valonsäteinä. Ehkä kirjoituksissani näkyy luonteeni, joka on rauhallinen ja autistinen, kuten palstakaverini Krusader on hauskasti ilmaissut. Terveisiä hänelle! "En käsitä kuinka olet (yhä) yksin" Olen yksin, koska olen niin yksin. Olen erittäin ujo, enkä siis pääse riittävästi kontaktiin sopivien naisten kanssa. Moni muukin on ihmetellyt yksin jäämistäni. Kai ulkopuolinen näkee minut eri tavalla.
Oletko käynyt AS-keskustelupalstalla? Ehkä löydät sieltä samalla taajuudella olevan kaverin? Kaksi ujoa ainakin ymmärtää toisiaan.. Tutustua voi pikku hiljaa ettei tule liikaa paineita. Auringonsäteitä sinulle : )
Koulun loppuminenko aiheutaa sen että nyt jatkuvasti valitat täällä yksinäisyyttä? Mutta mistä ihmeestä kuvittelet että parisuhteessa elävien ei tarvitsisi käyttää rauhoittavia tai masennuslääkkeitä? Tiedän monta paria joista toinen käyttää lääkitystä. Sinulla taitaa olla joku satukirjakuvitelma parisuhteen auvosta.