Tutkailin äsken veneeni pohjaa.Edellinen omistaja oli saanut köliin keulaan kaarevalle alaosalle aikaiseksi jommoisenkin iskemän tai hankauman.
Ilmeisesti kiireessään taikka kusetettuaan uutta ostajaa (siis minua) tämä järjen jättiläinen oli paikannut kolon jollakin kitillä.Kitti ei ollut lasikuitukittiä ja irtosi puukolla rapsuttelemalla suht helposti.
Kitin alta tuli tietenkin näkyviin lasikuitua,josta rapsuttelin pois puukolla irtonaisen.Lovi on noin 1 cm syvä,eli ei siis kölin läpi.
Itse ajattelin täyttää loven lasikuitukitillä ja maalata päälle esim.topcoatilla.
Olisiko parempia ehdotuksia,kiitos?
Miten
korjaisit?
7816
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Laita epoksikittiä, niin voit jättää topparin pois.
niin ei tartte pelleillä ja kestää enemmän kuin muu vene ympärillä.
lasikuituvahvistettua Plastic Paddingia n. 10 v. sitten ja sen päälle primeria. Hyvin on pysynyt ainakin tähän kevääseen. Vaurio on melko tavallinen, kun purjeveneen köli tökkii pohjaan esim. luonnonrannoissa. Ei siis välttämättä ollenkaan mikään "kusetus".
ei käy vedenalaisiin osiin. Missä kolo on tarkkaan ottaen? Mitä materiaalia köli on? Kirjoitat, että paikkauksen alta tuli esiin lasikuitua eikä reikä ollut kölin läpi??? Kyseessä tuskin on mikään "kusetus".
Yleensä veneiden vesilinjan alaiset osat on pinnoitettu gelcoatilla. Topcoat on täsmälleen samaa tavaraa höystettynä lirauksella parafiinia, joka muodostaa vapaalle pinnalle ilmatiivin kalvon. Ilman sitä kalvoa tai muottia jää gelcoat tahmeaksi kosketuksissa ilman kanssa. Mikä siis estäisi topcoatin käytön veden alla? Ainoa hidaste on se, ettei se ole gelcoatia paremmin vettä pitävää, joten kaipaisi epoksiprimerin päälleen, kuten muukin veneen pohja.
Nyt sitten hankin Hempelin Epoxy Filleriä.Pakkauksessa tuli kaksi tuubia,joista sekoitettava sama määrä.Paikkaus vaatii kuitenkin maalin päälleen,näyttäisi väri olevan vaaleanpunaista.Eipä viitsi valkoiseen veneeseen jättää erisävyistä paikkaa. Ohjeessa vielä suositellaan ainevahvuudeksi viittä milliä ja veneessäni kolon syvyys noin sentti. Jotenka,onko tuo sentti liian paljon ko.aineelle ja Miranoliako paikan päälle??
Liian paksu kerros lämpiää kovettuessaan liikaa ja palaa ruskeaksi. Näissä säissä pikemminkin joutuu lämmittämään ainakin alustan ennen paikkausta, eikä sentin kerroksen pitäisi olla liikaa. Fillerin hiottuun pintaan tarttuu likipitäen mikä hyvänsä maali, vaikka se Miranolkin. Katso nyt kuitenkin, että maali kestää vesilinjan alapuolella. Muutamat erittäin hyvät laidoissa käytetyt polyuretaanimaalit eivät kestä, joten ei tarvitse maalikaupasta pyytää parasta, mitä löytyy.