Apua

kaipaava. kirjoitti:

Tämän kirjoituksen aloittamiselle on järjettömän iso kynnys. Olen harkinnut tänne kirjoittamista jo pidempään, mutta tosiasioiden kohtaaminen on niin hankalaa. Olen aina ollut pyöreämpi, tai oikeastaan voisi sanoa että välillä lihava ja välillä normaali. Kouluaikoina olin ala-asteella pyöreä, yläasteella sain itseni normaaliksi mutta silti tuntui koko ajan että olen lihava. Vertasin itseäni muihin montakymmentä senttiä pidempiin kavereihin ja olin sitä mieltä että olen kamala läski. Voi mitä nykyään antaisinkaan niistä muodoista, harmittaa etten silloin tajunnut miten hoikka oikeasti olin. Olen 157cm pitkä, eli lyhyt. Yläaste-aikoina painoin parhaimmillaan 50kg. Sen alemmas se ei ikinä pudonnut, muttei paljoa ylikään. Ja luulin olevani lihava, vaikken todellakaan ollut. Nyt siitä on jo monta vuotta. Nuori olen silti yhä, vasta 20. Sanotaan että viimeisen kolmen-neljän vuoden aikana tuo paino on tuplaantunut. Tämän hetkinen paino on vaihtelevasti 100kg molemmin puolin. Eli todella paljon liikaa, tiedän ja tiedostan sen kyllä. Ja syömällähän se on tullut. Silloin kolme vuotta sitten erosin pitkäaikaisesta poikaystävästäni, jonka kanssa olin haaveillut eläväni koko loppu elämäni ja suunnitellut kaiken hänen varalleen. Voi todella sanoa että se mies oli minun koko elämäni. Ja siitä erostapa se sitten lähti. Samaan aikaan muutin vielä kotoa pois, eli sekin todennäköisesti antoi lisävauhtia painon lisääntymiselle. Oli helppo syödä kun oli yksin. Ja minähän söin. Olen aina ollut ruuan ystävä. Mutta olen aina ollut myös todella nirso ruuan suhteen. En juurikaan syö lihaa, jauheliha ja makkara lähes ainoat lihat jotka alas menee. Ja kalapuikot. Kasviksien kanssa vähän sama juttu. Ei vaan mitkään maistu. Porkkanat kesällä suoraan pellosta, peruna tottakai, mutta siinäpä se melkein on. Hedelmiä nyt syön, perushedelmiä. Niistäkin eksoottisemmat jää kaupan hyllylle. Mutta toisaalta, en syö myöskään pitsaa, en hampurilaisia, en kebabbia. En juo limsaa enkä juurikaan alkoholia. Eli ne pahimmat lihottajat on sipsit ja karkit. Ja ne onkin sitten pahoja. Todellinen pakkomielle. Olen yrittänyt laihduttaa, muuttaa elämäntapoja, kuntoilla. Vaan kun ei. Motivaatio loppuu kesken, itsekuri ei riitä. Tiedostan olevani iso ja haluaisin saada siihen muutosta. Mutten saa. Tuon muutaman vuoden takaisen eron (ja näin ohimennen mainiten, olin myös raskaana mutta se loppui keskenmenoon 3kk:n kohdalla, joten sieltäkin syitä..) jälkeen masennus iski todella pahasti, jouduin käymään terapiassa vuoden ja syömään nukahtamislääkkeitä kun en pystynyt öisin nukkumaan. Jonkinlainen syömishäiriö kai siitä kehkeytyi kun ei vaan pystynyt vastustamaan herkkuja. Hyötyliikunta oli vähäistä jo silloin kun asuin melko lähellä koulua, ja kolmantena opiskeluvuotena se väheni entisestään kun ei tarvinnut läheskään joka päivä koululla enää käydä kun oli hyväksilukuja monista kursseista. Nykyään, työttömänä, hyötyliikunta on lähes nolla. Ajokortin ja auton omaavana liikun autolla lähes jokapaikkaan, kun sen verran syrjässä asun ettei jalan voisi kauppaankaan lähteä, ruuat pilalla ennenkuin kotiin ehtii. Olen yrittänyt kuntosalia aikanaan, yhden kevään jaksoin siellä käydä mutta kun minkäänlaisia tuloksia ei mistään tullut niin se sitten jäi. Ja kun seurakin muutti pois paikkakunnalta niin yksin menemisen kynnys nousi liian korkealle. Tuon kevään aikana yritin syödä terveellisesti, herkut lähes kokonaan pois jne, mutta monessa kuukaudessa ei paino liikkunut juuri yhtään. Tiedän kyllä että hitaasti sen pitääkin tapahtua, mutta kun edes mittanauhan kanssa mistään kohtaan ei tuntunut mitään lähteneen, itsekuri loppui siihen pisteeseen. Sitten alkoikin painoa olla niin paljon että esteeksi tuli viitsiminen, kehtaaminen. Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, en kehtaa mennä kuntosalille muiden tuijotettavaksi. Uiminen olisi mukavaa, mutten todellakaan saa itseäni niskasta kiinni että menisin uimahalliin kaikkien tuijotettavaksi läskeineni. Sitäpaitsi jossain pään sisällä on vanhat traumat uimahallista siltä ajalta kun en edes mitenkään erityisen iso ollut, kun joku luokkakaveri sukelsi uimalasit päässä ja pintaan noustessaan totesi että "hyi että näytät läskiltä". Tiesin kyllä että se oli veden aiheuttama harha muttei todellakaan tehnyt hyvää nuoren tytön itsetunnolle. Oma pääni on niin vainoharhainen, että tuntuu että pää leviää välillä. Lenkkipolulla tuntuu että kaikki tuijottaa miten hitaasti tuokin läski kävelee. Kuntosalilla tuntuu että kaikki tuijottaa miten tuokaan läski ei jaksa mitään, ja on varmaan ensimmäistä kertaa kuntosalilla jne. Kaupassa tuntuu että kaikki kyttää ostoksia ja arvostelee jos ja kun ostan jotain epäterveellistä. Tämmöistä. Ja vaikka suurin osa on todennäköisesti oman pään tuotetta, se tuntuu niin todelliselta etten vaan kehtaa. Häpeän itseäni, häpeän olematonta liikkumistani ja liiallista syömistäni. En tiedä omistanko itsetuntoa ollenkaan, tai ainakin se on kadonnut pohjamutiin kauan sitten. Pitkään kieltäydyin ymmärtämästä miten lihava olin. Uskottelin itselleni että vaikkei nuo housut nyt enää mahdukkaan päälle, en silti ole muuttunut vaan jotain omituista on vain tapahtunut. Nyt tiedostan sen kyllä. Ja näen. Ja tunnen. Liiankin hyvin. Ja vaikka tiedän että liikunnasta tulee hyvä olo, että kun otan mp3:sen ja lähden kävelemään, niin jälkeenpäin on erittäin hyvä ja virkeä olo, niin en saa aikaiseksi. Aina vaan voittaa se ajatus ettei kehtaa/viitsi/jaksa. Ja tällä hetkellä kuten jo sanoin olen työtön, eli valvon illalla myöhään ja nukun aamut. Päivä käynnistyy todella hitaasti ja syön todella huonosti. Energiataso on huono, olotila on huono, masennus painaa ja kaikki tuntuu merkityksettömältä. Asun vielä niin korvessa, että lähin läheisempi ystävä asuu n. 100km päässä joten en näe ystäviäni lähes ikinä. Sen takia puhun heidän kanssaan netissä kaiket illat. Siihen syyhyn vedoten mielessäni päädyn aina koneelle lenkin sijasta. Viime syksynä olin vielä kahdesti isoissa leikkauksissa joiden takia olin sairaslomalla enkä liikkunut sitä vähää. En tiedä johtuuko se tästä ylipainosta vai masennuksesta vai mistä, vai yksinkertaisesti kaikesta, mutta vuosi sitten keväällä kun olin vielä koulussa ja töissäkin välillä, oli uskomattoman hankalaa saada itsensä aamuisin ylös sängystä. Ja jaksaa se kokonainen päivä joko koulussa tai töissä. En oikein löydä enää asioita joista innostuisin. Ystävistä ja läheisistä kyllä, heidän seurassaan viihdyn aina. Mutta kaikki ovat niin kaukana tämänhetkisestä sijainnistani, ettei paljon lohduta. Musiikki on toinen asia josta jaksan aina innostua. Siihenpä ne sitten melkein jääkin. Tarvitsen siis apua, todella kipeästi. Mitä voin tehdä itselleni? Miten saan itseni ylös masennuksen suosta, liikkeelle ulos kauniiseen ilmaan? Olen yrittänyt motivoida itseäni kaikella mahdollisella ja mahdottomalla, mutta mikään ei oikein tehoa. Tämä alkaa käydä jo kamalaksi. Nyt yritän ajatella että tulisi kunnon kesä pian, silloin voisin rueta harrastamaan yö-uintia. Järveen vaan niin myöhällä ettei rannalla ole enää muita, ei voi vedota siihen ettei kehtaa. Ja sitäpaitsi rakastan uimista. Eli todennäköisesti sieltä löytyisi sellainen kuntoilumuoto jota pystyisin harrastamaan. Kun nyt vaan se kesä tulisi.. Polkupyörä on pitkään ollut rikki, mutta sekin olisi nyt ilmeisesti kunnossa, pitäisi vaan hakea korjaajalta. Jospa innostuisin silläkin polkemaan. Ehkä, aina voi toivoa. Millä, miten, kuinka? Miten saan motivaationi ylös, aivoni tajuamaan että nyt on tehtävä jotain? Tajuan sen kyllä, ymmärrän mutten silti ymmärrä. Nuilta palstoilta saa lukea niitä "et vaan osta kaupasta, et mene nälkäisenä kauppaan jne.", no, se toimisi kyllä mutta ei toimi. Kun se alkaa olla jo refleksi että jotain tulee aina ostettua. Ja jos mitään ei ole niin illalla iskee niin kamala tarve saada jotain, että muutaman kerran olen jopa lähtenyt erikseen jotain huoltoasemalta ostamaan. Tälle on tultava loppu! Haluan, mutten osaa. En pysty, en kykene. En osaa yksin. Enkä aina edes halua. Eli kaipaan apua. Samassa tilanteessa olevia, olleita? Hyvät vinkit erittäin tervetulleita kiitos. Ei sen enempää tällä erää. Yritän. Koko ajan.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä