Agiocur?

Millaisia kokemuksia ollut? Minulla siis ärtyvä paksusuoli, ja nyt mietin miten tuota tulisi ottaa jos on sekä ripulia että ummetusta, kun niihin on eri annosohjeet? Vi-Sibliniä olen kokeillut, aloitin ensin ihan sillä täydellä mitallisella kuten ohjeessa sanottiin. Sain kaamean turvonneen mahan ja puoli vuorokautta myöhemmin alkoi ihan järkyttävä vesiripuli. Puolet pienemmällä annoksella myöhemmin oli kai ihan ok, mutta ilmaa keräsi mahaan aivan valtavasti. Toivottavasti tuo Agiocur sopisi paremmin. :/
53661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei Minä aloitin käyttämään Agiocuria samanlaiseen vaivaan kuin sinäkin viime syksynä. Oli erittäin tehokas ja hyvä apu kolmisen kuukautta. Otin illalla 2 tl runsaan veden kanssa. Nyttemmin minusta teho on hävinnyt, joskin on mainittava, että jätin sen kokeeksi pois, ja oireet kyllä siitä pahenivat. Nyt taas otan joka ilta 2 tl. Suosittelen sinua kyllä kokeilemaan. Olin vaivani kanssa juuri lääkärillä, ja hän kehoi kovasti ko. tuotetta. ylvi

Äänestä
  • ...sinulle vastauksesta. :) En ole vielä kokeillut Agiocuria, kaipa tuota voisi uskaltaa kokeillakin. Mietin vain juuri tuota annostusta, kun tosiaan Vi-Siblinin kanssa se ohjeessa mainittu annostus aiheutti tuollaista, pelkään että tämän kanssa käy samoin.

    Äänestä

  • Tietoa kaipaava kirjoitti:

    ...sinulle vastauksesta. :) En ole vielä kokeillut Agiocuria, kaipa tuota voisi uskaltaa kokeillakin. Mietin vain juuri tuota annostusta, kun tosiaan Vi-Siblinin kanssa se ohjeessa mainittu annostus aiheutti tuollaista, pelkään että tämän kanssa käy samoin.

    hei! Tässä netti keskusteluissa joku kirjoitti, että Vi-Siblin voikin aiheuttaa ripulia, ja hän tiesi, että Agiocur olisi parempi vaihtoehto. Kokeile ottaa vaan 1 tl aluksi. Toivon että saisit apua kiusalliseen vaivaan! ylvi

    Äänestä

agiocur - aikasempia vastauksia taitaa olla sadan pintaan.

Äänestä

hyvä tuote vaikka ei olekkaan lääke. Suosittelen sitä myös vastaanotollani henkilöille jotka kärsivät ärtyneestä paksusuolesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietoa kaipaava kirjoitti:

Millaisia kokemuksia ollut? Minulla siis ärtyvä paksusuoli, ja nyt mietin miten tuota tulisi ottaa jos on sekä ripulia että ummetusta, kun niihin on eri annosohjeet? Vi-Sibliniä olen kokeillut, aloitin ensin ihan sillä täydellä mitallisella kuten ohjeessa sanottiin. Sain kaamean turvonneen mahan ja puoli vuorokautta myöhemmin alkoi ihan järkyttävä vesiripuli. Puolet pienemmällä annoksella myöhemmin oli kai ihan ok, mutta ilmaa keräsi mahaan aivan valtavasti. Toivottavasti tuo Agiocur sopisi paremmin. :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu