psoriasis korvissa :(

simputtaja

Mulla todettiin psoriasis 16 vuotiaana, silloin se alkoi tosi pahana märkimisenä ja kuivina kohtina päänahassa. Nyt olen 23-vuotias ja viime vuodet psori ollut aika rauhallinen koska olen asunut lämpimissä maissa (oppaana). Nyt palattuani pohjolaan psori taas oireilee, lähinnä käsissä ja päänahassa, mutta kaikista pahin vaiva on korvakäytävissä! Ensimmäisen kerran korvien kanssa oli ongelmia jo muutama vuosi sitten. Kaava on aina sama: korvakäytävä kutiaa ja iho uusiutuu ja lopulta se lika/iho tukkii korvan ja se tulehtuu. Korvat kutiaa jatkuvasti, vuodesta toiseen ja n. kolme kertaa vuodessa etenee tulehdukseen asti.Kaikenlaisia tippoja ja rasvoja on kokeiltu ja lääkärissä olen käynyt mm. bulgariassa, espanjassa, kyproksella ja tanskassa,ja tottakai suomessa, eli eri diagnooseja on kuunneltu. Nyt viimeisen 3 viikon aikana olen käynyt korvalääkärissä 6 kertaa ja jatkuvasti korvat ovat lukossa tästä "töhnästä" ja särkyä silloin tällöin. Joka kertaa lääkäri imee lian pois ja laittaa jotain ainetta (mm. sitä violettia mutta myös muita). Sain antibioottikuurinkin joka ei kyllä auttanut koska tämän jälkeen lääkäri totesi korvassa olevan myös sieni-ihottumaa. Sitten korvaan sullottiin pitkä nauha vuorokaudeksi, jossa oli lääkettä tähän sieni-ihottumaan. Auttoi kyllä, mutta lääkäri käsitteli vain toisen korvan koska ei nähnyt toisella puolella olevan tarvetta. Nyt taas korvat kutiaa ja on lukossa ja rahisee, tuntuu että taas likaa täynnä (viime käynnistä 3 päivää!!). Maanantaina on taas kontrollikäynti:( onko teillä kokemuksia samasta ongelmasta? Alan olla väsynyt samaan ongelmaan ja peloissani kun lääkäri ei saa vaivaa pois yli 3 viikon jälkeen! Ensimmäinen kerta kun on kestänyt näin kauan! Suihkussa käyn aina niin että vesi ei mene korviin, eli pesen hiukset erikseen pää alaspäin. Mikähän lääke saisi vaivan pois edes vähäksi aikaa? Ps. Asun Tanskassa, eli täällä ehkä eri menetelmiä kuin Suomessa ja alkaa pikkuhiljaa tuo lääkäreidenkin taso epäilyttää. :( Kiitos jo osaatte vinkata jotain!

7

10109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ruokavaliota?

      Minulla ei ole ko. vaivaa korvissa, mutta käsistä ja jaloista olen saanut ihottuman pois tri Paganon dietillä ja suolavesikylyvyillä. Korvien huuhtelu onnistuu helposti itsekin tekemällä. Tarvitset vain kumisen korvahuuhtelupallon. Niitä saa apteekista. Tutustu www.psorinat.fi diettiin ja hoitoihin. Uskon, että kirjaa saa Tanskastakin.

    • psori

      Moi

      Oman pojan korvapsori juuri samankaltainen. Yhdessä korvalääkärin kanssa kokeiltiin kaikkea.
      Nyt toimiva hoito löytynyt. 1-2 viikon kuuri flixonase nenätippaa 2 tippa per korva aamuin illoin. Saman jakson aikana 3-4 päivän välein lämmin suolavesihuuhtelu reippaalla ruiskulla. Sain korvalääkäriltä siihen soveltuvam käyrän ruiskun. Kyllä tavallinen suorakin ruisku ajaa asiansa. Kuivaan korvaan hiivan muodostumista estämään pari kertaa viikossa ceridal öljy. Siinä tutkitusti aineita jotka tasapainottavat korvan ph:ta.

      Flixonase tippa tauolle muutamiksi viikoiksi jolloin äytetään pelkkää vesikuuhtelua sekä öljy . Silloin ei pääse sienet kehittymään. Flixonase käynnistyy silloin jos alkaa uutta psoria muodostumaan.

    • h.k

      psori

    • syysvadelma

      Psoriasis tai psoriaasi eli hilsetystauti on yksi tavallisimpia ihosairauksia. Psoriasisliiton arvion mukaan Suomessa tautia sairastavia on noin 150 000 eli 2–3 prosenttia väestöstä. Psoriasis on tulehduksellinen sairaus, joka aiheuttaa oireita iholla ja nivelissä. Joillakin psoriaatikoilla on sekä iho- että niveloireita, mutta ihopsoriasista esiintyy myös yksin, samoin kuin nivelpsoriasista.

      Psoriasis on yksi monista sairauksista, joiden edessä virallinen lääketiede on aivan voimaton. Näin sairausteollisuuden toimesta psoriasis onkin julistettu parantumattomaksi sairaudeksi. Totuus on kuitenkin ihan jotain muuta, sillä psoriasis on ainakin useimmissa tapauksissa täysin parannettavissa oleva ongelma. Itse asiassa jo hyvin pienillä teoilla voi saada aikaiseksi dramaattista apua tähän ikävään vaivaan. Jos itselläni olisi psoriasis, niin toimisin seuraavasti:

      1. Huolehtisin riittävästä D-vitamiinin saannista. Itselleni tuo riittävä tarkoittaa noin 100 mikrogramman päiväannoksia.

