Kertokaa mikä avuksi,poika 16, hänen kanssa ei voi keskustella mistään, vastaus on pääsääntöisesti joku murahdus.Jos joku asia ei mene hänen toivomallaan tavalla, saattaa uhota ja jopa käydä tönimässä vanhempiaan.ei vastuuta mistään,aamuisin ei nouse ylös, ei mene kouluun ja jos menee ei tee läksyjä, ei petaa sänkyään, suihkuun mennessä pudottaa likaiset vaatteet lattialleen.kaljottelee, tulee kotiin viikonlopulla pääsääntöisesti aamulla... pitkä lista vaikka mitä muuta.. Auttakaa mitä teen
ONGELMIA MURKKUPOJAN KANSSA!
ONGELMAÄITIKÖ?
81284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
muuten anna olla. Meillä mennään tyylillä, että oman kämpän saa sotkea ja olla siivoamatta miten huvittaa, mutta yhteisten tilojen puhtaudesta pitää pitää huolta siinä missä muidenkin. Likaiset vaatteet eivät kulkeudu itsekseen pyykkikoneeseen ja puhtaina kaappiin. Ja uusia ei osteta, jos ei vanhoista pidetä huolta. Omassa huoneessa ei saa syödä, mikäli ei tuo likaisia astioita heti koneeseen. Koulussa on käytävä, ja niin kauan kuin perheen katon alla asuu, perheenjäseniä pitää kohdella hyvin. Viikonloppuisin saa luuhata miten huvittaa, mutta luuhaaminen loppuu tasan sillä sekunnilla kun kuulen, että on pinnannut koulusta tai numerot tippuvat seiskan alle. Eli pojan ei anneta elää kuin pellossa, mutta ei myöskään lähdetä kieltämään itsenäistymisen yrittelyä. Kovillehan se ottaa (yhtä koville kuin uhmaikäisenä), kun kaikki ei mene oman mielen mukaan aina, mutta meillä on toistaiseksi toiminut tämä tällainen kauhun tasapaino ihan hyvin, eikä ole mutinaa ja murinaa pahempaa vastarintaa esiintynyt. Jos tönimistä on, kannattaa varmaan todeta suoraan, että kotiväkivalta on myös väkivaltaa, ja poliisiasia.
Hei! Hae sosiaaliviranomaisilta apua, meillä laitettiin poika lastenkotiin vähän opettelemaan käytöstapoja ja rytmiä elämään. Vanhempina olemme kokeilleet kaiken, mikään ei auttanut. Omat voimavaramme loppui, nyt sitten opettelee kaiken alusta, kun ei muuten mikään mennyt jakeluun. Julmaa, mutta totta!
elämään ihan omilla säännöillään perheemme keskellä. Lintsaili koulusta,varasti rahaa vanhemmilta ja näpisteli kaupasta..onneksi jäi kaikesta kiinni kuitenkin. Yöksi ei myöskään aina tullut kotiin,eikä ainakaan ilmoittanut missä viipyy kenen kanssa tai koska tulee kotiin..kaveripiiri vaihtui..kuvioihin tuli tupakointi ja kaljottelu. Äiti oli se paska,ja etäisä vastaavasti kuin jumalolento nuoren silmissä/ja puheissa. Puhevälejä nuoreen äidillä ei ollut enää lainkaan,ja suuttuessaan nuori tuuppi niin sisaruksia kuin äitiäkin kumoon. Äitiä hän ei enää halannut lähteissään,ei ottanut mitään kontaktia.Uhosi vain. No,kun mikään ei auttanut..eli ei kauniit puheet,ei rajat eikä rakkauskaan. Oli ainoanan vaihtoehtona sijoitus kodin ulkopuolelle. Ja kas kummaa,puolen vuoden sijoituksen jälkeen nuori alkoikin puhua äidille..välit sisaruksiin palautui jonkinlaisiksi. Ja kotoa lähtiessään nuori halasi äitiäänkin,ihan omaehtoisesti. Vuoden sijoituksen jälkeen emme ole enää nuoren kanssa toisillemme vieraantuneita,vaan kaikki asiat(ne ikävätkin)puhumalla selvitämme.Välit sisaruksiin ovat nuorella hyvät,ja kaikki odottaa nuoren sijoituksen päättymistä. Nyt nuori kertoo senkin minne ja kenen kanssa on menossa ja milloin,kotiintuloajoista neuvotellaan yhdessä ja jos jotain sovitaan,se myös pitää. Kaupasta hän tuo ostosten lisäksi kuitin ja loppurahatkin takaisin,eikä hän enää varasta keneltäkään..käytöskin on levollista. Eihän se ole oikein ja millään tavalla normaalia että oma lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle asumaan,mutta jos mikään muu keino ei enää auta..on ajateltava nuoren kuin myös sisarusten parasta..sekä omaa jaksamistakin. Oma nuoreni itse halusi pysähdyksen,mahdollisuuden uuteen alkuun ja eroon ikävästä "kaveripiiristä". Ehkä se on osasyynä miksi sijoitus aika onnistui. Sijoituspaikka ei ollut nuorelle mikään rangaistuslaitos,vaan oman itsensä tutkiskelun paikka. Nyt hän ymmärtää minuakin paremmin,miksi ne säännöt ja rajat on asetettava..ne ovat vain ja ainoastaan nuoren parhaaksi,ei haitaksi. Nuoreni on itse alkanut ottaa omasta elämästään,ja tekemisistään vastuuta. Hänellä on hyvät eväät elämän suhteen ja hän on myös ymmärtänyt sen, että todellakin sillä on väliä miten oman elämänsä elää. Hän haluaa hyvän koulutuksen,ja motivoituneena hyvänä opiskelijana voi saavuttaa aivan mitä hän itse haluaa. Oman lapsen sijoitukseen laittaminen,vaikkakin avohuollon tukitoimena,oli elämäni rankin päätös..mutta nyt kun näkee miten se on meidän kaikkien elämän saanut raiteilleen niin päivääkään en tehtyä päätöstä kadu. Olisin ollut huono äiti,jos en olisi reagoinut nuoreni pahaan oloon..
John Grayn, mars ja venus vanhempina-kirjasta!
Ongelmanne vaikuttavat jo niin pahoilta,että hakekaa apua.Älkää jääkö syyttelemään itseänne,ei auta ketään pitkällä tähtäimellä.Kovasti voimia teille!kunnan lastensuojelusta,perheneuvolasta tms.voi varmaan kysyä neuvoja.
Ihan ensimmäiseksi koittaisin kyllä vielä muutaman kerran istua alas ja vaatia poikaakin niin tekemään. Jos ei heti suostu, voi sanoa päivän ja kellonajan, kun asia selvitetään. Sitten tietyt säännöt esiin (aiemmin joku jo kirjoitti hyvin: yhteiset tilat pidetään kunnossa, koulussa käytävä, kotona ei kaljoitella jne.), mutta muutoin jo tuon ikäisellä on oltavakin vastuuta omista menoistaan. Meillä tämä on auttanut. Tosin keskusteluja on pidetty useammin kuin kerran. Koita tosissaan itse olla suuttumatta ja huutamatta. Varmasti sijoitukseen laitaminen on joissain tapauksissa ihan oikea vaihtoehto. Kuitenkaan normaaliin, vaikkakin vaikeaan murrosikään sitä ei tarvita.
Nyt pistit pahan. Oletko aikaisemmin yrittänyt asettaa rajoja? Jos et, niin nyt se on myöhäistä. Lapsen kasvatus tulis alottaa heti syntymän jälkeen perusturvallisuuden luonnilla. Jos oot, niin keskustelkaa yhteiset pelisäännöt ja jos poika ei suostu, niin voit kertoa, että nuorisokodit ottavat häneet mielellään vastaan. Joskus on vain laitettava kova kovaa vastaan, vaikka se vanhemman sydäntä riepookin. Se on ainoastaan lapsen parhaaksi. Itse työskentelen juuri kuvaamiesi nuorten parissa X 10 ja olen todennut, että rajojen noudattaminen on vaikeaa ja monen väännön tulosta, eikä siihen ole kaikilla vanhemmilla resursseja. Sempä takia olemme me ammattikasvattajat olemassa. Pyydä reilusti apua! Ja muista: hyvä taistelija ei kiivastu.
Nyt pitäisi heti toimia ja ottaa yhteys kunnan mielenterveyteen. Murrosiän käytöshäiriöt ennakoivat antisosiaalista persoonallisuushäiriötä ja jos nyt asiaan ei puututa lapsesta tulee rikollinen, syrjäytynyt yms. Pieninkin fyysinen väkivalta on aina väärin. Mene kirjastoon, lue ja opettele, miten lapsia pitää kasvattaa ja minkälaisia mielenterveyden häiriöitä lapsilla on. Lapselle pitää asettaa rajoja sekä antaa rakkautta. Vanhempana oleminen ei ole kaverivanhemmuutta, vaan vanhemmat asettavat rajat ja niiden mukaan täytyy lapsen elää. Toisia lapsia pitää ohjata enemmän kuin toisia.
http://www.geocities.com/tommi_myrskykari/psykiatria/antisosiaalinen.html