Ole mitään hoito ja rahapussi automaatteja vaan heidänkin on aika nauttia omasta elämästään joskus!
Fiksut ihmiset ottaa omista kakaroistaan itse vastuun eikä työnnä sitä muille!
Muistakaa lapsia tehdessänne ettei
omat vanhempanne
332644
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
haluan lisätä tähän, että antakaa hyvät äidit ja isät ihmeessä meidän mummojen ja vaarien viettää lastenlastemme kanssa aikaa. Se on meille mittaamattoman arvokasta. Samoin toivon, että annatte meidän osoittaa rakkautemme ja arvostuksemme myös teitä kohtan siten, että autamme teitä vaalimaan parisuhdettanne kahdenkeskisellä ajalla. Eli ottakaa ilolla vastaan se hoitoapu, jota auliisti tarjoamme.
Kyllä jotkut voivat olla ilkeitä vanhempia ihmisiä tai isovanhempia, kun nimittelevät lapsia kakaroiksi. Lapsi on lapsi ja näkee selvästi niiden vanhuksien suhtautuminen yleensä elämään, jotka moittivat kaikkea, mikä ei sovi heidän ajatusmaailmaansa.
äläkä käytä monikon 1. persoonaa. Jokaisella ihmisellä on oma elämänsä ja omat pyrkimyksensä. Kaikkia pitäisi kunnioittaa.
kasvattanut uusavuttomia lapsia, jotka eivät osaa ottaa vastuuta omasta elämästään. Minun lähipiirissäni sen sijaan isovanhemmat näyttävät enemmän murehtivan sitä, että eivät ehdi/saa olla tarpeeksi lastenlasten seurassa. Sinun ei ole mikään pakko hoitaa lapsenlapsiasi, joten älä hoida, jos ei kiinnosta! Mutta sano se suoraan lapsillesi äläkä murehdi asiaa täällä netissä!
ajattelisi noin.. Ikinä veisi lähellekkään isovanhempiaan. Huh mitä tekstiä täälläkin. Teillä ei taida nuo perhesiteet olla oikein kunnossa? Tuki on aina tukea, oli se sitten minkälaista. Jos hoitoapuakaan ei sukulaisilta ikinä heru niin on se sitten valitettavaa kun vanhemmat sairastavat vuoronperään burnouttia ja masennusta. Rahallinen tuki ei ole minulle niin tärkeää kuin se henkinen. Kukin tyylillään.
"Jos hoitoapuakaan ei sukulaisilta ikinä heru niin on se sitten valitettavaa kun vanhemmat sairastavat vuoronperään burnouttia ja masennusta." Jos omien lapsien hoito ja hankkiminen ja oman elämän eläminen on tuota luokkaa, niin vilpittömästi suosittelen näille ihmisille sinkun elämää ilman lapsia ja vakituisia suhteita. Kukaan ei saa rakentaaa elämäänsä muiden avun varaan. Jos hankki lapsia, lähtökohta on, että lapset hoidetaan itse 24/7 joko henk.koht. tai maksamalla ulkopuoliselle palkka ja korvaus aiheutetusta vaivasta. Isovanhempien tai muun suvun syytteleminen jostakin ihme burnoutista on huuhaata ja lapsellisuutta, joka saa monet näkemään punaista. Kenenkään muun velvollisuus ei ole hoitaa lapsianne, se on aina vapaaehtoista. Minusta tämä asia pitäisi olla ilman muuta selvää kaikille asianosaisille.
Kuulkaapa nyt kaikki. Suomessa on erilaisia murrealueita ja jossainpäin sanotaan lapsia kakaroiksi, jossainpäin kersoiksi ja olempa kuullut ainakin poikia sanottavan kölveiksi. varmaan on monta muutakin nimitystä, enkä usko että ne ovat tarkoitettu haukkumasanoiksi. Joten jatketaan vaan kakara-nimen käyttöä, ei se ketään vahingoita, pahat teot ja ajatukset vahingoittavat!
Mutta jos luet koko repliikin, niin tajuat millä mielellä se on kirjoitettu. Siinä ei ole mitään positiivista nuorisoa kohtaan. Nuorisossa on aina tulevaisuus ja positiivisuus, minä ainakin ajattelen että nuorisomme on parempaa kuin me edellinen sukupolvi.
muun paitsi vanhempien velvollisuus hoitaa ja pitää huolta lapsistaan. Jos et osaa lukea niin kirjoitin myös henkisestä tuesta = JUTTELU ESIM. Jos mitään ei sukulaiset osaa tai halua antaa niin toivon mukaan edes kyselee ja juttelee jos lapsesta on tullut tuore vanhempi?? Sen ei luulisi olevan niin vaikeata, ja voin sanoa että auttaa enemmän kuin moni muu asia.
Tavallinen perhe, johon kuuluvat lapset ja vanhemmat, pitää yhteyttä sukuunsa siinä kuin muihinkin ihmisisiin. Ei perhe ole umpio. En ymmärtänyt todellakaan, että luulet minun torjuvan jopa JUTTELUN sukulaisten ja omaisten kesken. Olen kyllä ihan samaa mieltä, että jos nuoret vanhemmat eristetään kokonaan suvustaan lapsensa takia, eikä edes puheväleissä olla, niin burnout on lähellä. Silloin on perheessä muutakin vialla kuin epäsopu lapsen takia. Siinä tarvitaan jo ammattiauttajaa.
muksut 0-5v. ja mukulat 5-9v. eikä ole haukkumista.
Tytöt on likkoja 9- 16v. pojat 9-16 v. kölvejä.
Suomen kieli köyhtyy, noista nimistä tiesi myös lasten iän, ilma eri selitystä.
ennen vanhaan isovanhemmat asuivat samassa pihapiirissä ja automaattisesti hoitivat lapsen lapsiaan. Ei tarvinnut myöskään isovanhempien lojua hoitolaitoksissa yksin kun taas lapset vuorostaan hoitivat heitä vanhoina. Ajat ovat muuttuneet. Joskus mietin kun olen äitiyslomalla täällä yksin lapsineni miten mukavaa olisi jos olisi jonkinlainen yhteisö ympärillä, nyt vaan tuntemattomia ihmisiä omissa asunnoissaan, hyvä kun päivää sanotaan toisille.
tilanne ei ollut aina niin ruusuista kuin kuvittelet. Tottahan mummo pureskeli leipää suussaan, pani sen kangasnyyttiin ja antoi vauvalle imeskeltäväksi, ja vauva ei kuollut nälkään, vaikka äiti teki pitkää päivää omalla tai yleensä toisten pellolla. Tottahan hän tuuditti lasta kehdossa niin kauan ja kovaa, että tämä lopulta hiljeni. Ja mummotkin hoidettiin: takapuoli pestiin pihalla kylmällä vedellä ja luudalla. Jos haluat yhteisöä ympärillesi, muuta joko sukulaistesi luokse tai tutustu naapureihisi. Sinä voit itse olla aloitteentekijä, ei aina tarvitse odottaa kaikkea muilta. Nykyään on myös monenlaisia tapaamispaikkoja ja avoimia päiväkoteja kotiäideille ja heidän lapsilleen. Mene sellaiseen!
Noin karua ei ollut, mutta kyllä ristiriitoja riitti. Asuin melkein 20 v appivanhempien kanssa samassa pihapiirissä, enkä voi suositella muille. En sitäkään sano, etteikö ole mahdollista onnistua, mutta kyllä luonteiden pitää olla erityisen yhteensopivat ja käytännön asoista sovittava tarkkaan jo ennakolta. Meillä kävi niin, että ihan mukavista täysipäisistä ihmisistä tuli ne huonoimmat puolet esiin ja vielä korostuneesti. En kestänyt appiväkeä enää enkä kyllä itseänikään. Niin rasittavaa ja uuvuttavaa se kaikki oli. Nyt asutaan 10 km etäisyydellä toisistamme ja välit ovat hyvät. Jos yhteisasumista ei olisi purettu, niin enpä tiedä miten olisi käynyt ja kenelle.
asustella samassa talossa isovanhempien kanssa mulle riittäisi että samassa kaupungissa/kylässä, taisin kirjoittaa huonosti. Nyt on matkaa satoja kilometrejä ja niin lapset kuin isovanhemmat potee ikävää. Ei sitä isovanhempiakaan lähdetä joka päivä katsomaan vanhainkotiin sitten kun se aika koittaa. Sinne ne jää happanemaan laitokseen. Tuosta vanhainkodin meiningistäkään ei ole takeita, ehkä lämmintä vettä sentään on mutta muuten kohtelu voi olla ihan mitä sattuu. Minä ole kuitenkin sitä mieltä, että aika hyvin monet on vieraantuneet sukulaisistaan ja elävät omaa kiireistä elämäänsä, enkä ollenkaan pistäis pahakseni jos olis enemmän porukkaa ympärillä. Avoin päiväkoti on varmasti hyvä vaihtoehto jos sattuu sellainen lähistöllä olemaan, kaikilla ei ole eikä niitä naapureitakaan sellaisia jotka olisivat päivällä kotosalla tai muuten seuraa vailla. Mullehan tämä yksinäisyys on vain väliaikaista, äitiysloma loppuu ja sitten taas töihin ja lapset tarhaan, ei tartte murehtia seuran puutetta kuin korkeintaa viikonloppuisin.
Väitätkö, että tuota tapahtui edellisen sukupolven aikana? Sopisi pysyä hiukan realismissa näittenkin asioiden kanssa.
vuosisadalla, jolloin isovanhemmat asuivat samassa pihapiirissä, mummot hoitivat lapset ja lapset mummot. Edellisen sukupolven aikana kumpaakaan ei tapahtunut muuten kuin poikkeustapauksissa.
ikinä lapsiani lähimpään mummolaan hoitoon. En halua että lapsistani on kenellekkään riesaa, joten jos pitäisi päättää että menenkö miehen kanssa kaupoille ja viedään lapset tunniksi pariksi hoitoon mummolaan niin ennemmin valitsen sen vaihtoehdon, että en lähde mihinkään. Ennemmin veisin kummeille jotka tosiaan haluavat pieniä valopilkkuja nähdä ja tuntea! Onneksi toinen mummola on olemassa, ja vaikka onkin kaukana, luulen että he tuntevat lapseni paremmin kuin lähemmässä mummolassa.
hyvin on muistettu, eipä ole tyttö 2vuoden ikäänsä mennessä ollu kertaakaan yöhoidossa missään, pisin hoitoaika on ollut 4tuntia kun oltiin miehen kanssa kahdestaan syömässä ekaa kertaa kun lapsi oli 1,5vuotias. silloin oli tädillään hoidossa. sen jälkeen ollut pari kertaa n.2tunnin ajan hoidossa koska olen ollut hammaslääkärissä tai lääkärissä ja mies töissä. koskaan en ole mitään äidiltäni pyytänyt, itse on antanut pari kertaa parikymppiä että pärjätään pari vkoa siihen kun rahaa tulee. eipä siinä, äitini ja miehen äiti asuvat 100km päässä joten eipä usein tule käytyä kun ei ole autoa eikä ajokorttia kummallakaan meistä(minulla ja miehelläni). loppukuusta olen sitten tyhmä ja ilkeä ja pyydän äitiäni hoitamaan lastamme illan ja yhden yön koska on kaverin ylioppilasjuhlat.
Muistan hyvin, että kerran jouduin pyytämään sukulaistädin meille istumaan nojatuolissa, kun kolmivuotiaani oli oksennustaudissa. Itse jouduin menemään aika päiviä varatulle silmälääkärille 5-vuotiaan kanssa. Sitä ei voinut peruuttaa.
Kolmivuotias osasi oksentaa itse, tädin ei tarvinnut tehdä mitään.
Toisen kerran pyysin vanhempiani kiireesti tulemaan, koska mieheni äiti oli sairaalassa kuolemaisillaan, ja menimme hänen luokseen. Vanhempani olivat juuri silloin sattumalta kyläilemässä samaisen tädin luona. Heidän kotinsa oli 250 km päässä.
Siinä ne lapsenlikkahugit, jotka ovat ainoat kahden lapseni lapsuudessa. Itse menin työhön sinä päivänä, kun jälkimmäinen lapsista pääsi tarhaan. Iltapäivät joutuivat olemaan keskenään.
Ei asia minua lainkaan vaivannut. Lapseni olivat minun lapsiani, eikä minulla ollut mitään tarvetta tyrkätä heitä muiden hoidettavaksi. Otin heidät mukaan kaikkialle, enkä mennyt, jos se ei sopinut.
Miten kerrot tämän asian lapsellesi, joka käyttää sinua hyväksi? Mummihan se on joka ostaa, tai muuten se on itsekäs eikä välitä? Asiasta "vihjailut" ei auta ja jos sanot suoraan olet vittumaine äiti jota ei tarvirta, tai et saa enää tavata lapsia, on se toinen vaihtoehto.
Sano, että tässä nyt on pääsymaksua taas teille. Tässä vuokraraha, että saan lainata lapsia. Tässä nyt tämä summa, enempää ei ollut, kun en ole nykyään vesi-leipä-dietillä. Jouduin ostamaan nämä alennusmyynnistä, kun itsekkäästi ostin itsellenikin villasukat. Sano tammikuussa, että nyt elämä taas sujuu, kun tuli 4 euron korotus eläkkeeseen. Irvaile omaa saituuttasi ja rahan laskemista. Ihmettele, onkohan se dementian oire, kun et tiedä, riitääkö rahat kuukauden loppuun. Kysy neuvoa, kummasta pitää säästää, sähkölaskusta vai tv-luvasta.
"Miten kerrot tämän asian lapsellesi, joka käyttää sinua hyväksi?"
Luulet vain, että et saa tavata lapsia, vaikka pidätkin puolesi. Lasten vanhemmilla on ihan samat menot ja lastenhoito-ongelmat kuin ennenkin, vaikka tiukasti pidätkin kukkarosi nyöreistä kiinni.
Älä tarjoa penniäkään rahaa, ja jos pyydetään, sano, että olet pienellä eläkkeellä, josta ei ylimääräistä riitä.
Henk.koht. itselläni on se tilanne, että kun olen maksuni maksanut, joudun miettimään tarkkaan, minkä hankinnan tässä kuussa voin tehdä, koska vaatteisiin tai muihin ostoihin on käytettävissä korkeintaan 100 euroa.
Minä nimittäin syön joka päivä, ostan bussilippuja, käyn tapaamassa lapsenlapsia tai he tulevat luokseni, jolloin joudun satsamaan heille tarjottavaan sapuskaan.
Lisäksi minulla on oikeus käyttää varojani omiin harrastuksiini, joita sentään löytyy sellaisellekin, joka ei voi rahaa paljon käyttää.
Lastenlapset eivät saa muodostua elämän keskipisteeksi. Se on virhe.
Elämän kiertokulkuun vielä kuuluu sekin, että kun lapsenlapset aikuistuvat, ovat isovanhemmat ensimmäiseksi unohtumassa. Ei heille riitä aikaa. Sen voi varmistaa ajattelemalla omaa nuoruutta. Paljonko itse kukin vietti aikaansa isovanhempiensa kanssa?
Emme saisi olla varmaan ainuttakaan viikonloppua lapsemme kanssa jos en sanoisi tiukkana ei, isovanhemmille. Meidän molempien vanhemmat ovat eronneet joten mummuloita ja vaariloita useampi. Vielä muutama kuukausi sitten aina joku soitti viimeistään torstaina että, haluammeko lähteä jonnekkin v-loppuna. He voisivat vaikka lapsen hakea. Ei minulla ole rahaa/halua olla aina menossa. Nyt onneksi ainakin vähentynyt tämä soittelu. Minun vanhemmat ovat onneksi alkaaneet uskoa että pyydän kyllä AJOISSA (yleensä yli kuukautta aikaisemmin) jos hoito apua tarvitsen. Ovat jopa huomanneet että meilläkin voi käydä lasta katsomassa ja hänen kanssa touhuamassa. Anopille asia nyt ei ole niin selvä. Ei tule meillä käymään, lapsen synttäreillekkin tuli vain siksi että oma äitinsä pakotti. Valittaa kun emme käy tarpeeksi usein, ja emme lasta tuo hoitoon. Olen yrittänyt selittää nätisti että vähän vuorotellaan. Ettei aina olisi samassa paikassa lapsi hoidossa, ei sitten olisi kellään pahamieli. Myös sitä olen yrittänyt sanoa että halutaan olla keskenäänkin v-loppuja. Viikolla kun ei oikein ehdi yhdessä mitään touhuta. Toivon että tilanne ajan kanssa tasottuu. On ihanaa kun tietää että jos jokin hätätilanne tulee niin on apua. Ja ollaan kyllä välillä isovanhemmilla koko porukka. Silloin isovanhempien ainut homma on nauttia lapsen seurasta. Vaipat, ruuat, nukuttamiset, ym. hoidamme me.
Meillä on tämä asia järkätty niin että mummu ja pappa itse ilmoittavat milloin passaa ottaa lapsia heille.Hyvin on toiminut-noin kerran kuussa ja tarpeen vaatiessa muulloinkin.Pappa ja mummu kun ovat vielä työnsyrjässä. Heillä on viisi lastenlasta ja vuorotellen lapset saavat touhuta heidän kanssaan,joskus päiväseltään ja joskus ovat ihan yökylässäkin ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Työelämässä olevalla mummilla on 5 lastenlasta. Jos näistä jokainen on vuorollaan kerran kuussa mummin hoidossa vkl? , on mummilla joka vkl vähintään yksi hoidossa ja kerran kuussa jopa kaks lasta. Ette kait sentään arkisin työ-päivän lisäksi mummilla lapsianne hoidata? Kaikki ovat tyytyväisiä jos suljetaan silmät mummin ja vaarin väsymiseltä. Ei millään pahalla, mutta aina nuoret eivät vain huomaa....
Eivät varmaan tarvitse lepoa kun itse kylään pyytävät. Voi olla että ymmärsin väärin mutta, jos näin niin on varmaan isovanhempien vapaat ihan heidän omassa päätäntä vallassa.
Kyllä on muistettu. Ei ole koskaan euroakaan pyydetty. Hoitoa on jokunen kerta hätätilassa pyydetty ja saatu, mutta kovin on vaikeaa sekin vähä ollut. Että eipä ole liiemmin oltu esteenä elämän nauttimisessa. Individualismillako onneen - kestääköhän sama resepti elämän loppuun asti?
Ai sulla ei ole menny kasvatus ihan putkeen, kun on tuollaista riesaa tullu.
Voin kertoa että omena ei yleensä putoa kovin kauas puusta.
kertaakaan ei ole lapsenlapsiaan omaaloitteisesti mummo ja pappa kylään pyytäneet. Ja kun on kysytty, voisivatko tulla on vastaus luokkaa; "..no kai se on pakko ottaa."
Viimeks tyttö 1, 5 v oli ekaa kertaa 2 kuukauteen yökylässä ja sitten sain jälkikäteen tutuilta kuulla että siellä mummo ja pappa juhlivat kaljoitellen naapureitten kanssa. Ei siis tarvitse enää sitten sinnekään laittaa lasta hoitoon.
Isompi 9 v. ei enää ees halua mennä mummolaan, ei edes lyhyesti kyläilemään, kun eivät viitsi mitään puuhata lasten kanssa.
No ihmekö tuo jos sitten saavat yksin lojua vanhainkodissa??
Itse koitan muistaa nämä ajat kun omani saavat muksuja, kyllä mulle pitää riittää arki-illan bingoilut sun muut menot jos tyttäret apua kaipaa kerran kuussa lastenhoitoon ja vaikka vähän useamminkin.
Ja edellämainituista isovanhemmista vain pappa on töissä ja molemmat kuitenkin vielä alle eläkeiän ja terveitä.
Luuletko, että on helppoa saada vanhukset vanhainkotiin? Sinne ei noin vain mennäkään lojumaan.
Monissa kunnissa vanhainkotipaikat ovat kiven alla. Ns. kotihoitoa harjoitetaan vielä lähes 100-vuotiaiden vanhusten kohdalla.
Aika outoa varmasti sossun väen on kuulla, että ette auta vanhempianne, koska nämä eivät huolehtineet teidän lapsistanne, kun he olivat pieniä.
Jos vielä perustelette, että he olivat silloin ihan voimissaan ja työssä käyviä ihmisiä. Ikään kuin ette itsekin olisi olleet voimissanne, kymmeniä vuosia nuoremmat, lapsien omat vanhemmat!
Muutenkin on huomattava, että usein vanhukset jätetään oman onnensa nojaan, ovat sitten hoitaneet lapsenlapsiaan tai ei. Kuka sitä muistaa kun vanhukset tukea tarvitsevat?
"Niin makaa kuin petaa."
Minulla itselläni on muutama ystävä joilla on lämpimät ja läheiset suhteet isovanhempiinsa, pari heistä auttaa kauppa-asioita hoitaen ja kahvilla käyden rupatteluseurana yksinäiselle.
Mut sitä suhdetta onkin isovanhempi alkanut rakentaa ihan itse jo siitä hetkestä kun pieni piltti on maailmaan saapunut.. siitä se alkaa se suhteen luominen.
Olen toki niin fiksu aikuinen, etten tuputa lapsiani lasten isovanhemmille hoitoon. He ovat kyllä joskus sanoneet, voiko lapsen lapsi tulla silloin ja silloin yökylään, mutta kun päivä on lähenemässä/on kulumassa, lapsi ei pääsekään yökylään ja keksitään outoja selityksiä. Ei siinä mitään, mutta kun luvataan itse lapselle, että hän pääsee sinä tiettynä päivänä yökylään! Viimeisimmän kerran oli hoidossa pari vuotta sitten, kun olin itse synnärillä synnyttämässä perheemme kakkosta.
En vaadi isovanhemmilta mitään, vaikka välillä olen ollut melkein yksinhuolta miehen reissuhommien vuoksi. Esikoisemme on vaikeasti vammainen, joka tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa. Kakkonen on erittäin aktiivinen ja tempperamenttinen lapsi, jota pitää vilkkautensa vuoksi vahtia joka tilanteessa. Tällä hetkellä odotan kolmatta lastamme, ja riskinä on ennen aikaisen synnytyksen mahdollisuus. Olen välillä todella kipeä. Itse olemme myös hoitaneet raha-asiamme, vanhemmiltamme emme ole olleet mitään vailla.
Toinen mummoista on synnyttänyt mieheni kahta kuukautta etuajassa, ja välillä tuntuukin hullulta, ettei hän tunnu ymmärtävän tämän hetkistä tilannettamme. Välillä olemme todella väsyneitä, mutta on pakko koittaa jaksaa. Mutta kun on suoraan sanottu, että itse olemme lapsemme tehneet, itse ne pitää hoitaa. Tosin, muistamme molemmat mieheni kanssa, kuinka paljon itse olimme lapsena mummolassa hoidossa.
Vanhin lapsemme onkin kysynyt, vihaavatko mummot ja papat heitä niin kovasti, etteivät ole pahemmin tekemisissä. Tuntuu pahalta, että 6-vuotias kysyy tuollaista ja samalla kertoo inhoavansa itseään ja sairautta, koska ei tunnu kelpaavan isovanhemmilleen. Surullista.
Sanotaan että nykynuoriso on itsekästä. En tosin yhtään ihmettele, miksi on. Mallihan katsotaan nimittäin kotoa. Itse odotan sitä aikaa, että minusta tulee mummo. Haluan olla tukena ja turvana lapsen lapsilleni, sillä tiedän kuinka raskasta voi olla, kun pitää melkein yksin hoitaa lapset. Yksi päivä vuodessa tekisi paljon, onhan niitä 365.