Globe kompostori

Hei! Ostin viime syksynä Globen ja heittelin talven aikana kaiken biojätteen, mitä nyt huushollissa kertyi. Sekoitin n. kerran viikossa ja komposti toimi jotenkin myös talvella. Nyt kun avaa luukun, niin haju on melkoinen, mutta miten voin saada sitä multaa? Aina kun lisää biojätettä, niin eihän sitä voi käyttää ennen kuin kaikki biojäte on maatunut. Pitäisikö minun nyt vain pitää kesätauko eli ei heittää sinne mitään jätettä vaan käydä sekoittelemassa välillä? Miten on saako laittaa tuhkaa?
59843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tulikos siinä globessa ohjeita mukana? Kuivikkeen määrähän se ratkaisee eli ei pelkkä biojäte ala kompostoitua. Laittele kesän aikana sekaan puutarhajätettä. Kyllähän se vähän silleen on, että paras olisi olla kaksi kompostia (tai kolme...) niin yhtä voisi käyttää ja toista vaan sekoitella ja odotella maatumista. Toisaalta kun ja jos sen kompoistoitumisen saa hyvin käyntiin, niin kyllä pystyy samaan aikaan käyttämään ja täyttämään. Mutta se vaatii taitoa :) Minä tykkään, että globessa tulee hyvät ohjeet mukaan eli niitä noudattelemalla kyllä saat multaa aikaiseksi.

Äänestä
  • OK. En kyllä saanut kuin suulliset ohjeet että kääntele kerran viikossa. Pitää juu laittaa lehtiä väliin. Eli ei pelkkä piparia..

    Äänestä

  • Piparmäen Pena kirjoitti:

    OK. En kyllä saanut kuin suulliset ohjeet että kääntele kerran viikossa. Pitää juu laittaa lehtiä väliin. Eli ei pelkkä piparia..

    ja sekoita hyvin massan sekaan niin ei enää haise. Kun on aika tyhjentää, niin nosta yläosa pois ja nosta sivuun hajoamaton aines ja hajonnut sitten mihin sen olet laittamassakin. Kun kompostori on tyhjä niin laita pohjalle karkeaa puutarhajätettä 10-15cm ja sitten se sivuun laittamasi hajoamaton jäte kompostista ja sen jälkeen täytät taas kuten ennenkin.

    Äänestä

ei saa laittaa kompostiin

1Äänestä

Meillä on kaksi globea. Molempiin laitetaan sekä talous- että puutarhajätettä. TOinen jätetään muhimaan rauhassa, kun tulee täyteen ja toista täytellään. Kun jälkimmäinen täyttyy, onkin ensimmäisessä jo hyvä satsi valmista kompostia.

Lisäksi on vielä lehtiä ym. varten puutarhajätekomposti, koska ei sinne globeen ihan KAIKKEA puutarhajätettä kannata tunkea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Piparmäen Pena kirjoitti:

Hei! Ostin viime syksynä Globen ja heittelin talven aikana kaiken biojätteen, mitä nyt huushollissa kertyi. Sekoitin n. kerran viikossa ja komposti toimi jotenkin myös talvella. Nyt kun avaa luukun, niin haju on melkoinen, mutta miten voin saada sitä multaa? Aina kun lisää biojätettä, niin eihän sitä voi käyttää ennen kuin kaikki biojäte on maatunut. Pitäisikö minun nyt vain pitää kesätauko eli ei heittää sinne mitään jätettä vaan käydä sekoittelemassa välillä? Miten on saako laittaa tuhkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu