On niin kauheaa lukea, kuinka isät pääsevät kuin koira veräjästä lastensa hoitamisessa ja huoltamisessa. Vain elatusmaksut, jos sitäkään ja tapailua silloin tällöin, jos sitäkään.
Vaatikaa naiset erotilanteessa, että lapset ovat vuoroviikoin isällä tai vähintään huomattavasti enemmän kuin jokatoinen vkl.
Kyllä isätkin joutavat kokemaan millaista on yksin hoitaa lapsia ja huolehtia lapsistaan.
Älkää äidit antako periksi ja suostuko siihen, että teidän pitäisi yksin vastata lapsista.
Kaikki sellaiset isät, joilla ei ole vaikeaa alkoholiongelmaa tms. vaan hoitamaan oma osuus lasten huollosta, myös niin, että huolehtivat myös lasten elatuksesta suoraan. Tulevatpahan tietämään mitä oikeasti lapset maksavat, kun eihän siihen mikään pieni elatusmaksu riitä.
Olkaa naiset jämynä ja vaatikaa, että isän on nyt vaan otettava lusikka kauniiseen käteensä ja elettävä lasten kanssa, eikä vain tapailla silloin tällöin. Myöskin vaatikaa, että he osallistuvat suoraan lastensa elatukseen, ettei sitä voi kuitata millään mitättömällä elatusmaksulla.
Kyllä ne oppivat olemaan lastensa kanssa, kun joutuvat selkä seinää vasten. Mutta jonkun on heidät siihen pakotettava ja kuka sen voisi muu tehdä kuin äidit. Kukaan muu ei voi siihen vaikuttaa.
Älkää päästäkö isiä
helpolla äidit
541492
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
lastensa parasta eikä se ole se, etä isä pakotetaan olemaan lasten kanssa, jos isää ei tippaakaan kiinnosta! Se aika on kärsimystä isälle, mutta se aika on kärsimystä myös lapsille!! Unohtuoko tuo? Mielummin onnellinen lapsuus kuin isän luona pakkohoitoa. Eri asia on ne isät jotak haluavat ollakin lastensa kanssa, mutta tässähän ei ole nyt kyse heistä.
tässä nyt kyse oli yleensä iseistä, eli myös niistä ketkä haluavat lasten kanssa olla. aloittajan ehdotus on todella hyvä muuten mutta se ei ole ikinä mahdollista toteuttaa, koska nämä yhäippäreppanat eivät vaan voi hyväksyä sitä että jos lapset on vuoroviikoin isällään, niin silloin ei myöskään tipu elareita.
Eli jos äiti itse valitsee näin, ei pidä sitten valittaakaan asiasta. Jos ei ole edes vaatinutkaan isää elämään lastensa kanssa enemmän kuin sen jokatoinen viikonloppu tai maksamaan elatusta suoraan hankkimalla lapsilleen tarvittava, ei pidä myöskään tilanteesta valittaa. Silloin se on ollut ihan oma valinta.
Kyllä se vain on niin, että turha luulo, että raha se tärkein on. Sinulle se näkyy olevan. Kyse oli ihan muusta kuin elareista. Pjönttö! Mie juuri vein tyttöni KAHDEKSI viikoksi isänsä luo, 500km:n päähän. Ja mies tekee nyt oikeastaan enemmän sitä kasvatustyötä vanhempana, kuin meidän yhdessä olomme aikana. Ennen minä jouduin etsimään vaatteet, pukemaan, syöttämään... yms. VAIKKA tytön isä olikin läsnä. Nyttemmin, tuskalla ja hiellä kädenväännön kanssa, olen saanut ex-miehen tekemään muutakin, kuin vain "nauttimaan" lapsestaan. (eli otti vain kermat päältä vanhemmuudesta) ;) Nyttemmin näyttää työ tehneen joitain tuloksia ja lapsikin on onnellisempi, kun saa molempien vanhempien kanssa olla yhtä pitkän ajan, sekä huomaa että vanhemmat vetää yhtäköyttä asioista. ;) Onnellinen perhe(KÖ)
sinulle nyt vielä ole selvinnyt se että et kuulu noihin yhäippäreppanoihin? ;D
että miten se isä pakotetaan huolehtimaan lapsista, kun lain mukaan isällä ei ole tapaamisvelvollisuutta? Meidän sopimukseen kirjattiin ihan minimit ja nyt isä kieltäytyy niistäkin. Että se olen minä joka lapsista yksin huolehdin vaikka kuinka muuta toivoisin.
Onpa hienoa, että on olemassa ihan oikeasti äiti, joka on toiminut näin! Ja tuossahan on oiva esimerkki, että se toimii myös. Ei kannata kenenkään äidin suostua yksin ottamaan vastuuta lapsista. Jos avioliiton aikana onkin näin tehnyt, niin se sopimus ei päde enää eron jälkeen. Sitten isänkin pitää ottaa omalta osalta vastuu lapsen huoltamisesta ja elättämisestä suoraan.
Et olisi suostunut mihinkään minimitapaamisiin, vaan pannut kovan kovaa vastaan ja pitänyt kiinni siitä, että sovitaan että lapset ovat molemmilla yhtä paljon, ettet ala yksin huolehtimaan lapsista, ne kun ovat yhteisiä. Myöhäistä varmaan nyt enää korjata tilannetta, kun olette jo menneet sopimaan pelkistä tapaamisista.
Miten isä muuten pääsi sopimushetkellä määräilemään niin, että hänelle tuli vain minimitapaamiset? Millä perusteilla hän torjui tasajaon lasten luonapidossa?
aloittajan puolesta. aloittaja vaati itse isälle minimi tapaamiset.
Minä en ole (ketjun aloittaja) vaatinut minimitapaamisia. Mutta jos joku äiti on niin tehnyt, se on ollut hänen omaa tyhmyyttään/ heikkouttaan, että on niin tehnyt ja sitten on turha enää jälkeenpäin vaatia tasajakoa, jos on sopimukset jo kirjoitettu. Tuota tasa-arvoa pitää vaatia nimenomaan siinä vaiheessa kun sopimuksia tehdään. Tilannetta on vaikea enää muuttaa jälkeenpäin, vaan on heti alusta pitäen vaadittava, että isä pitää lapsia luonaan yhtä paljon ja että isä maksaa myös lastensa elatuksen maksamalla suoraan ruoan, asunnon, vaatteet jne.
Ensinnäkin, olen ollut jo pitkään yh-isä. Lasten äiti asuu toisaalla. En ole päässyt kuin koira veräjästä. Tiedän mitä lasten hoitaminen vaatii. Myös taloudellisesti. Toiseksi, ei tuo arki lasten kanssa mitään erityisen rankkaa ole ollut. Tosi mukavaa ja palkitsevaa. Taloudellisesti tulemme ihan hyvin toimeen. Olen hyväpalkkaisessa työssä. Lasten äidiltä saan nippa nappa yli minimielarit. Ainoa ylimääräinen julkinen tuki on se lapsilisien yh-korotus.
sovimme tapaamisista, oli valitettavasti idiootti... Ja mun kysymyksessä ei ollut kyse siitä mitä papereissa lukee/on sovittu vaan siitä, että isällähän ei ole mitään VELVOLLISUUTTA noudattaa niitä papereita. Ja näin on meillä käynyt. Eli miten isän saa noudattamaan niitä papereita, riippumatta nyt siitä miten paljon tapaamisia on kirjattu. Toivon ja tiedänkin, että kaikki isät eivät ole samanlaisia. Tunnen montakin isää jotka ovat päävastuussa lapsistaan ja tunnen myös etä-äidin joka jatkuvasti vekslaa tapaamisten kanssa.
että paperissa lukee 2h keskiviikkoisin joka yhdessä sovittiin lapsen isän kanssa ja hän sai päättää vielä päivän ja ajan siksi että hänellä ei silloin varmasti ole mitään omia harrasteita ym.mutta kuinkas kävi.mies sano että ei halua nähä lastaan niin eipä ole näkynyt eikä perustellut muuta kuin sillä että ei vaan yksin kertaisesti ole valmis vielä tapaamaan lastaan. lastenvalvojalta kysyin että onko mitään kompromissia ym olemassa että miehen saisi suostuteltua tapaamaan lastaan.ehdotettu on että jos ei halua luonaan lasta pitää niin tulisi meille,menisi sukulaisilleen tapaamaan lasta,tai jonkin harrasteen parissa olisivat mutta ei mikään kelpaa
Minä täysi yh. Isä tapaa joskus lastaan päivällä, mutta lapsi ei ole koskaan ollut isällään yötä. Mutta olen tosi onnellinen, että minulla on lapsi ja nautin elämästä hänen kanssaan. Tyttö on nyt 3v. En koe häntä raskaana tai rasitteena vaan pelkästään rikkautena ja etuoikeutena. Mutta siltikin koen kyllä vääryytenä sen, että Suomessa isällä on tapaamisoikeus, mutta ei minkäänlaista velvollisuutta tavata lastaan. Ja kärsijänä on tietysti lapsi! Toisaalta, ehkä on lapsen kannalta parempikin, ettei näe isäänsä, jos isää ei kerran kiinnosta!
joskus sitä vaan väsyy, mutta se ei tarkoita sitä että kokisin lapset rasitteena tai velvoitteena. Olen onnellinen että saan olla heidän lähivanhempansa. Mun tilanteeni vaan on se, että isä ei tapaa lapsiaan, isovanhemmat eivät auta eli olen todellakin yksin lasteni kanssa. Yhteiskunta taas ei ota vastuuta eli mitään apua ja tukea ei saa, huostaanotto on ainoa tukitoimi. Näin vastasi mulle se idiootti lastenvalvoja... Joten olisi ihan kiva jos isä vaivautuisi lapsiaan tapaamaan, edes ne minimit. Lapsen kannalta aina parempi mitä enemmän, tietenkin. Ikinä en ole ajatellut heidän tapaamisiaan vaikeuttaa. Eikä enää tarvitsekaan kun isä tekee sen ihan itse.
Mutta ei pidä alunperinkään sopia, että isä selviäisi vain joillain tapaamisilla. Silloin siitä on helppo luistaa, mutta vakituisesta asumisesta esim. vuoroviikoin on vaikeampi luistaa. VAATIKAA äidit heti alusta pitäen lasten tasapuolista asumista molemmilla vanhemmilla. Ei kannata luovuttaa ja suostua siihen, että isä vain tapailee lapsia. Se on tuhoontuomittu tie aivan varmasti. Eli sovitaan ja pidetään siitä kiinni. Tuskin kukaan täysipäinen isä pukkaa luokseen esim. viikon jaksolle asumaan tulevia lapsiaan pihalle. Tuleville eroajille sanonkin tämän, ettei kirjoittamasi kaltaisia tilanteita tulisi.
Juuri tuossa sitä vikaan mennään, että sovitaan jostain minimitapailuista. Ei pitäisi sopia, eikä päästää tilannetta siihen. Nimenomaan pitää sopia jo heti alkuunsa että lapset ovat 50/50 (tai 60/40 tai vastaavaa), jolloin mitään ei voi kuitata tapailulla ja elatusmaksuilla, vaan isät joutuvat todellisuudessakin elämään lasten kanssa arkea. Eikä missään tapauksessa pidä suostua itse hoitamaan kaikkia lasten kuluja toisen vanhemman puolesta elatusmaksua vastaan, vaan se isänkin pitää hoitaa oma osuutensa menoista sillä ajalla kun on hänen vuoronsa lasten kanssa. Näitä tapailusopimuksia ei missään tapauksessa pidä mennä tekemään, sillä niillä saadaan vain pahaa mieltä aikaan kaikille!
eri paikkakunnalla. Silloin ei 50/50 millään onnistu vaikka kuinka yrittäisi. Olisitpa ollut mukana kun me oltiin siellä lastenvalvojan luona. Susta olisi varmaan ollut apua. Toivon silti että muilla paikkakunnilla lastenvalvojat ovat hiukan ammattitaitoisempia. Ei kai ole tarkoitus että lähes kaikki sopimukset laitetaan oikeudessa uusiksi?
Mutta äiti pistää vastaan viimeiseen asti, että saa edes joka toinen viikonloppu tavata isä lapsiaa. Todella moni on sen lisäksi kieltänyt puhelut ja kaikki ylimääriset tapaamiset. Itse olen henkilökohtaisesti törmännyt varmaan noin puolessa ero tutuistani juuri tällaiseen. Monet äidit eivät itsekään tajua toimintaansa. Sama isän vähättely on alkanut jo paljon aikaisemmin. Isän ei anneta osallistua esim. vauvanhoitoon, ainakaan ilman sitä, että ollaan jatkuvasti vahdissa. Äitien palstoilla törmää jatkuvasti siihen, että mies ei tee jotain oikein. Jopa niissä asioissa, joissa on oikeasti monia tapoja tehdä asiat hyvin, mutta vain se äidin tapa on "se oikea". Mutta totuus on se, että Usein se isä voi keksiä vaikka parempiakin käytännön juttuja ja helpotuksia kuin äiti. On toki olemassa isiä, jotka eivät halua olla lasten kanssa, mutta ei läheskään niin paljon kuin yleisesti näytetään uskoteltavan.
Lukemattomat parit kykenevät täysin sovussa ja aikuisesti sopimaan tapaamisista, vaikka itse sopimuksessa olisikin minimit määritelty. Sitä voi muokata mielenmukaan siitä, ja kaksi järkeväää ja vastuullista vanhempaa kyllä pystyvät siihen. Liian usein vain järkevää ja vastuullista vanhempaa ei ole yhtäkään, ja silloin on hankaluudet valmiit. Olisipa ihan hyvä gallub, jossa oikeasti kysyttäisiin, moniko on valmis esim. vuoroviikko tapaamisiin. Halukkaita siihen on varmasti enemmän kuin sellaisen järjestelyn saaneita. Ja nimenomaan äidit ovat tätä vastaan. (johtuu osin rahasta).
samaa "isi ei saa" osallistua, hoitaa vauvaa, tavat lapsiaan, olla oikea vanhempi. Mitä kaikkea miesraukoilta kielltäänkään, voi voi. Useimmille isille erokin tulee yllätyksenä kun ei mitään puhetta ollut asiasta aiemmin. Miksi ihmeessä miesten pitää tekeytyä noin vuttomiksi? Ain syy on naisessa j siinä mitä nainen sallii tai kieltää. Mistään asiasta ei oteta vastuuta. Jos lapsi on hankala ja isukin taidot loppuvat sekin on äidin vika kun on kasvattanut lapsen ihan väärin. Ihan hyvä vain, että nämä ressukat on erotettu perheestä ruikuttamaan sitä kun heille taas tehdään väärin... onkohan se miehen luonto, vai vain näiden täällä roikkuvien nössöjen ongelma?
Itse ne miehensä usein passivoivat, mutta valittavat samalla, ettei mies enää tee sitä ja tätä. Mutta oikeasti, tosi usein se on itse aiheutettua. Kauanko itse jaksaisit yrittää, jos et siitä kiitosta saa, etkä myöskään tilaisuutta harjoitella. Moni äiti ei lähde edes lenkille, kun ei se isä kuitenkaan pärjää, se laittaa lapselle ihan hirveät vaatteetkin, ei katso yhtään mitkä värit käy yhteen jne... Ei sen voi antaa pestä pyykkiä, kun se pilaa ne kuitenkin... Aina saa itse tehdä perässä, jos miehen antaa jotain tehdä... Aika lannistavaa, mutta täysin arkista monissa perheissä. Naisilla on näissä asioissa usein etumatka. Asiat ovat tulleet tutuksi jo ennen perhettäkin useimmilla. Itse olen nainen, monilapsisen perheen äiti. Vasta sen jälkeen olemme päässeet todelliseen tasavertaisuuteen, kun olemme vaihtaneet rooleja. Eikä muuten ole lapset kärsineet lainkaan, väitän, että päinvastoin. Ja mieskin oppi tosi nopeasti hoitamaan hommat, alku meni harjoitellessa, mutta sitten se rutiini syntyi hänellekin. Ja itsekin sain hiukan raottaa sitä verjoa ja vastuuta, joka syntyy perheen pääasiallisesta elättämisestä. Omat paineensa siinäkin muuten!
"Itse ne miehensä usein passivoivat"!! Tätä juuri tarkoitan. Siis kuka passivoi miehen? Ei tietenkään mies ole passiivinen vaan taas se nainen hoitaa senkin asian. Se on totta, että useimmat miehet ovat todella kömpelöitä kotihommissa ja lastenhoidossa ja se on yksi syy, miksi äidit saavat useimmiten lähihuoltajuuden. Hommat sujuvat. Miten mies, joka on täysin naisensa talutusnuorassa pystyisi hoitamaan lasta. Ei lapsi ole mikään harjoittelukappale, jonka pudotessa sanotaan "hupsis". Ihmettelen miksi miehet eivät sitten harjoittele ennen perhettä jos se kerran on naisten osaamisen salaisuus, vai onko silloinkin esteenä joku nainen? Aika hauska ajatus, että miehesi oppi hommat kun vaihdoitte rooleja, miksi mies ei oppinut miehenä niitä hommia? OLiko naisen vika vai oliko vika ehkä mieheydessä?
eikä niitä elatusmaksuja tipu sille isukillekaan, vaan lapsi on elätettävä niinä viikkoina ihan itse. Harmillisen usein isät kyllä rupeavat narisemaan täällä palstoilla miten joutuvat kärsimään kun äiti ei hoida, eikä maksa, eikä kasvata. Ja miten he joutuvat ostamaan lapselle vaatteita ja harrastusvälineitä. Parhaassa tapauksessa isän uusikko kimittää mukana, kuinka huono äiti lapsella onkaan ja he joutuvat kaiken tekemään. Ihan oikeasti toimivaa tasa-arvoista 50/50 systeemiä saa hakea.
Milläköhän keinolla se onnistuisi, että saisi isän ottamaan lapsiaan luokseen? Otan erittäin mielelläni neuvoja vastaan. Meillä ei ex-mies välitä pätkääkään mikä on sopimus, lapsia ottaa luokseen pari kertaa kuussa n. 6 h kerrallaan (yöksi ei ota ollenkaan). Nyt on sopimus että pitäisi ottaa joka toinen viikonloppu kokonaan. Itse halusi tuollaisen sopimuksen, kun kuulemma "joskus tulevaisuudessa" tuo tulee toteutumaan, niinpä niin. Mulla on lasten puolesta niin paha olla, kun en voi mitenkään ymmärtää että mies joka ennen eroa oli lastensa kanssa todella paljon ja jolle lapset tuntuivat olevan kaikki kaikessa, ei nyt yhtäkkiä ole yhtään kiinnostunut lapsistaan. Miten joku voi toimia noin? Jos jollakin ollut samanlainen tilanne niin otan mielelläni vertaistukea vastaan. Tuntuu todella vieraalle täällä kaikki kirjoitukset siitä, kuinka isä kyllä haluaisi nähdä lapsia mutta äiti ei anna... Minä en haluaisi maailmassa tällä hetkellä mitään muuta kuin että lapset saisivat nähdä isäänsä. Lapset ovat nyt 1,5 v. ja 3v. Odotan kauhulla sitä hetkeä kun vanhempi lapsista kysyy miksi isä on koko ajan uuden naisystävänsä lasten kanssa, mutta ei omiensa. Mitä siihen voi vastata? Oma sydän särkyy kun edes ajattelee asiaa :(
miehesi esim. harjoitella 6kk ikäisen vauvan vaipanvaihtoa, kun tilanne olis se, että mies tokaisi, että "jätä se vauva sinne hoitopäydälle, mä meen kohta vaihtaa sen vaipan". Niin... miksiköhän sitten en antanut sitä tilaisuutta siihen vaipanvaihtoon sillä kertaa? Vauvoilla kun on se ikävä puoli, etä asiat pitää tehdä suht nopeasti eikä esim. antaa vauvan olla nälissään puolikin tuntia. Mä olisin mielelläni lähtenyt yksin ulos kävelylle, mutta mies ilmoiti, että ei käy, kun ei hän pärjää vauvan kanssa. Että se siitä passivoinnista :) Kyllä se mies ihan itse kykenee siihen, että ei tee mitään.
tuolla toisessa aloituksessa etää ahdistaa kun lapset eivät enää halua tavata. Silloin aikuisen ahdistus on aikuisen mittaista, siis suurta, mutta hyljätyksi itsensä kokevan lapsen ahdistus ja suru saa monenlaisia muotoja. Lapsihan ei osaa hyljätyksi tulemisen kokemustaan käsitellä niinkuin aikuinen koska on voimaton vaatimaan oikeuttaan. On hyvin surullista lukea kertomaasi. Tuollainen isä osoittaa suurta julmuutta omille lapsilleen. Toivotan sinulle kuitenkin ilon hetkiä ja paljon voimia lasten tukena. Ihmettelen suuresti isän uutta naisystävää, hänen pitäisi valistaa isää.
Minun puolisoni on pienestä suvusta, on nähnyt vauvoja joskus pienenä, mutta ei esimerkiksi ollut ikinä pitänyt sylissään ennen esikoista. Minä taas olen suuresta suvusta, jossa vauvoja on ollut jollakulla koko ajan, ja olen saanut hoitaa jo omia sisaruksiani runsaasti. Minulla oli siis hurja etumatka asioihin. Puolisoni ei myös ollut kovinkaan kokenut kotitöissä, joten meilläkin kyllä pari koneellista vaatteita värjääntyi. Mitä sitten, on minullakin niin joskus käynyt. Puolisolla kuitenkin oli kova halu oppia, ja alkuun perusasioita jouduin kädestä pitäen opettamaankin. Tosin ei ole meillä hoitopöydälle jättänyt, meillä kun ei ole ollut sellaista käytössä silloin, mutta hyvin voisin kuvitella, että hänkin olisi alkuun saattanut noin sanoa. Asiaa hankaloitti alkuun myös se, että viikot asuimme eri paikkakunnilla olosuhteiden pakosta, jolloin ei päivittäistä rutiinia tullut. Toisaalta tuo erossa olo oli myöskin hyväksi, ehti sitten lukea teoriaa viikolla;) No ekan lapsen kanssa hoidin ruokahommat itse valmiiksi, kun lapsella oli allergioita, enkä käynyt yksin pitkään missään. Tunnustan, että kännykän mukana olosta olin tarkka. Mutta ei niiden perusasioiden kanssa montaa kertaa mene oppia. Toisen ja kolmannen lapsen kohdalla ei sitten olekaan ollut mitään ongelmaa, eli puoliso on pärjäillyt hienosti jo pienenkin vauvan kanssa. Mutta nyt kun muksut ovat jo vähän isompia, niin hyöty on selvä. Voisin hyvin lähteä moneksi viikoksi, ja hommat pyörisivät kotona. Tosin ikävä tulisi, mutta perusasiat toimisivat. Hän osaa lääkärikäytöt, hoitaa lääkitykset ja muut, laittaa ruoat, ostaa vaatteita jne... ja jos joku tuntuu hankalalta, niin aina voi kysyä neuvoa. Tunnustan, että on olemassa miehiä, jotka eivät välitä lapsistaan- Niin on naisiakin. Mutta heitä ei ole niin paljon, kuin täällä äkkiseltään vaikuttaa. Onko kukaan koskaan kuullut naisista sanontaa, että ei niille mikään kelpaa tms. Nuo eivät ole ihan tuulesta temmattuja sanontoja. Ja ne pätevät myös tähän lasten/kodinhoito asiaan. Motivointi ja kehut purevat paremmin kuin nalkutus ja silmien pyöritys. Mutta aika moni huomaamattaan lannistaa miestä joko kommenteillaan tai käytöksellään.
Exäni hermot eivät kestäneet lapsia, meteliä, vaatimuksia, kellotusta, rajoituksia jne. Miten voin jättää lapsen miehelle, jolla ei ole ajantajua harrastuksensa parissa ja hermostuu kun lapsi huutaa nälkäänsä eikä ohjeista huolimatta tajua antaa tuttipulloa vauvalle. Jättää lapsen lattialle konttaamaan, unohtaa laittaa turvaportit kiinni ja on kauheen iloinen kun lapsi konttaa yläkertaan omin avuin. Tai jättää lapsen autoon nukkumaan, kun menee käymään kaverinsa luona ja unohtaa että lapsi on autossa. Autoremonttia voi tehdä hyvin parivuotiaan kanssa pihalla, lapsi keksii ihan itsekseen tekemistä esim. valtaojan reunalla sillä aikaa, tai kävelee tunnin yksinään kylätietä. Näitä esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Minäkö hänet passivoin? Kävin lenkillä puolilta öin, kun kaikki nukkuivat, jos halusin omaa aikaa vein lapset mummolaan, jos menin synnyttämään, hommasin lapsille hoitajan ja synnytin aamulla ja illaksi kotiin, sairaana hoidin lapset itse. Issiasvaivaisena teki tiukkaa, samoin ruokamyrkytyksen kourissa, puhumattakaan rintatulehduksesta. Minäkö hänet passivoin? Eron jälkeen kun lapset olivat vielä pieniä, hän ei halunnut tavata heitä lainkaan, vasta nyt haluaisi kun lapset ovat omatoimisia, mutta lapset ovat vieraantuneita eivätkä ole halukkaita tapaamaan isäänsä. Minun syyni kai sekin, mutta itseppä isän lapsilleni valitsin. :)
Ei millään pahalla, mutta eikös olisi kannattanut miettiä hiukan?
Mitä olisin miettinyt? Että lapsia olisi pitänyt olla vähemmän vai jättää ne tekemättä kokonaan vai jättää mies 10v. aikaisemmin vai...? Mitä olisi pitänyt miettiä? Jälkiviisautta on hankalaa harrastaa etukäteen ilman kristallipalloa ja onneksi tällä palstalla teitä besserwissereitä riittää kertomaan miten menneisyydessä olisi pitänyt toimia. Ja mikäs tässä on ollessa, lapset kasvaa koko ajan ja heistä on kehkeytymässä oikein mallikansalaisia isästään ja isättömyydestään huolimatta. Eipä sitä nuorena naisena oikein ymmärtänyt, millainen mies olisi hyvä isäksi ja ajattelin vuosia että naisen ja äidin kuuluu olla läsnä aina ja hallita perhekuvio 101 prosentilla. En koe olevani mitenkään ihmeellinen tapaus muiden joukossa. Miehiä ja vanhempia on erilaisia, ja exä hoiti aina työnsä enemmän kuin hyvin. Kotikuvio toimi niin kauan hyvin kun minä jaksoin. Mikä on nyt eritavalla? Jaksan edelleen - yksin. Ei tässä ole mitään ihmeellistä ja sitä jaksankin aina ihmetellä kun ihmiset voivottelevat pärjäämistäni. Yksin on paljon helpompaa, kun langat ovat omissa käsissä ja suunnitelmat pitävät, kun vastaa niistä itse. Tarkoitin kirjoituksellani, ettei aina vika ole naisessa, joka tekee miehestä passiivisen, kuten väitit edellä.
Eli teillä on sovittu alunperinkin vain tapailuista. On aika myöhäistä enää muuttaa mitään. Sinun olisi alunperin pitänyt vaatia, että lapset ovat 50/50 tms. molemmilla. Juuri tätä olen yrittänyt sanoa, että jo erotilanteessa pitää sitä tasa-arvoa vaatia. Suostuit erossa tällaiseen järjestelyyn, että isä vain tapailee, jos tapailee. On hyvin vaikea enää muuttaa lasten huoltoa tasavertaiseksi vanhemmuudeksi. Ei isä enää osaa sitä vanhemmuutta aloittaa, myöhäistä. Teitte valintanne jo silloin erotessa, että vain sinä hoidat lapset ja kaiken vastuun heistä ja isä vain tapailee. Naisystävän lapsien kanssa isä varmaan asuu yhdessä, joten on luonnollista, että silloin se toimii, vaikkei hän niiden lasten isä olekaan.
Minä en ole väittänyt että aina nainen passivoi miestä, vaan, että usein tilanne on niin. En jaksa nyt kerrata sanavalintojani ketjussa, mutta näin on.
lähivanhemmuutta ja katso miten se siihen reagoi? se kertoo sitten miehestä paljon mitä se siihen vastaa.
isä on aikoinaan hoitanut hyvin pienestä pitäen myös pikkusiskoaan (heillä oli 10 vuoden ikäero) joten kyse oli vain siitä, että pääsee helpolla kun "emmää mistään mitään tiedä" -lauseen heitti väliin tai leikki todella tyhmää perusasioissa. juu, motivointi ja kehut toimivat paremmin, mutta mistä voi kehua jos toinen ei tee mitään? Tai isä tokaisee, että pidä se muksu hiljaa, että saa katsoa formulat rauhassa. Tai se, että olet uhmaikäistä yrittänyt opettaa tuhannen kertaa jotain asiaa ja yhdellä isän lipsumisella pitää kasvatustyö aloitaa alusta, niin ei siinä kehuminen ensimmäisenä ole mielessä! Ja isä on silloin ollut tietoinen, että mitä on oltu tekemässä ja tarkoituksella lipsunut. Kannettu vesi ei kaivossa pysy ja jotkut miehet ei vaan halua oppiakaan, kun helpommalla pääsee, kun sulkee silmänsä ja pakotta toisen ottamaan kaiken vastuun.
Jos lapsemme olisivat esim. kouluikäisiä, olisi tilanne aivan erilainen. Olisin itse töissä jne. Toki silloin olisinkin vaatinut esim viikko-viikko-systeemiä. Mutta lapsemme olivat eron hetkellä vanhempi vähän yli 2v ja nuorempi n. 8 kk ikäinen, nuorempaa imetinkin silloin vielä. Ja olin (ja olen edelleen) hoitovapaalla. Sanoin silloin lasten isälle että haluan että lapset hoidetaan puoliksi, niin tarkoin kun se vain on mahdollista. Aluksi meillä olikin siis sopimus parista arki-illasta viikonlopuista jne. Omasta mielestäni ei näin pieniä voi laittaa mihinkään viikko-viiikko-systeemiin. Mutta ex-mieheni ei noudattanut tuota sopimusta kuin ehkä kuukauden, sitten muutti tai perui kaikki tapaamiset. Miten minä voisin pakottaa isää tapaamaan lapsiaan??? Ja omasta mielestäni on järjetöntä että toinen vaihtoehto olisi että "rupea itse etävanhemmaksi". En todellakaan halua tuveta, en kestäisi olla lapsista erossa. Mielestäni on vain täysin järjetöntä että etävanhemmalla ei ole mitään "pakkoa" tavata lapsiaan, voi tehdä niin kuin lystää, lapsista viis :(
lisäväriä tilanteeseen tuo se, että lasten isä haluaisi lapset vaikka kokonaan itselleen, ja minä heidät myös antaisin, mutta lasten isän uusikko ei halua. Ja kun on sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto, niin eipä hypi hän nuorikkonsa silmille, vaan mielummin jättää lapsensa tapaamatta. Lähti vielä reilusti edemmäks, etteivät entisen liiton lapset liian helposti pääse isille. Ei joka toinen viikonloppu, eikä edes joka toinen kuukausi.
Ja minkä ohjeen tällaiseen tilanteeseen antavat palstan besserwisserit? Jään kuulolle.
Kun viestini ydin tuntuu menevän monilla täysin ohi, niin pitää täsmentää. Siis kun EROTILANTEESSA sovitaan lasten huollosta, silloin se päätös pitää tehdä. Älkää naiset suostuko ns. lähivanhemmiksi ja siihen, että isä vain tapailee lasta silloin tällöin. Eli tehkää vuoroviikkosopimus (tai vastaava), jos vain suinkin mahdollista ja sopimus siitä, että isä kustantaa lapsen elatuksen suoraan lapselle luonaan. Älkää hyvänen aika enää tehkö näitä jokatoinen viikonloppu -sopimuksia. Sillä se on varmin keino joutua itse vastaamaan kaikesta ja isät väistyvät taka-alalle hoitamaan uusia lapsiaan ja uuden kumppanin lapsia. Jos erehdytte tuollaisen tapailu- ja elarisopimuksen tekemään, silloin sovitte siitä, että itse vastaatte kaikesta. Silloin on turha itkeä enää mitään.
TÄSMÄLLEEN NOIN! Kiitos selkeästä viestistä. Kerran pari kuussa lapsiaan tapaileva isä vieraantuu satavarmasti lasten arjesta. Suomalainen joka toinen viikko sopimuskäytäntö on p....stä. On luonnollista että uuden naisen lasten kanssa asuva isä tulee tuntemaan ja myös valittämään uusiolapsistaan paremmin kuin eroriidan jälkeen eroon päätyneistä omista lapsistaan. Äitien on aivan turha valittaa jälkeen päin mitään. Oikea valituskohde on eduskunta lainlaatijoineen.
Kun erosin väkivaltaisesta avioliitosta, niin täytyy kyllä myöntää, että mielessäni oli ainoastaan pelastaa lapset ja itseni siitä pelon ilmapiiristä enkä missään nimessä olisi jättänyt lapsia yksin isän kanssa! Aina ei siis ole järkevää eikä lasten edun mukaista tuollainen vuoroviikkosysteemi tai muunlainen jaetu vanhemmuus. Mulla lapsiin yksinhuoltajuus oikeuden päätöksellä.
kun viimein läksit mutta onneksi kovin harva isä on väkivaltainen lapsiaan kohtaan, poikkeustapaukset ovat erikseen, on erotettava jyvät akanoista. Vaimon hakkaajatkin ovat jopa oppineet tavoille terapiassa tai vaikkapa uskoon tulon kautta.
Tässä olikin kyse ns. normaaleista isistä. Eli et kuulu tähän kategoriaan ja ketjuun laisinkaan.
Turha syytellä lainsäätäjiä. Jokainen eroava pari saa ihan ITSE päättää miten lasten huollosta ja hoidosta. Ei sitä millään lailla ole määrätty. Jokainen äiti voi syyttää ihan vain itseään, jos ei ole vaatinut isää ottamaan puoliksi vastuuta.
vanhemman saa allekirjoittamaan sen 50/50 sopimuksen kun joka toinen viikko sopimuskin tuottaa vaikeuksia? Siihen kun ei voi pakottaa yhtään enempää kuin tapaamisiin yleensäkään. Niille vanhemmille joille sopimukset ei merkitse mitään ei merkitse yleensä lapsetkaan. Sanktiona ylisuuret elarit saattaisi olla ainoa keino. Tai vastaava sakko kuin lähivanhempi voi saada estäessään tapaamiset.
uskoon tullut entinen vaimon hakkaaja. HUH! Tätä lajia on nähty.
Ei siinä mitään jos aidosti tulee uskoon ja oppii katsomaan toisia ihmisiä tuntevina olentoina. Useimmiten kuitenkin käy toisin. Hakkaaja nostaa itsensä pelastettujen armoitettuu ylemmyyteen ja katsoo muita alaspäin.
Siinä saa hakattu vaimo kuulla armon sanomaa ja uskon höpötystä sen lisäksi, että entien hakkaaja kehottaa syntistä vaimoraukkaa kääntymään jumalan puoleen ja anomaan syntejään anteeksi Auta armias jos muistutat tällaiselle hihhulille mitä tuli aikoinaan tehtyä. Siitä vasta meteli nousee. Hakatulla ei ole oikeutta muistuttaa kärsimästään pahasta sillä itse jumala on antanut hakkaajalle anteeksi.
jos ne samat yh-reppanat tajuaisivat tehdä lapsia vain sellaisten miesten kanssa, jotka itsekin lapsia haluavat.
niin helppoa ennustaa tulevaa. Moni yh olisi valinnut toisin jos olisi tiennyt tulevaisuudessa eron olevan edessä. Ja usein nykyiset etävanhemmat ovat olleet paljonkin lastensa kanssa kun lähivanhempi on ollut pienten lasten kanssa kotona ja hoitaneet rutiinit jo päivällä. Työssäkäyvä vanhempi on saanut seurakseen pestyn, puetun, syötetyn ja hyväntuulisen päiväunensa nukkuneen valmiin paketin. Ensimmäinen viikonloppu yksin lapsen kanssa herättää todellisuuteen ja sen jälkeen tapaamisten laiminlyönti alkaa.
Olisko valinnut toisin? Eikö toiseen pysty tutustumaan muten kuin tekemällä lapsi hänen kanssaan?
Aika hurjia ajatuksia ja täysin turhaa riskinottoa.
Mut tuo ei vain riitä.Isän,kun ei tarvitse ellei halua.Vaikka kuinka pystyisi mihin ja pyytäisin nätisti niin ei ei ei!Kuka ei ajattele lapsen parasta?? Voihan asian viedä oikeuteen ja sitä kautta saada edes jotain eli kunnon maksut elatukseen ja tapaamiset. Jotku vain kerjäävät tätä ja näin on tehtävä. Ei eräillä etävanhemmilla ole mitään hajua siitä kuinka paljon lapsen elatukseen menee rahaa.Turha kenenkään sanoa,että yh:t uivat rahassa.Se on niin paskapuhetta!
Just kävin allekirjoittamassa lastensuojelussa uuden elatussopimuksen. Exä joutuu maksamaan 100€ lisää per.kk. Meillä oli noin 10vuotta sitten tehty sopimus jonka mukaan hän maksoi liian vähän, monta vuotta. En puuttunut kun piti lasta luonaan aina koulujen loma ajat, vähensi kuitenkin elatusmaksun pois siltäajata minkä piti luonaan. Nyt kun lapsi on murkkuikäinen ei huoli enää luokseen, kun nuorella on omakin tahto, eikä vaan hänen. Lasketutin uuden sopimuksen ja nainen lastensuojelussa sanoikin että oletpas vähään tyytynyt, kun isä on kerran töissä pitää maksun olla suurempi. Ja nyt sitten sain ajan tasalle maksun, onneksi.
Siis tämä pitäisi olla myös toisinpäin , miksi ei tehdä silloin viikko-viikko sopimusta vaan ollaan mankumassa yksinhuoltajuutta.
Myös näin voi käydä.....
jos se halu ei lähde itsestä. Monesti uusi suhde estää miestä olemaan lastensa kanssa, ja näin erottaa heidät tahallaan toisistaan. Sitten uusio syyttää miehen ex vaimoa siitä että erottaa lapset istästä, vaikka tse niin tekee kaikin keinoin. Surkeita ihmisiä.
Minä haluan olla lasteni kanssa. En missään tapauksessa pakottaisi heitä isän hoiviin, jota ei kiinnosta. Kyllä isän saisi pakotettua ja varmaan oppisikin, mutta miksi ihmeessä tekisin näin? Saanko kiitoksen kun lapset ovat aikuisia? En varmasti, he saavat ahdistuneita muistoja ja patoutuneita tunteita. Minä voin yksin huolehtia lapsistani, ei se ole minulle mahdoton tehtävä, eikä edes epämieluisa. En minä tarvitse "omaa aikaa", saan sitä sitten muutaman vuoden päästä. Toivon että lapseni oppivat että tässä maailmassa on yksi ihminen joka rakastaa vaikka mikä olisi, joka lohduttaa aina, auttaa aina ja on aina täällä heitä varten. Toivon että tästä voivat ponnistaa aikuisuuteen ja tehdä viisaampia ratkaisuja kuin minä. Jos eivät, lohdutan.
Toivottavasti isä tajuaa itse rakentaa jonkinlaista suhdetta lapsiin. Pakottaa en aio. Luulen että siitä kärsivät kaikki osapuolet.