hei!haluaisin kuulla kokemuksianne siitä miten olette pärjännyt kun olette saanet lapsia mutta ammattia ei ole..miten olette pärjänneet taloudellisesti ja miten sukulaiset asian on ottaneet ym. tiedot olisivat kullan arvoisia!pikaisesti vastauksia!=) jos tietoisesti joutuu tällaiseen tilanteeseen onko se moraalisesti väärin?!
moraalisesti väärin?!
minä84
111201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ei kai tämä mikään moraalikysymys ole. pikemminkin omiin tavoitteisiin ja talouteen liittyvä asia. :)
opiskelu ja ammatin hankkiminen onnistuu kyllä lapsen syntymän jälkeenkin. olen itse pian vuoden ikäisen tytön äiti. sain yo-lakin vauvan syntymän aikoihin ja syksyllä olen lähdössä yliopistoon opiskelemaan. taloudellisesti olen laskenut pärjääväni hyvin (asumistuen, opintorahan ja -lainan avulla tosin..). näin meillä!
mulla on poikaystävä jonka kans oon ollut vuoden meillä menee tosi hyvin ja suuriakin kriisejä on läpi käyty..yhdessä=) nyt minulla on tilanne etten tiiä mitä kouluja haluasin käydä ja vauvakuume on sen verran pahana jo et tuntuu et tulisko siellä koulussa mitään muuta tehtyä kuin haaveiltua vauvasta..=) poikaystäväni potee vielä minuakin pahempaa vauvakuumetta!siispä me olemme puhuneet asiasta ja pillerit jätin 2kk sitten.nyt vain annamme ajan kulua ja lapsen tulla kun on tullakseen,epäilyttää vaan mitä läheiset sanoo,kääntävätkö selkänsä.
...koulunkäynnistä kiinnostumattomat ja ammattitaidottomat tytöt tekaisevat vielä nykyäänkin lapsen, jotta tuntisivat itsensä arvokkaiksi.
Itselläni ei ollut työtä, kun kaksi lastani syntyivät. Jotenkin on tietenkin pärjätty, mutta eläkkeen pienuus pelottaa.
Muista, että lapsen (lasten) saamisen jälkeenkin on jotenkin elätettävä itsensä ja kun he ovat isoja on hyvä, jos on joku paikka mihin mennä, muuten tulet tuntemaan itsesi turhaantuneeksi.
mulla on sisko joka ei ikimaailmassa kääntäsi minulle selkää..äitiki on,alkoholisti.isäki on,alkoholisti.tuntuu niin oikealta jos saisimme lapsen joka on rakkaudesta syntynyt.en tunne itseäni arvottomaksi nytkään päinvastoin.olen aina halunnut nuorena lapset.käytännön asiat vain askarruttaa.millä alkuun vauvan kanssa?mistä niistä saa tietoa?mistä yleesäkin tulevat äidit saavat kaiken tiedon?ne tuntuu jotenki automaattisesti tietävän kaiken,tuntuu et olenko jotenki yksinkertainen ku sellaisia mietin..
Uusi tilanne pelottaa, tulevaisuus askerruttaa?? Kaikesta selviää ja on positiivinen asenne ja päättää pärjätä =) Niin minäkin tein seitsämän vuotta sitten =) Olin pelkän ammattikoulun käynyt ja työelämästä ei kokemusta juuri ollut kun tulin raskaaksi. Alussa kaikki pelotti.. Mitä kaverit, perhe ja sukulaiset sanoo?? Päätin että minä selviän siitä missä muutkin ja yllätyksekseni kaikki suhtaantu asiaan hienosti ja tukivat päätöksessäni minua =) Aina löytyy keino millä pääsee pahan päivänkin yli =)
Itse sain ensimmäiseni 18-vuotiaana, takana vain peruskoulu. Toinen lapsi kahta vuotta myöhemmin. Pätkätöissä olen ollut ja se on sopinut perheemme kuvioihin tähän asti (mies vakitöissä). Tiedän että pitäis kouluttautua johonkin ammattiin, mutta en mene kouluun ennenkuin molemmat lapseni käyvät koulua (iät: 6 ja 4 vuotta), säästän päivähoitomaksuissa. Eli vanhempi on nyt eskarissa 4h/päivässä ja nuorempi kotona näin työttömyyteni aikana. Saan liiton päivärahaa. Oma talo on ostettu (pankille tosin velkaa), välillä on tiukkaa mutta pärjätään kyllä. Ja sukulaiset otti asian vastaan innolla.
Mulla on ihtellä kaks lasta ja oo 17 vee,,,,
Asun poikakaverin kanssa,,,,ja en oo missää töisssä, Mutta ei oo koskaa ollu sillai "leivästä" puutetta... Vanhemmat ym..on tietty tukena.
Ja ei sitä lasta hankkiessa niii tarvis aatella, et onko mulla ny rahaa tms....Kyllä se ajan kans järjestyy... Onhan se kiva, sit ku saan koulut käytyy...jos sais jonku työpaikan!
Eli et oo ainoo..eikä se oo mitenkää noloa!!!
Hyvää kevään odotusta!!!!:)
"Ja ei sitä lasta hankkiessa niii tarvis aatella, et onko mulla ny rahaa tms....Kyllä se ajan kans järjestyy..."
Just joo. Ei ehkä tarvi, jos vanhemmat ja valtio auttaa. Mutta kannattaahan sitä nyt vähän pitemmällekin miettiä.
Itse en suostuisi kenenkään elätettäväksi, en edes mieheni. (Sarjaan eivät kuulu lapsilisät tai äitiyspäiväraha.)
Haluan myös tarjota lapsilleni mahdollisuuden harrastaa mitä he ikinä haluavat, sekä tutustuttaa heidät ulkomaihin ja sitä kautta uusiin kulttuureihin ja ihmisiin.
Kielikurssit, vaihto-oppilasvuodet, useiden vuosien opiskelu yms. yms. ei tietenkään ole ilmaisia.
Nyt joku voisi heittää, että ei raskaana kannata vielä mitään kielikursseja ajatella, mutta vaikka on teiniäitejä, jotka hoitavat itselleen ylemmän palkkaluokan koulutuksen ja työpaikan vielä raskauden jälkeen, on osuus prosentuaalisesti pieni. Kun koulut on käyty, on rahaa ja aikaa enemmän. Senhän nyt sanoo järkikin. Niin, tai aikaa voi tietenkin työttömänä olla kaksinkertaisesti.
Rakkaus ei lähde materiasta (tiedän!), mutta kyllä se helpottaa. Nythän en puhunutkaan muotivaatteista tai hirveästä määrästä leluja. Kulttuuri ja sirkushuvit maksavat. Eri tietty räggäriperheissä joissa noista asioista ei niinkään ymmärretä.
Olen siis itse 20-vuotias kahden kauniin lapsen äiti, esikoiseni sain 18-vuotiaana (17 olin vielä kun tulin raskaaksi). Ammattikoulu jäi kesken, mutta mies (4 vuotta vanhempi) oli onneksi jo koulunsa käynyt ja vakituisessa työpaikassa. Oltiin oltu ennen ensimmäistä lasta reilu puolitoista vuotta yhdessä, joista 9kk kihloissa ja puoli vuotta avoliitossa. Olen ajatellut jatkaa koulua vuoden päästä syksyllä, lapset ovat silloin senverran isoja että raaskin ehkä heidät viedä jo tarhaan. Olen käynyt myös iltaisin aikuislukiossa suorittamassa kursseja, sillä aikaa mies hoitanut lapsia. Sukulaiset ovat tukeneet hienosti, ainoastaan setä ollut vähän nyrpeänä mutta nykyään hänkin sinut asian kanssa. Parisuhteessa suurin kriisi oli toisen lapsen syntymän jälkeen, mutta siitäkin onneksi kunnialla selvittiin, kriisejä kuitenkin tulee ja menee. Avioidumme kesällä. Ja tosiaan, miehellä vakituinen työpaikka mutta ei kuitenkaan hirveän suurta palkkaa saa. Silti pärjätään oikein hyvin. Sossussa ei ole ikinä tarvinnut käydä, eikä vanhemmiltammekaan ole jouduttu pyytämään rahaa vaikka ovat sitä tarjonneetkin. Meillä menee mielestäni aika mukavasti, ja ihan normaalia perhe-elämää eletään. Leivän päällä on muutakin kuin ylähuuli.
Tuttavapiirissäni on myös muita nuoria äitejä, joilla ei ole ehkä yhtä hyvä tilanne ollut aina, mutta silti ovat pärjänneet.
Tällä kertomuksellani tahdon vain sanoa sen, että pienelläkin pärjää, ja asioilla on taipumus järjestyä. Tsemppiä ja hyviä vointeja samankaltaisessa tilanteessa oleville, ja muillekin toki :)
hakkiinnuin tietoisesti 17v raskaaksi,lapsi syntyi 18v synttäreitten jälkeen.poikaystävä oli mutta ei vakavasti otettavaa sellaista niinpä jäin lapsen kanssa kahden. niin oli parempi. ammattikoulu jäi kesken,pidin välivuoden ja jatkoin sen jälkeen loppuun.rahallisesti oli heikkoa,onneksi vanhempani avustivat,vähän. lapsen isä tai sen suku ei koskaa oo osallistunut tai auttanut milläänlailla ja silti pärjättiin. mitään ylimääräisiä ei osteltu eikä herkkuja syöty,että todella tiukkaa oli. oma suku ajatteli että olen hullu ja tyhmä ja elämässä epäonnistunut kun ei ollut koulutusta eikä miestä. mutta mä näytin suvulle. sain koulusta paperin ja pääsin työk.kortistoon että rahaa tuli muualtakin kun sossun luukulta. pääsin työkkärin nuorten työpajalle hommiin kun lapsi oli 3v ja tein työni hyvin ja tunnollisesti (vanhemmuus opettaa ottamaan vastuuta)siinä vierähti muutama vuosi työttömänä,työharj,työttömänä jne. olin sitkee sissi ja taistelin yhteiskuntaa vastaa ja nykyisin omistan vakituisen työpaikan,tienaa ihan kiitettävästi,mulla on ihana mies,ollut jo 5v. nyt olen äitiyslomalla,tyttö2kk ja nautiskelen hyvistä kelan rahoista kotona.ja olen tyytyväinen. täs mun tarina ja ehkä halusin sillä sanoa että sitä pärjää jos on kunnianhimoa ja sitkeyttä riittää. kivinen se tie on ja paljosta joutuu luopumaan ja monesti antamaan periksi kun kaikki tiet nousee edessä pystyy mut pitää vaan jaksaa yrittää.
kiitoksia paljon ku olette vaivautuneet auttamaan minua tämän epätietoisuuden yli..olen kovasti miettinyt miten minuun suhtaudutaan ku tällaisesta kyselen mut hyviä juttuja kerroitte!=)kiinnostaisiko laittaa meili osoitteita jossa voisi lähemminkin kirjoitella?