Opiskelujen jälkeen rakastuin mieheen, jolla oli poika nuoruusvuosiltaan. Poika oli tuolloin yksitoistavuotta ja vanhemmat olivat eronneet hänen olessaan kolme vuotias. Poika oli jäänyt isälle ja hemmoteltu pilalle. Hän kirjoitti kuten ekaluokkalainen eikä osannut huolehtia tavaroistaan, läksyistään ja särki sekä hajoitti saadakseen tahtonsa läpi. Rakkautta hän oli saanut yllin kyllin, mutta rajat olivat puuttuneet...ja niin puuttuvat edelleen. Eli hän ei ole vastuussa teoistaan eikä ole oppinut syy-seuraus -suhdetta.
Yhteisienkin lastemme kasvatuksessa on ongelmia saati sitten miehen oman lapsen, joka on jo seitsemällä toista eikä edelleenkään noudata mitää sääntöjä tai rajoja, joten koulussa ym. ongelmat ovat pahentuneet vain entisestään. On hyvin vaikea yrittää kasvattaa toisen lasta, kun toinen näkee normaalisäännöt kohtuuttomiksi esim. kotiintuloajat, läksyt ensin jne. Kohtuuttomia säännöistä tekee se, että ko. poika ei niitä tietenkään hyväksy. Päätinpä siis olla puuttumatta, mutta lopetettuani asettamasta rajoja poika on saanut mennä ja tulla kuten haluaa, ja tietäähän sen, että siitä ei hyvä seuraa. Mielestäni minun tehtäväni ei ole kasvattaa puolisoni poikaa, vaan puolisoni. Minä voin olla tukena, jos hän niin haluaa. Omat lapset ovat tärkeämpiä minulle kuin hänen poikansa. Enkä enää jaksa riidellä puolisoni kanssa itsestään selvistä asioista, joita hän ei näytä ymmärtävän tai ei halua ymmärtää. Meillä on yhteisillä lapsillamme säännöt, mutta puolisoni pojalta ei voi vaatia edes sitä mitä neljävuotiaalta. Puolisoni mielestä hänen poikansa mieltä ei saa pahoittaa vaatimalla, toistamalla, neuvomalla, rajoittamalla jne. Eli joskus tuntuu että hän on yhtä ellei pahemmin murrosikäinen kuin poikansa. Olisi mukava saada muiden kokemuksia, neuvoja ym. Onko jollakin muulla vastaavia kokemuksia ja miten niistä on selvitty vai eikö ole selvitty?
Uusperheen arkisista ongelmista
Vertaistukea kaipaava äiti
8569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos sinulla on sen verran kova pää, että olet mennyt vielä tekemään lapsen tälläiselle luuserille, niin oma on ongelmasi. Tyhmästä päästä kärsii koko keho. Onnea sinulle valitsemallesi tielle.
Miten niin luuseri ja kierrätyksessä.Aloittajahan kertoo että ex on alkoholisti ja jopa pahoinpidellyt poikaa!!!.Tässäkin tapausessa bioäiti on syyllinen.
kanssa sitä mieltä että tuo tärkeä asia olisi pitäny käsitellä (ja löytää edes kompromissi) ennen kun siihen lisää lapsia hankitte, mutta onneksi (ymmärtääkseni) lapsilla kuitenkin jonkun verran ikäeroa. Näitä näkemyseroja on ydinperheissäkin, yleensä toinen tiukempi kasvattaja. Meillä oli molemmilla lapsia entisistä liitoista joten kasavtusasiat puhuttiin läpi yhteenmuuton yhteydessä, tärkein sääntö joka ylittää kaikki muut on että jos jostain (sääntöihin, pyyntöihin, käskyhin jne liityvistä asioista) eri mieltä niin siittä ei aliteta keskustelua niin että lapsi/lapset kuulee vaan ne keskustelut aikuisten kesken lasten edessä tuetaan toisiamme. Se mikä teillä tekee asiasta vaikean on että miehesi ilmeisemmin ei siis sinua tue,tai ylläpidä edes normaaleja kasvatusperiaatteita jossa sinä voisit häntä tukea. Yrittäisin vielä kerran keskustella asiasta, kertoa miltä tuntuu, sinut kun tavallaan on jätetty heidän suhteen ulkopulelle jo alusta pitäen, eli sinun ajatuksia(käskyjä, pyyntöjä) ei tarvitse huomioida, kun miehesi opettaa näin pojalleen niin ilmaisee aika vahvasti oman näkökantansa tästä.Puhuisin siis myös siittä miten miehesi ylipäätänsä näkee roolisi suhteessanne, jos et pääse täysvaltaisena aikuisena vaikuttamaan perheelämäänne niin sinun pitää päättää tyydytkö siihen vai haluatko suhteelta enemmän. Poika nyt jo niin iso ( oliko siis kohta jo 17) että hänellekkin voi jo asiasta puhua, selittää että sinä aikuinen tässä kodissa ja säännöt nämä (laita paperille ja näytä ensiksi isälle). Tärkein kuitenkin että itse löydät rauhan sille miten kodissasi toimitaan, siis joko niin että pjalla ja isällä oma juttu jonka kautta pojalla ei mitään sääntöjä ja muulla perheellä sitten oma elämä, tai että saatte miehesi kanssa yhdistettyä voimanne jonkunlaiseen kopromissiin. Isä varmaan luulee auttavansa poikaa ja kompensoivan "äidin" puutteen mutta ikävä kyllä hän vahingoittaa poikaa loppu elämäksi, jos ei keskustelu auta avaamaan hänen silmiään niin voit joko hyväksyä asian ja elää siinä sivussa tai ottaa lapsesi ja lähteä. vaikea valinta muttaa vain sinä voit sen tehdä. Kannattaa kuitenkin pohtia miten annat miehesi vähätellä arjessa itseäsi, näin opetat hänen pojalleen sekä lapsillesi että näin voi naista kohdella ja naisen sanomisista/mielipiteistä ei tarvitse välittää.
vertaistukea, kuten jo varmaan ketjuja selaillessasi olet huomannut. Kannattaa käydä kurkkaamassa uusionni.net, sieltä löytyy kaipaamaasi keskustelua.
niin hänestä on tullut hulttio??? Heh... Eipä ole itsekeskeisempää ja katkerampaa teksiä olla.... "Päätinpä siis olla puuttumatta, mutta lopetettuani asettamasta rajoja poika on saanut mennä ja tulla kuten haluaa, ja tietäähän sen, että siitä ei hyvä seuraa." Pidätö itseäsi niin mallikelpoisena ihmisenä, että vain sinä onnistut asioissa, ei muut?? Voi että on säälittävää, kun tuolla tavoin joutuukerjäämään hyväksyntää itseltään.
näet et täältä onnistu löytämään kaipaamaasi vertaistukea. Meillä tilanne on sikäli erilainen ettei meillä ole yhteisiä lapsia. Niinpä toimimme sillain, että keskustelemme kahden lasten kasvatukseen ja sääbntöihin liittyvistä asioista, ja sen jälkeen mies hoitaa omien lastensa kanssa että säännöt toteutuvat ja minä omani. Lapsilla pitää nimenomaan olla rakkauden lisäksi rajojakin. Väitän ettei sellainen lapsi jolle kukaan ei määrittele turvarajoja ole onnellinen.
vastauksia ketjusta löytyy, minä samalla linjalla hänen kanssa joka kirjoitti ap,n ja miehensä suhteesta. Jos mies vallan ohittaa vaimonsa näkemyksen kasvatusasioissa niin miten se kunnioitus muilla alueilla, kyllä minäkin pohtisin koko suhdetta. Meillä aikuiset päättänyt säännöt ja yhteinen linja lasten edessä vaikka aina ei täysin samaa mieltä.
minun lapsilleni mies pitää kovan metelin siitä miten asioiden pitäii hoitua/tai tehdä,mutta itse en saa sanoa mitään hänen lapsiaan koskevaa..en vaatia mitään,moittia aiheesta tms.Hänen vanhin lapsensa asuu kanssamme. Jos erehdyn aiheesta miehen lapsille sanomaan(miehen kuullen),mies suuttuu ja raivoamisen jälkeen pitää päivien mykkäkoulun. Mieheni on kaikin tavoin enemmän murrosikäinen kuin omat 16 ja 17 vuotiaat nuoreni. Tilannetta ei auta että olen yrittänyt puhua miehelle,selittänyt kuinka epätasaarvoisesti hän perheemme lapsia kohtelee. Mietin välillä että mies ikäänkuin korvaa lapsilleen jotain,koska ei ole ollut heidän arjessaan joka hetki..siksi pitäisi lapsia kohdella kuin pumpulia. Toinen hänen lapsistaan oli eron aikaan 2vuotias(nyt 5v),ja toinen 4vuotias(nyt tuo lapsi on 17v). Lapsilla on siis eri äidit! Mieheni ei tiedä millaista on elää omien lasten kanssa joka hetkessä mukana,ja kantaa arjen vastuut. Siksi väsyykin helposti tuohon nuorempaan lapseensa,joka luonamme käy.