KIITOKSIA EKSYTYKSESTÄ KAARNEENPOJILLE

esitys-eksytys

Toinen jalka ei voi olla maailmassa ja toinen jalka kristillisyydessä. Ei tarvita mitään "uusia tulkintoja" ja viihdettä - se viihde nimittäin vieroittaa pois ristillisyydestä.

11

653

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viihdettä -

      Raattamaa on aikoinansa sanonut:Ei kristillisyyttä ole koskaan lauluilla rakennettu. Neuvostoliitossa oli sirkushuveja-ja leipää kansalle.

      • teuta

        Valtio antoi huvia ja leipää, mitäpä iivana muusta, ai niin tiatua sanoi et pallit pois . Eihän svetlana mitään tarvi.


      • - Jeesuslainen

        Raattamaa eli 1800 luvulla, tiesitkö sen ja oli 1700 syntyneen ajatussuunnan pietisti vakaumukseltaan. Tuon ajan kurjissa ja köyhissä olosuhteissa saattoi kaunis laulu kuulostaa rahvaan korvaan synniltä, ymmärrän Raattamaata hänen aikanaan. Jeesus elää tänäänkin ja lahjoittaa meille lahjaksi oman vanhurskautensa ja me iloitsemme siitä USKOSSA. Jätämme Raattamaan Herran lepoon ja keskitymme vuonna 2009 kuuntelemaan kauniita hengellisiä lauluja erilaisilla soittimilla säestäen. Niin kuin Raamatusta voimme lukea, niin tällä tavalla Jumalan ihmiset ovat jo useita tuhansia vuosia tehneet. Kiitos Herralle. Pietismin lakihenkinen aikakausi 1700 luvulta alkaen aina näihin päiviin asti on ollut hyvin turmiollinen kristikansalle monessakin mielessä. Jeesus on lykätty syrjemmälle, ilo ja kristityn vapaus on kaikonnut, murhe ja ainainen huokailu on nostettu Jeesuksen sijalle autuuden perustukseksi. Ei ole näistä perusteista apua tämän ajan ongelmiin. Jeesus on palautettava Herraksi koko maailman laajuiseen seurakuntaan.


    • tiatua

      Omavanhurskaus joka nojaa siihen mitä ihminen on ei siedä viidettä. Viihteessä ei ole mitään syntiä silloin kun ei viihdytellä synnillä, kuten esimerkiksi huoraamalla taikka viinasta juopumalla, varastamalla taikka kristittyjä tuomitsemalla, kuten esimerkiksi sinä teit. Omavanhurskaus perkele nauttii Kristuksen lahjoittaman vanhurskauden halveksimisesta vähättelystä ja pois kieltämisestä. Omavanhurskaus nauttii kun kristitty kienurtelee pirun pihdeissä tuskissaan. Avaalalle ehdotan pitkää mustaa viittaa ylle, paljasta päälakea ja kiipeämistä korkean pylvään nokkaan, sekä pallien luovuttamista valtiolle fanfaarien soidessa. Ei tule kiusausta nauttia seksistäkään.

    • Saara

      ilosanomaa! Jos tässä nyt oli toinen jalka maailmassa, niin sehän oli siellä evankelioimassa, aivan kuten sana kehoittaa! Sinun osasi on se, joka on surullinen: et tunne vielä Jeesusta ollenkaan, vaan pilkkaat ja syljet Hänen päällensä! Mieti sitä ja rukoile armoa!

      • - Jeesuslainen

        Hänellä on vielä tekemättä parannus omasta pyhyydestä. Samassa tilassa vuosikymmeini eläneenä tiedän kyllä tämän avaajakaverin ahdistuksen omakohtaisesti, se on totta ja todellinen. Kauniin musiikin soidessa nämä ihmiset valtaa todellinen ja aito ahdistus ja pelko. He eivät siis suinkaan pelleile täällä vaan ovat aivan sydämensä asialla. Vasta Kristuksessa poistuu tämä muihin ihmisiin ja kulttuuriin kohdistuva (pelottelemalla kasvatettu) pelko ja ahdistus, joka estää Kristittyä menemästä VAPAANA muiden ihmisten pariin. Jumalan ihmisenä ja armahdettuna syntisenä, mutta kuitenkin tasavertaisena kaikkien muiden ihmisten kanssa. Silloin me lähestymme kaikkia ihmisiä lempeästi hymillen, kerromme lempeästi heille Jeesuksestamme. Ei sellaisena kireänä vakavana yli kriittisenä ja korvat lukossa toiseen suuntaan, kun eristäytynyt ihminen lähestii "muita". "Te saatanat, tehkää nyt ju....lauta parannus nyt heti, taikka te menette h...vettiin." Omavanhurskaan ihmisen kurttuotsassa on kauas loistava lappu jossa lukee, "Tule sinäkin tähän samaan ahditukseen jossa minä elän." Mutta kun me Kristuksen vapaina lähestymme hymyille uskosta osattomia, silloin he eivät koe meitä joltakin korokkeelta puhuviksi yli-ihmisiksi, vaan ystävikseen joilla on todellinen sydämen halu auttaa kulkemalla rinnalla, kuuntelmalla ja olemalla aidosti kiinnostunut myös näistä henkilöistä jolle Jeesuksestamme kerromme.


    • Sinulle lienee rakkauden kaksoiskäsky tuttu. Ajatteleppa mitä se on? Miten se koskee itseäsi? Kuka on lähimmäisesi? Ajatteleppa, jos onkin niin, että sinua tuomitaan viimeisellä tuomiolla siitä miten olet suhtautunut "kaarneenpoika-ilmiöön". Edellyttäen, että he ovat sinulle lähimmäisiä. Nimittäin tuollainen tuomiohenki on syntiä, josta huomautan sinua siksi, ettei sinulle kävisi huonosti. 1. kor 13: Suurin on rakkaus 1. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. 3. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.

      • teutatess

        Avaajan pitää tarkasti ajattelemaan, sinun sanojasi.


    • kyllä avaaja

      sotkee kuorolaiset ja kaarneenpojat. Luulenpa, että kaarneenpojat ovat keskimäärin vanhempaa väkeä, kuin tuolla näkyvät kuorolaiset. Useassa aikaisemmasakin avauksessa kaarneenpoika-nimitystä on käytetty halventavana nimityksenä. Uskompa kuitenkin, että he ovat ylpeitä siitä pilkasta joka heidän osakseen herätysliikkeen wanna be tyypeiltä. Pohjatuulta, luulen.

      • tuntuu, että

        avaaja kuuluu käärmeenpoikiin.


      • teuta
        tuntuu, että kirjoitti:

        avaaja kuuluu käärmeenpoikiin.

        Käärmeenpojat, yleensä syövät äitinsä !


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      692
      2734
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1376
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1294
    4. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      113
      1235
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      47
      1208
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      104
      1060
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      963
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe