Dystonikot

Nahsa kirjoitti:

Hyvää kevättä kaikille! Kirjoitin teidän kanssanne tässä ketjussa: http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000469&posting=22000000035625885#22000000035625885 Olen ollut kauan pois täältä. Tulin kuitenkin takaisin, toivottavasti voin luoda teille jotain toivoa, jotka taistelette saman sairauden kanssa. Älkää luopuko toivosta ja uskosta. Minun Botox-pistokset ovat keskeytetty koska oireet ovat hävinneet. Jollain tasolla olen siis parantunut ja sairaus pysähtynyt. Linkittämästäni ketjusta voi lukea tarkemmin oireitani jotka olivat kuitenkin selvästi havaittavia ja elämää rajoittavia. Asteikolla 1-10 10asteen kipu on poistunut. Onko tämä lääketieteellinen tapahtuma? Oli mitä tahansa, on tunnemylläkkä jälleen suuri. Se, että vuosi sitten harjoittelin edelleen kivun kanssa elämistä, harjoittelen nyt kivusta irtipäästämistä. Siitä toipumista. Neurologini kertoi vastaavasti tapahtumasta jossa nuori ihminen (minä nyt 25) pääsi oireistaan pitkälti irti ja tila tasottui, Botox voitiin lopettaa. Toinen mahdollisuus oli niille immuuniksi tuleminen jolloin ne eivät enää vaikuttaisi. Minun kohdallani kävi tuo onnellisempi vaihtoehto, ainakin toistaiseksi. En tiedä kauanko se kestää, mutta päivä kerrallaan ja tulevaisuuden suunnitelmia edessä. En tullut sinne kokoukseen, tuntui, etten kykene. Joskus voisin tulla sinne, sitten kun tuntuu siltä. Olen kuitenkin teitä muistanut, te olitte se ensimmäinen toivonpilkahdus kun jo kauan sitten alkanut sairauteni todettiin. Kiitos teille! Toivon kaikille hyvää kevättä ja voimia siihen omaan taisteluunsa. Ajattelen teitä lämmöllä. Itse käsittelen vielä joitain vaikeimpia hetkiä, sellaisia joissa ihmisten suhtautuminen on jättänyt suuret arvet. Sellaisia hetkiä ja suhtautumisia joita eivät voi ymmärtää kuin ne saman itse kokeneet. Hetkiä jolloin oli istuttava alas ja kannateltava päätään, syntymäpäivänään. Hetkiä jolloin tunsi pilaavansa tunnelman koska oli vaan itkettävä. Hetkiä jolloin ruuat tippuivat suusta. Tai hetkiä jolloin vaikutti humalaiselta kun aske hoiperteli. Hetkiä jolloin kuuli sanontoja itsestään, hyvin läheisiltä kokemista henkilöistäkin (osa kuitenkin hyvällä sanottu) mutta jolloin ne tuntuivat todella pahalta. Olen kuitenkin oppinut suhtautumaan, ymmärtämään sen etteivät ihmiset aina ymmärrä millaista sairauden kanssa eläminen on. Mutta me toiset sellaista eläneet tiedämme sen. Se vaatii kovia hermoja ja tiukkaa itsetuntoa. Sitä ettei muodosta itsestään ovimattoa;) jolla ei ole omaa tahtoa tai elämänhalua. Sitä, että näkee ja antaa niiden ihmisten kantaa jotka katsovat sinun sisääsi eivätkä anna sairauden muurin tulla peittämään näkemäänsä. Pitäkää sisunne ja puolenne vaikka oireet alistaisivat ja runnoisivat, olette ainutlaatuisia elämän olentoja joka iikka. Tässä teille yksi kappale, kun kuuntelette sitä sulkekaa silmät ja tiedätte, että olen täälä teidän kanssanne:´) terveisin Nahsa jonka vinous on suoristunut, mutta jättänyt jälkensä. http://www.youtube.com/watch?v=hsJ-wV4-13U

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä