kertookapa

Mitä HYVÄÄ tämä uusi salo on tuonut? Erityisesti ympäristökuntiin.Onko otettu huonoin asia ympäristökunnista ja tehty siitä käytäntö?Esim. vanhustenhuollossa.
5483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

parempaan suuntaan mennyt, oikein mietin kauan, mutta yksi asia tuli mieleen, yhden pikkukunnan ammattitaidoton ja v...mainen sosiaalisihteeri lähti toimestaan ja meni tekniseen toimeen. Siinä syy miksi kannatti koko uudistus =) mutta tämä koskee tietty vaan yhtä kaupunginosaa

Äänestä
  • turhanpäiväisten pikkuvirkamiesten.Ei tule minulle mieleen myöskään mitään hyvää uudesta salosta.Tuo Koski kiersi kertomassa ettei mikään huonone mutta tulisipa nyt käymään niin meillä olisi asiaa.Tuohon työhön ei taida jälkiseuranta kuulua.

    Äänestä

Ei varmaan vaikuta siltä, että kauheasti hyvää olisi yhdistymisestä koitunut. Kannattaa kuitenkin selvittää asioita esim. entisten reunakuntien talous oli todella kuralla eli eivät olisi varmaan tästä taantumasta yksin selvinneet. Esimerkiksi Kuusjoella ei olisi ikinä ollut varaa rakentaa tuollaista koulukeskusta mitä siellä parhaillaan rakennetaan. Hävyttömät vielä vedättivät miljoonia suorastaan valehtelemalla kustannusarvion. Monikaan ei oikeasti taida tajuta millaisen muutoksen kynnyksellä ollaan jo pitkään oltu. Tämä taantuma ilman muuta lyö lusikkansa soppaan mutta aatteleppa nyt vähän. Tässä on eletty viime vuodet ennätyksellistä nousukautta ja silti pikku kunnat ovat olleet miljoonia miinuksella. Helppohan kaikesta on liitosta syyttää ja eihän tässä liitoksessa ihan niin hyvin ole onnistuttu kuin alunperin luvattiin. Ajat olivat silloin vielä toiset. Kyllä nyt vaan kannattaisi ajatella tulevaisuutta enemmän kuin syyttää liitosta.

Äänestä
  • Kuusjoellakin säilyisi vanhat ihanat pikkukoulut :) suorastaan rikollista tunkea kaikki suureen kouluun, kuljetuksetkin maksaa maltaita. Samalla puolueet voisivat palauttaa liitosrahat, ei tarvitsisi niistäkään korkeimmassa oikeudessa taistella

    Äänestä

  • peruuttaa koko liitos kirjoitti:

    Kuusjoellakin säilyisi vanhat ihanat pikkukoulut :) suorastaan rikollista tunkea kaikki suureen kouluun, kuljetuksetkin maksaa maltaita. Samalla puolueet voisivat palauttaa liitosrahat, ei tarvitsisi niistäkään korkeimmassa oikeudessa taistella

    vanhusten asunnot vanhustentalolla kuten ennen.Olisipa mukavaa tuo entinen ihmisläheinen aika.Nyt virasto ihmiset ylimielisenä eivät ole kiinnostuneet kuin omasta asemastaan ja sen säilymisestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oma mielipide kirjoitti:

Mitä HYVÄÄ tämä uusi salo on tuonut? