oikea, aito ja musiikillisesti korkeatasoinen yhtye nimeltä Nightwish esiintyi viimeisen kerran hartwalareenalla 2005. siihen päättyi maailman hienoimman yhtyeen ura. Kaikki tämän jälkeen on vain pahaa unta.
pahaa unta
Tarjafani
261359
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Anette Olzonilla on hirvittävä vaikutus Nightwish-yhtyeeseen: - yhtyeen pojilta hävisi soittotaidot - Tuomas Holopaiselta hävisi taito säveltää - yhtyeen crewiltä hävisi taito rakentaa show PS. Tarja Turunen ei ole koskaan kuulunut Nightwishiin, hän oli freelancer-laulaja joka vieraili bändissä. Jos Tuomas tarvitsee klassisen sopraanon esittämään teoksiaan, uusi freelancer-laulaja on puhelinsoiton päässä.
Kyllä sä Yrjöjurrikka olet ty**ä!
minä rakastin sitä(kin) ääntä heti kun kuulin Eva-sinkulan ensimmäistä kertaa. Minua kuitenkin hieman riepoo tuo yksisilmäinen Tarjan mustamaalaaminen ja freelanceriksi alentaminen. Kyllä Tarja teki aika ison työn sen bändin eteen kaikkina noina vuosina, joskin motivaatio ehkä väheni noista vuosista viimeisinä jonkin verran. Mutta miksi? Me emme sitä voi tietää, eli ei liene meidän asiamme sitä niin vahvasti enää perustellakaan. Onhan siellä lentokoneissa ja busseissa varmasti sanottu yhtä sun toista - molemmin puolin - ja paljon jätetty sanomattakin. Usein ne sanattomat teot ovat kuitenkin paljon viiltävämpiä kuin ääneen lausutut ajatukset. Ja ne trollit ei muuten ikinä ainakaan lopu, jos niille jaksaa aina vaan heittää noinkin monisanaisia ja tosissaan olevan oloisia perusteltuja vastauksia. Toisaalta sinä taidat pitää siitä, kun vietät niin paljon aktiivista aikaa tällä palstalla. Mikäs siinä, jos jaksaa kaiken tuon vaivan nähdä. Hyvää äitienpäivää sinullekin, keikoilla nähdään, jos nähdään.
Jos Tarja oli kaikessa niin pa**a ja paha, niin miksi Hartwall areena myi loppuun 2005? Oletko katsonut tunnelmapaloja sieltä, vaikuttaisi että yleisö pitää näkemästään? Vai onko kaikki vaan Tuomaksen ansiota?? Dvd:n sata kertaa nähneenä keikalla huudetaan 'Tarjaa', miksi huudetaan jos on niin kamala keskinkertainen sopraano? Olivatko vanhan Nighwishin levyjä ostaneet ihmiset jotenkin tyhmiä ja väärässä? Entä keikoilla kävijät?? Perustele minulle nämä asiat! Ja huom. älä puhu itseäsi pussiin!
Kaukana jumalaisesta esimerkillisestä naisesta tai äidistä. Tarja oli vain vierailija, siis freelancer-laulaja, jonka hän ihan itse sanoi. Tämä fakta on tarkistettavissa yhtyeen kirjasta, sekä crewiltä.
yhtyeessä vain vierailijan asemaksi. Kyllä Tarja oli ainakin fanin näkökulmasta täysivaltainen ja tärkeä jäsen. Teki työnsä joskus paremmin, joskus huonommin, ihan kuin Anettekin nykyään. Älä nyt mies hyvä kiihdy, ei naissolistin (ex- tai vähemmän ex-) arvostaminen ole sinulta mitenkään pois. Etkös joskus ole maininnut arvostavasi naisia? Miksi sitten suljet Tarjan tästä arvostamisen arvoisista ihmisistä pois. Olkoon hän sitten ollut miten ilkeä bitch tahansa, se ei anna todellakaan meille aihetta olla ilkeitä. Eikös tuollaine vosuttelu ole aika ilkeää, ja anna lisäksi huonomman kuvan sinusta kuin vosuttelusi kohteesta? Äläkä vetoa siihen, että Anettekin saa täällä lokaa niskaansa. Sitä tulee aina suhteessa enemmän, kun siihen provoiluun vastataan kiihkeästi.
Minä kirjoitan etupäässä faktaa, minun henkilölläni ei ole mitään tekemistä bändin kanssa. Voin olla minkälainen mulkku tahansa, mutta se ei vaikuta Nightwishin asioihin millään tavalla, fakta on faktaa edelleen. Toisaalta miksi minun mielipiteeni on jotenkin halveksittava vai olenko väärä henkilö kirjoittamaan mielipiteeni? En tarvitse toisten mielipiteitä minulla niitä riittää ihan omasta takaa, olkoon ne jonkun mielestä sitten kuinka vääriä tahansa.
Sä voit toki esittää mielipiteitäsi, mutta älä ihmeessä sano niitä faktoiksi. Tarja on sanonut olevansa bändissä vierailija, mutta se ei ole synonyymi sanalle freelancer.
Yleensä kuuntelen laulettavaa musiikkia laulajan äänen ja karisman perusteella. Ja soitettavaa musiikkia, jos se on hyvin soitettua ja koskettaa minua. Eiköhän jokainen valitse ihan itse sen, mitä kuuntelee. Pääasia, että musiikki tuo hyvää oloa tai sitä kuunnellessa voi vaikka itkeä ja rentoutua arjen paineista. On paljon ajattomia laulajia, joilla on karismaa, kun he tulkitsevat musiikkia ja sitä ei kukaan voi ottaa laulajalta pois. Joskus äänenkään ei tarvitse olla täydellinen(vaikka olen erittäin kriittinen kuulija)koskettaakseen kuulijaansa.
Suora lainaus Nightwishin kotisivulta: "Idea Nightwish-bändistä sai alkunsa vuoden 1996 heinäkuussa, Tuomaksen ollessa viettämässä iltaa kavereiden kanssa nuotion ääressä, keskiyöllä. Ensimmäisiä kolmea biisiä, jotka olivat akustista tunnelma-musiikkia, alettiin nauhoittaa lokakuussa 1996 ja ne valmistuivat joulukuussa. Tällöin bändiin kuuluivat Tuomas, Tarja ja Emppu." http://www.nightwish.com/fi/band/biography Missään ei puhuta vierailija Tarja Turusesta! Tiedoksi sinulle nimim. "Yrjö Jurri" hyvä, että kaikille tällä palstalla vierailijoille on tullut vuosien aikana selväksi, että sinä olet Anetten ihalija ja Tarja oli sinun mielestäsi tavallinen, joskin ahne ja ilkeä vosu keskikertaisine laulutaitoineen. Ja kun valheen toistaa riittävän monta kertaa, niin se muuttuu todeksi. Tämä viesti on kulkenut nyt lähes neljä vuotta ympäri maailmaa sinun ja sinun hengenheimolaistesi levittämänä. Ja monille se on muuttunut totuudeksi. Eikö vihdoinkin olisi jo aika vaihtaa levyä ja siirtyä eteenpäin. Mutta eihän se sovi, tälläkin palstalla voisi tulla kovin hiljaista....
täytyisi hankkia itselleen ruotsalainen vaimo
Erottamishetkellä Tarja Turunen oli kertapalkattu freelancer-laulaja. Hänellä, eikä hänen miehensä pyörittämällä manageritoimistolla ollut edes sopimusta työnoston jatkuvuudesta. Selkokielellä; Tarja lauloi jokaisen keikan aivan kun viimeisen. Jos bändillä ja Cabulien manageritoimistolla olisi ollut sopimus Once kiertueesta 2005, keikkojen yksipuolisen peruuttamisen vuoksi Cabulit olisi haastettu oikeuteen sopimusrikkomuksesta. Tarjan erottaminen oli vain ilmoitus alihankinnan lopettamisesta. Hän ei ollut yhtyeen virallinen jäsen, ei taustayhtiöiden osakas eikä manageritoimistolla ollut sitovaa sopimusta Nightwishin kanssa - that's it!
karavaani kulkisi vähemmälläkin haukkumisella? Jestas sentään, noista tapahtumistahan on jo vuosia aikaa, Anette laulaa kauniisti bändin keulilla ja Tarja tekee omaa soolouraansa ihan omilla ehdoillaan (tai jos hänen ehtonsa määrittelee joku muu, sekin lienee hänen oma valintansa!) Sopimusteknisesti Tarja on voinut olla ihan mitä tahansa, mutta varsinkin bändin alkutaipaleilla hänen roolinsa oli erittäin tärkeä. Ei tietenkään korvaamattoman tärkeä, mutta kuitenkin sen verran suuri, ettei sitä tulisi kuitata pelkillä haukuilla. Haiskahtaa henkilökohtaiselta kaunalta, sen verran tulisesti tässä nyt ollaan aina "poikien" asialla. Jos täällä mainitaan kritiikin sanaakaan Anettesta, heti joku vetää esiin Tarja-kortin, ihan niin kuin Tarjalla nyt olisi mitään tekemistä sen asian kanssa että Anetten tekemisiä kritisoidaan. Näillä kahdella naisella ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi paljoakaan tekemistä toistensa kanssa, he kun eivät koskaan ole olleet yhtä aikaa samassa yhtyeessä.
Jos osaat lukea, kerron aivan tarkkaan mikä tilanne oli Nightwish ja Cabulien manageritoimiston välillä 2005 - se oli kylmää faktaa. Pesäeron ja kertapalkkion halusi Cabulit, toisaalta se säästi heidät raastuvalta, mutta helpotti alihankintasuhteen lopettamista. PS. Olen yrittäjä kuten Tuomaksen isä ja katson näitä asioita siinä valossa. Tietysti talous oli yksi tärkeimmistä asioista erottamisjupakassa, mutta ei tärkein.
Ehkä tämä on perustavaa laatua oleva ero siinä, miksi sinusta nyky Nightwish on niin paljon vanhaa Nightwishia parempi ja minä taas keskityn kuuntelemaan vanhaa Nightwishiä ja Turusen nykytuotantoa. Minä näen musikin ensisijaisesti taiteen tekemisenä - jos siitä tulee rahaa, niin se on hyvä juttu, mutta ei missään sijassa tärkein. Sinulle musiikki on sopimuksia, managerointia ja alihankintaa. Ja Nightwishin nykyinen asenne on selvästi aivan toisenlainen rahaorioentaatiossaan kuin alkuaikojen Nightwishillä. Nyt kone tahkoaa varmasti ja aika riskittömästi rahaa Suomen oloissa aivan ennen näkemättömällä volyymilla. Taloudellisesta näkökulmasta käsin tämä yritys on ollut menestystarina jo pitkään. Ja aivan varmasti tulee sitä olemaan jatkossakin aivan riippumatta siitä, mitä tällä palstalla kirjoitetaan. Riippumatta siitä, miten kovasti sinä puolustat Nigthwishiä tai haukut Tarjaa. Sorry vaan Yrjö Nightwish ei todellakaan tarvitse sinua ja sinun loputonta nuoleskeluasi. Minulle bändin solisti on bändin jäsen olipa hänen sopimuksensa ja "alihankintasuhteensa" millainen tahansa bändiä pyörittävään yritykseen. Ennen vuoden 2005 lokakuuta kukaan Nightwishia kuunteleva ei ollut koskaan kuullutkaan "freelancer" solistista, eikä yksikään lehti tehnyt juttua otsikolla: "Nightwish lopetti sopimuksensa alihankkijana toimineen solistinsa kanssa" en muista yhtään kertaa Nightwishin muiden jäsentenkään sellaista sanoneen. Asiaa ei muuta se, että Tarja Turusella oli aina haave omasta solistiurasta ja että hän ikäänkuin vahingossa solahti metalligenreeseen mukaan. Meille faneille hän oli bändin jäsen - ja solistina hän antoi useimpien fanien mielestä sille kasvot.
Olen kanssasi NIIN samaa mieltä.
"Ennen vuoden 2005 lokakuuta kukaan Nightwishia kuunteleva ei ollut koskaan kuullutkaan "freelancer" solistista, eikä yksikään lehti tehnyt juttua otsikolla: ....." Esim. Anna-lehti marraskuussa 2004: Tarja mainitsee haastattelussaan olevansa vierailija bändissä ja korostaa tulevaa soolouraansa.
Taidat olla painajaisesi kanssa melko yksinäinen. Nightwish vetää edelleen täysiä saleja parhaillaankin USA:n kiertueella. Entisen solistin Pohjois Amerikan kierue ei mene yhtä hyvin jumalaisesta äänestä ja kauneudesta huolimatta. Tarjan fanit ovat kyllä kiihkeitä uskossaan, mutta heitä on vähän. Ei - en ole itse itse käynyt niissä konserteissa, mutta luin tarjaturunen.com keskustelupalstalta, jossa konserteissa käyneet fanit isekin ihmettelevät kuinka vähän heitä oli. Tilanne korjaantunee kiertueen lopussa, kun päästään Tarjan kotimaahan, Argentiinaan.
"Taidat olla painajaisesi kanssa melko yksinäinen. Nightwish vetää edelleen täysiä saleja parhaillaankin USA:n kiertueella." Eh, ap ei ehkä tarkoittanut ihan tuota, ku totesi "oikea, aito ja musiikillisesti korkeatasoinen yhtye nimeltä Nightwish esiintyi viimeisen kerran hartwalareenalla 2005" vaan nimenomaan sitä että oikea, aito ja musiikillisesti korkeatasoinen yhtye nimeltä Nightwish esiintyi viimeisen kerran hartwalareenalla 2005, menikö liian vaikeaksi?. Ja eiköhän nuo täydet salit siellä Usassa ole kuitenkin aika pieniä, mitkä täyttyy. "Entisen solistin Pohjois Amerikan kierue ei mene yhtä hyvin jumalaisesta äänestä ja kauneudesta huolimatta. Tarjan fanit ovat kyllä kiihkeitä uskossaan, mutta heitä on vähän." Hm, miksi muuten jauhat Tarjan soolourasta täällä Nightwishfoorumilla? Mutta olkoon, jauhetaan sitten. Minusta on hieman kornia verrata menestystä jos toisella osapuolella on vuosia hiottu "valmis" paketti ja takana kohtuu iso markkinointikoneisto, kun toinen taas alkaa musiikinteon tyhjästä ainoana eväänä vanha Nightwish - solistin maine. Siinä on hieman eroa, vähän kuin huipputallin formulakuski vaihtaisi johonkin tuntemattomaan pikkutalliin, eipä siinä ole paljon hyötyä vaikka olisi kuinka hyvä kuski (ainakaan aluksi). Ja mitä nyt itsekin kävin sielä kommentteja lukemassa, niin aika ylistäviähän nuo olivat ja eiköhän tuota yleisöä ole seuraavalle kiertueella jo enemmän, se vaan kestää tuo fanipohjan luominen. "Tilanne korjaantunee kiertueen lopussa, kun päästään Tarjan kotimaahan, Argentiinaan." Aistinko tuossa pientä piruilua?:). Kyllä, varmaan Argentiinassa, E-amerikassa yleensäkin sekä Keski/Itä-Euroopassa noita faneja on enemmän.
joten en kovin paljon viitsi kommentoida viestiäsi, mutta eiköhön se ollut tuo ketjun aloittaja, joka otti Turusen puheeksi vaikkei häntä nimellä maininnutkaan. Ainoa muutos bändissä v. 2005 jälkeen kun on Turusen vaihtuminen toiseen laulajaan. Onko NW korkeatasoinen v.2005 asti ja vähemmän korkeatasoinen sen jälkeen on puhtaasti mielipidekysymys. Omasta mielestäni NW oli korkeatasoinen v. 2005 asti ja on sitä edelleen. Mitä tulee USA:n keikkapaikkojen kokoon niin siitä minulla ei ole tietoa. Ainoa jotakuinkin luotettava tieto on se että Nykissä NW:n konsertissa oli 2100 henkeä (eli se mitä sali vetää) ja Turusen konsertissa n. 300 (salin koko 1200 henkeä) Eikä mitään piruilua siinä että Turusen kotimaa on Argentiina. Niinhän hän on itse sanont ja siellä suurimman osan ajastaan viettää.
Vastaa kysymykseen: olivatko vanhan Nightwishin fanit jotenkin tyhmiä?
Hm en kai,kyllä mää oon ihan puhdas ateisti, eikä se, että satun pitämään enmmän Turusen laulutyylistä kuin Anetten vielä tee musta minkään sortin uskovaista. Samatenhän sinä olisit yhtälailla uskovainen jos pidät enemän tuosta Anetten laulusta vai mitä?. "joten en kovin paljon viitsi kommentoida viestiäsi, mutta eiköhön se ollut tuo ketjun aloittaja, joka otti Turusen puheeksi vaikkei häntä nimellä maininnutkaan." Aivan ja minä väitän että Turusen sooloura ja vanha Nightwish ovat eri asioita. "Ainoa muutos bändissä v. 2005 jälkeen kun on Turusen vaihtuminen toiseen laulajaan." Ja sehän riittää, koska uusi laulaja on edustaa kuitenkin aikalailla eri tyyliä (ja turha alkaa väittään ettei näin ole). "Mitä tulee USA:n keikkapaikkojen kokoon niin siitä minulla ei ole tietoa. Ainoa jotakuinkin luotettava tieto on se että Nykissä NW:n konsertissa oli 2100 henkeä (eli se mitä sali vetää) ja Turusen konsertissa n. 300 (salin koko 1200 henkeä)" Tuon "kilpailutilanteen" selostin jo ylemmässä viestissäni. Eli noiden vertailu on aika typerää. "Eikä mitään piruilua siinä että Turusen kotimaa on Argentiina. Niinhän hän on itse sanont ja siellä suurimman osan ajastaan viettää." Ok
en tunne koko miestä - vain hänen maineensa.
Tuskinpa täällä kinaamalla kenenkään mielipidettä muutetaan - yleensä päinvastoin. Usko oman mielipiteen oikeuteen vain vahvistuu. Vastineeksi avaajan viestiin: Mielestäni Nightwish oli ja on edelleen korkeatasoinen enkä ole yksin mielipiteeni kanssa. Jos aloittajan mielestä kaikki mitä on tapahtunut v. 2005 jäkeen on pelkkää pahaa unta, niin voisi olla hiukan analyyttisempi. 4/5 bändistä on joka tapuksessa ennallaan ja kun ottaa Holopaisen roolin huomioon, niin mielestäni enmmänkin kuin 4/5. Anetten tyyli on erilainen kuin Tarjan, mutta se ei mielestäni tee Nightwishista vähemmän korkeatasoista. Anette on omassa tyylissään erittäin taitava. Loppu on sitten makuasiaa.
Hyvänen aika, Tarjallahan on takanaan suuri ja mahtava Universal, joka järjestää myös hänen kiertueensa. Nightwish levyttää pienille levymerkeille, ja heidän markkinointikoneistonsa on pikkuinen King Foo-toimisto.
"...kun toinen taas alkaa musiikinteon tyhjästä ainoana eväänä vanha Nightwish - solistin maine. " Jos Tarja telisi soolourallaan sitä klassista mistä vuosia puhui aiemmin, niin silloin voisi puhua mielestäni (melkein)tyhjästä aloittamisena, tosin silloinkin hänellä olisi jo tunnettu nimi Nightwishin ansiosta. Nyt hän yrittää olla rock/hevi/jne koska sille oli olemassa valmis pohja eli ei todellakaan aloita tyhjästä. Valitettavasti Tarja on yhtä hevi-uskottava kuin meikä miljonääri. Hänen lavaesiintymisensä katsominen aiheuttaa vaivaantumisen tunteen. Ja tätä en sano pahalla. Toivon hänen löytävän itselleen paremmin istuvan musiikkityylin.