Ihmettelen, ettei täältä löydy sanaakaan tutkija Anna Kontulasta ja hänen kirjastaan, Vasemmistoliiton Pentti Tiusasesta ja raiskauskeskusteluista, joita nyt käydään yleisesti jälleen kerran ihmisten kesken piireissä kuin piireissä. On tämä Suomi omituinen maa ja omituisten vallankäyttäjien omituisessa (lähes mielivaltaisessa) otteessa näissä asioissa. Olen itsekin tullut raiskatuksi, eikä poliiseilta apua herunut. Syyte jäi nostamatta, kun omat voimat eivät siihen riittäneet. Tämä on varmaankin hyvin yleistä Suomessa? Näin raiskaustilastot pysyvät alhaisina maassamme ja ulkomaailmalle voidaan pörhistää karvaista rintaa. Suomen valtio vallankäyttäjineen ovat raiskaajien hyysääjiä kaikella mahdollisella tavalla. Mistä tällainen juontuu? Onko se vain maamme umpivinoa patriarkaalisuutta? Pelkkää naisvihaa? Onko asialle jotain historiallista taustaa? Toivon, että EU:ssa mukana olo tuo edes jotain parannusta tähän asiaan Suomessa. Raiskaukset ja seksuaaliset hyväksikäytöt on saatava virallisen syyttäjän ja virallisen syytteen alaiseksi. Tuomioiden on noustava yleisesti, ja etenkin lasten ja nuorten hyväksikäyttö- ja raiskaustapauksissa. Raiskauksien ja hyväksikäyttöjen seurauksista uhreille on tehtävä laajoja tutkimuksia ja selvityksiä, sillä seuraukset ovat todella vakavia ja pitkäkestoisia sekä tulevat hyvin kalliiksi monella tapaa yhteiskunnallemme, puhumattakaan siitä järkyttävästä henkisestä taakasta ja kärsimyksestä minkä raiskattu, joutuu loppuelämänsä kantamaan, ja joka vielä siirtyy usein seuraaville sukupolville, sillä yksi elämä ei näy riittävän raiskauksesta toipumiseen, vaikka jotain terapiaa tai hoitoa onkin jo tarjolla. Se on tosin hyvin puutteellista. Väkivallalla on Suomessa edelleen tabu-asema, vaikka se on maamme suurin ongelma! Raiskauksen asema maassamme on yhä ja edelleen vain VAIKENEMINEN.
HS sensuroi raiskauskeskusteluja
5
945
Vastaukset
- kertoisitko
Haluaisitko kertoa mitä sinulle tehtiin raiskaus / käsittely . Raiskauksen tärkein sana on pakottaminen sain vain kuvan että tutkinnassa kun sinua on kuulusteltu uhrina niin pakottamista ei oltu otettu huomioon tutkinnassa . Kun teit ja olit rikos uhri kuulustelussa niin totesitko painotetusti mikä sinusta oli pakottamista sukupuoli yhdyntään ?
- sensuroi...
muitakin keskusteluja - miksi?
- jjjjjjjjjjjjjjj-jjjjjjjj
hesari sensuroi varmaan suurimman osan viesteistä vaikka olisi asiallisia...
pääpaino näkyy kuitenkin olevan hesarin keskusteluissa ettei virkavaltaa ja poliitikkoja saa arvostella negatiiviseen sävyyn...ja ilmeisesti ne laittaa ip osoitteen sen jälkeen muistiin ja sen jälkeen yksikään kommentti ei tule näkyviin vaan ip osoite bannattu...eli se siitä sanan vapaudesta suomessa.... - linnel2
Voi sun taivas! Naispoliitikko (olkoonkin niiiiin liberaalista RKP:sta) sitä mieltä, että vähäpukeisuus viestii HALUSTA TULLA RAISKATUKSI. Jutta Pyhäkö määrittelee tämän pukeutumissäännöstön? Miten voi varmistua, ettei vahingossa nyt pukeudu väärin ja Jutan mielestä siis pyydä tulla raiskatuksi.
Noin hulluja ei pitäisi päästää ketään puhumaan julkisuuteen. Tuohan on rikokseen yllyttämistä eikä mitään muuta. Suomessa EI ole burkha tai muutakaan sellaista pakkoa. Ei edes navan paljastavaa paitaa ole kielletty. Jutta parka; olet tehnyt nyt törkeän varsinkin nuoriin naisiin kohdistuvan tempun ja asettunut väkivaltaisten miesten puolelle. Entä j
Ja jos joku raiskaaja kiihottuu Jutta Zilliacus-tyylistä - pitää sekin Jutan oman logiikan mukaan tulkita siten, että Jutta haluaa tulla raiskatuksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926526Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652039- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151247Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71126RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521025Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962