En nyt sanoisi olevani mikään ylikaunis kaunotar, mutta kyllä saan ihan kiitettävästi miehiltä huomiota niin vapaalla kuin baarissakin(olen baarissa selvinpäin).Osaan esiintyä itsevarmasti esim.kävelytyylilläni ja olemuksellani.
MUTTA
Monesti kun huomaan, että taas joku mies on tulossa juttelemaan kanssani, niin menen aivan totaalisen lukkoon. Tai ei sen tarvitse olla edes mies kun olen jo lukossa. Toki uskallan vastailla, mutta en osaa esittää vastakysymyksiä ja saatan olla muutenkin vähän "kylmä".Minua ahdistaa hirveästi, kun kuulen, että joku on kiinnostunut minusta, koska tiedän, että se on taas tätä ulkonäköäni.Kyllähän nättinä ja laitettuna saa huomiota, mutta sekin on niin stressaavaa, kun petän kerta toisensa jälkeen nämä minun luokseni juttusille tulleet miehet hiljaisuudella. Ei minua oikeastaan jännitä, mutta minusta olisi vain hauska istua oma aikansa miehen vieressä ihan hiljaa ja sitten vasta ehkä jotain pientä jutella. Minusta ei ole kuitenkaan sellaiseen kiusoittelevaan flirttiin tai muuhunkaan, joka osottaisi, että olen ehkä itsekin kiinnostunut.
Osaan tanssia tosi hyvin ja siinä oikeastaan lähtee tämä ujous ja epävarmuus pois ja olen estoton itseni. Mutta kun joku erehtyy tulemaan juttusilleni, niin taas sama syvä hiljaisuus ja huomaan, että ei miehet jaksa sellaista, koska avoimempiakin on tarjolla. Enkä ole niiin hyvännäköinen, että seurassani jaksaisi olla hiljaisuudesta huolimatta.
Eilenkin minun ja ystäväni juttusille tullut mies kysyi miksi olen niin kamalan hiljainen(kaverini on puhelias,flirttaileva).
Miten tästä pääsisi eroon? Baari ja viinahuurut ovat jo tulleet jo liian tutuiksi, mutta nyt olen jo puoli vuotta kannattanut sellaista lähes selvää linjaa, baareissakin.
Olisin vain niin iloinen, kun pystyisin antamaan itsestäni sellaisen avoimen ja rennon kuvan. Ehkä sitä kautta voisi löytyä se oma poikaystävä:)
Hyvä ulkonäkö ja epävarmuus
-ujoneito-19
132566
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ja saan kuulla aina kysymyksiä miks mä olen niin hiljanen ja olenko surullinen,kun mulla on niin surulliset silmät!..heh.. Vaikka olenkin usein baarissa aika kaatokännissä,niin silti muuri pysyy. Ja sama on ollut aina lapsesta asti mun luonteessa,tavallaan olen oikeasti estoton ja räväkkä,hauska, mutta eri koettelemukset on saanu mut todella varovaiseks,pahimmillaan en pystyny kattoon ees ihmisiä silmiin. Parempi kai kun et vaan mieti mitä muut ajattelee vaan teet niinkun itsestä tuntuu hyvälle:).
Tos kiva kun en ole yksin asian kanssa! Mulla kyllä estot lähtee kun juon hieman alkoholia, mutta sitten esille tulee erittäin estoton, yli-itsevarma, spontaani, räväkkä-minäni ja sehän saa miehet vain pörräämään ympärilläni ja kyllä minulla silloin flirtti lentää vaikka kenen kanssa eli kyllä minusta on siihen, mutta se on niin inhottavaa, kun tiedän, että se kaikki on vain valhetta, sillä siinä on alkoholi joka puhuu, en minä. Ystävieni kanssa osaan kyllä olla kaikkea tuota mitä alkoholin vaikutuksen alaisenakin, mutta heti jos joku ulkopuolinen tulee juttelemaan(vaikka olisi ystäviä ympärillä),niin jäädyn ihan totaalisesti. Tosiaan mulla kyllä syyt tästä löytyy ihan perheoloista, että sen kauempaa ei tarvitse hakea, mutta ei niistä sen enempää. Aivan, tänään olen lähdössä taas baariin ja yritän hyödyntää vinkkiäsi eli yritän vain tehdä asioita, jotka minusta tuntuu hyvältä, ajattelematta muita(ainakaan liikaa) :)
Ehkä sinua kalvaa sisimmissäsi se, ettet ole kaunis sisältä. Kehut kyllä itseäsi erittäin hanakasti , mutta kun joku tulee oikeasti juttusillesi, et enää taidakaan tuntea itseäsi yhtä hyväksi. Hyvä vain niin ei se pää ole pilvissä eikä alas tippuminen satu niin paljoa. Kehujen kalastelu on myös ärsyttävää, eivätkä ihmiset pidä sellaisesta. Miehet lähentelevät baarissa yleensä juuri näitä kännipää naisia, olikos tuo nyt sitten uutta?
Pelkkää ajan haaskausta yrittää tutustua selvinpäin oleviin tyttöihin, kun ei se ole ikinä johtanut mihinkään (ei edes halaukseen tai puh.numeron vaihtoon). Känniset naiset ovat tutustumishaluisia ja usein melko estottomiakin tapauksia, tyhjää parempia.
Jep, samalta tuntuu kun ei vaan meinaa tulla vastakkaista sukupuolta kohdatessa mitään sopivaa mieleen. Tuntuu kuin heti pitäisi olla mukavaa juttua ja kuin tuttuja toisilleen, vaikka ei ookaan. Minäkin haluisin olla toisen kanssa, ja ihmetellä vaikka vaan kunnes jotain mieliin tulee. Oikeestaan voikin ihan hyvin mielin sallia olevansa hieman hissukampi, semmonen mikä luonnostaan on. Oon ihan samaa mieltä linjauksesi kanssa, se on oikeestikin helpompikin jopa olla ihan vaan sen limsan kanssa siellä. Ympäristö (joka oletuksena on hieman nauttinut) on rentoutuneena, joten itsestäkin se epävarmuus hiljalleen kaikkoaa kun eihän muut ees huomaa. Mut se huomaataan kyllä, jos hissukampi yhtäkkiä onkin estoitta hihkumassa väliin kaikkea. Minusta yllättävät tilanteet taas menee rennommin, kun ei ole "ehtinyt" jännittää. Onkin kahta hankalampaa kun vaikkapa muuten vapaalla ollessa tietää jonkun henkilön, ja jo tämän nähdessä alkaa sydän pomppia ja miettii olemustaan. Poika olen, joten onneksi kaltaisiasi on tyttöjäkin :)
ja aikaakin löytää se kaljupää tai pitkätukka poikaustävä taikka mikä tahansa,jos siinä sitten viellä on elämäsi pääpaino.Ota ujoudestasi itsellesi myös jotain positiivista ja vaikka haastetta itsellesi.Elämä voi olla kuivempaa kun ujous lähtee ja arki koittaa.
aina ärsyttänyt jos joku tuntematon kysyy miksi olen niin hiljainen, tai riippuen vähän millä sävyllä se on kysytty. On tehnyt mieli silloin sanoa että mitäs se sulle kuuluu tmv. Jos joku kysyy sellasella sävyllä et mun tarvis olla jotenkin erilainen tmv niin se ärsyttää eniten. Ehkä jos se kysyjä kyselis sellasista asioista jotka mua kiinnostaa tai juttelis niistä niin alkaisin minäkin kiinnostumaan ja sanainen arkku avautuisi. Ei kai sitä jokaisen kanssa tarvi heti olla parasta kaveria. Varsinkaan jollekki känniselle höppänälle. Miinukset sille kysyjälle.
Joo, mutta en halua jäädä yksin. Ympärillä olevat ihmiset seurustelevat koko aika, treffailevat, viestittelevät miesten kanssa. En minä vain..
Ulkonäköni puolesta kyllä pärjään, mutta kun pitää ruveta puhumaan sen kiinnostavan ihmisen kanssa niin tulee se perhanan jäätyminen. Mitä enemmän mietin sitä, että mitäköhän sitä juttelis, niin sitä enemmän sitä menee paniikkiin ja sitten tapahtuu se mikä aina ennenkin, eli lähden karkuun... Olen saanut sellaista kommenttia naisilta, että "miksi sua on niin vaikea lähestyä" ja koita siinä sitten selitellä että miksi... Minkäs sitä itselle mahtaa, muuri ei murene vaikka kuningasholia ottaa enemmänkin, tai murenee mutta sitten tapahtuu sellaista mitä ei oikeesti halua ja nykyisin otankin baarissa vain muutaman oluen ja se saa riittää... Itse myös olen miettinyt sitä, että parempi antaa baarissa se kuva itsestään mitä oikeesti on, eikä esittää sitä mitä ei ole... Olen myös huomannut, että mieliala vaikuttaa aika paljon puhumiseen. Jos menee valmiiksi naama norsunvittuna sinne baariin, niin ei varmaan saa itsestään irti mitään. Parempi mennä silloin kun mikään asia ei kummemmin paina mieltä... Odotan kyllä mielenkiinnolla sitä päivää jolloin pystyn puhumaan suht.normaalisti myös tuntemattomien kanssa. Ehkä ikä tuo tullessaan varmuutta, niinhän sitä sanotaan... Nytkin eräs ujo tyttö on ihastunut minuun ja minä häneen, mutta mietin, että miten helvetissä siitä vois tulla mitään kahden ujon kanssa, tosi söpöä... Vaan toimiskohan??? Ehkä sitä vaan pitäis laittaa kaikki peliin ja olla reilusti se oma itsensä niin vois jotain tullakin... Sitten joskus tulee vastaan niitä sielunkumppaneita, joiden kanssa kaikki toimii ok. Tulis vaan se kiinnostava sielunkumppani vastaan, niin ois aika mahtavaa... yleensä mitä kaunihimpi nainen tulee juttelemaan niin sitä enemmän se itsevarmuus ropisee maahan... Maailma on paska paikka ujolle, ei voi mitään...
Sama tilanne täälläkin. Olen ihastunut yhteen nuoreen herraan, mutta molemmat ollaan ilmeisesti ujoja tai sitten hänellä ei vain juurikaan kiinnosta. Hän vaikuttaa todella mukavalta, mutta minun on vaikea keksiä mitään yleistä höpinää kun en tunne häntä niin hyvin...tuntuu välillä, että itse yritän liikaa kun menen juttusille, mitä tapahtuu melko harvoin muutenkin. Ja kuten sanoitte, ei se alkoholi paljoa auta jos on oikeasti ujo.
Itsestä tuntuu välillä, että ketään ei taida pahemmin kiinnostaa ihminen joka lämpenee vähän hitaammin. Sille kun ei mitään voi, että on suojamuurin ympäröimä kun on vieraampien ihmisten seurassa. Se paljon suositeltu alkoholikin on ollut pettymys. Ainoa hyöty siitä on fyysisten jännitysoireiden katoaminen, mutta en minä ainakaan yhtään sen puheliaampi ole isommassa porukassa vaikka olisin parit siiderit ja vielä boolit päälle ottanut. Ujous ON kirous.
olen siis aloittaja... Itse koen, että ujous johtuu enemmänkin epävarmuudesta, huonosta itsetunnosta tai siitä, että on itse tosiaan täysin väärässä paikassa(esim.minulle autokorjaamo olisi sellainen!) Mitä alkoholiin tulee, niin jos sitä juodessani jo mietin, että: "olen ujo, vaikka tätä litkinkin", niin silloin olen myös ujo, mutta jos ajattelen, että minulla on hauskaa ja nautin seurasta, jossa olen, niin olen myös paljon estottomampi ja vapautuneempi. Mielestäni koko sanaa ujous ei ole olemassakaan;on vain epävarmoja ihmisiä, heikkoitsetuntoisia, rauhallisia tms. Itse aion tehdä tälle jotain, en jää tuleen makaamaan. Itselläni se on juuri tuo epävarmuus omasta itsestäni.
baareissa, että miksi et puhu mitään, miksi näytät niin vittuuntuneelta, miksi näytät siltä kuin pelkäisit jotain, miksi näytät ahdistuneelta yms.
Olen todella arka ja tarkkailen koko ajan muita ja tilannetta, baarissakin vetäydyn aina kavereiden taakse "piiloon" ja jos joku mies änkeää siitä huolimatta viereeni/lähelleni/juttusille, niin menen ihan paniikkiin ja hyvin usein karkaan vessaan.
Voi meitä :(