      2. Psoriasis voi liittyä maksan vajaatoimintaan ja entsyymien puutokseen (etenkin lipaasi). Suosisin mahdollisimman paljon raakaruokaa ja rasvoista erityisesti kookosöljyä ja avokadoa. Maksaa voi hoitaa myös vähentämällä myrkkyjen käyttöä, ulkoilemalla enemmän ja myös maarianohdakkeen sekä voikukanjuuren avulla.

      3. Gluteeniviljat pois! Tämän neuvon voi antaa melkein minkä sairauden kohdalla tahansa ja se toimii myös psoriasiksen suhteen. Koita ja hämmästy.

      4. Kaikki käsitellyt ja pitkälle jalostetut maitotuotteet pois ruokavaliosta.

      5. Ihmisille uskotellaan, ettei psoriasis johdu millään tapaa kivennäisaine- tai vitamiinivajareista. On kuitenkin erittäin tyypillistä, että psoriasista sairastavilla on tosi ankara vitaaliaineiden puute. Eli kannattaa harkita perusteellista tankkausta, jossa käyttää apuna esimerkiksi spirulinaa, chlorellaa, laadukasta viherjauhetta, hampunsiemeniä, parapähkinöitä, fulvic acidia, macaa, runsaasti hyvää C-vitamiinia jne…

      6. Valkoinen sokeri kokonaan pois ja tavallisen pöytäsuolan tilalle raffinoimaton merisuola.

      7. Inkivääri ja kurkuma osaksi jokapäiväistä elämää. Ovat sen verran tehokkaita tulehdusten hillitsijöitä.

      8. MSM!

      Jos unohdin listasta jotain oleellista, niin heitä kommenttia…

      Psoriasispotilaat saavat lähes poikkeuksetta apua sairauteensa, kun he käyvät talven aikana hoitamassa vaivaansa etelän lämmössä. Tässä keskeistä osaa näyttelee tietysti tuo ihmeellinen aurinko, mutta ei kannata unohtaa myöskään muita tekijöitä:

      1. Parempi ruoka. Lähes poikkeuksetta ulkomaanmatkoilla syödään paremmin, kuin kotimaassa. Hotelliaamiainen on paljon muuta kuin kahvi ja ruisleipäviipale… Ja mikroaterian sijasta saatetaan syödä esimerkiksi thaimaalaisia herkkuja, jotka valmistetaan tuoreista raaka-aineista.

      2. Stressin sulaminen. Stressittömyys on yksi tärkeistä avaintekijöistä paranemisen suhteen. Myös tämän sairauden osalta.

      3. Paljon raitista ilmaa. Harva viettää aurinkolomaa sisällä möllöttäen. Normaalin puolen tunnin sijasta ulkona voi vierähtää päivässä helposti 8 tuntia.

      4. Merivesi on tosi loistava juttu psoriasispotilaille. Etenkin merivesi aurinko on erinomainen yhdistelmä!

      Vuokraa lehmä
      Christer heitti ilmoille todella hauskan ja toteuttamisen arvoisen idean. Nyt kun tuo tilamaidon myyminen tullaan kieltämään, niin eikö maitotilat voisi myydä tai vuokrata lehmiä. Myydäänhän hevosistakin osuuksia. Lehmä lypsää viikossa keskimäärin 135 litraa maitoa, joten siitä riittää jaettavaksi useammallekin maidon ystävälle. Siinä on minkään viranomaisen turha urputtaa, kun käy hakemassa oman lehmän maitoa ämpäriin…


      http://www.raikasweb.com/psoriasis


      Kunnon ruokaa

      http://personal.inet.fi/koti/remeli/ravinteet.htm

      • Anonyymi

        Täysin vastuutonta jakaa tällaista disinformaatiota. Luottakaa hyvät ihmiset tieteeseen ennemmin kuin foorumeilla kuulemiinne juttuihin. Yksin tiede on nostanut ihmiskunnan pimeän keskiajan kauhuista tähän moderniin hyvinvointiin, ei spiruliina eikä raakamaito.


    • Anonyymi

      Vanhemmalla sain kutinan korviin.Juoksin yhden vuoden aikana lukuisia kertoja korva ja ihotautilääkäreillä,jotka määräsivät erinäisiä lääkkeitä ja tuo rumba oli vastaava kuin edellä kertojalla.Lääkärit eivät tienneet,mistä kaikki johtui.Kaikki labrat otettiin,korvia puhdistettiin ja puhkottiin.Vihdoin pääsin lääkärille ( ulkomaalainen ),joka katsoi korviin ja sanoi=== selvä psoriasis.Hän määräsi lääkevoiteen
      DIPROSALIC 0,5 mg 30 mg .Olen vuosia nyt käyttänyt kys. voidetta aina kun kutisee ,sipaisen parina päivänä voidetta korviin ja kutin akatoaa,joskus moneksi kuukaudeksi.

    • Anonyymi

      On olemassa hyvä kortisoniton lääkevoide nimeltä Protopic ! Toimii kasvojen alueen psoriin muutenkin todella hyvin !Siitä on kahta voimakkuutta, vahvempi parempi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6539
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4223
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2627
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1056
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe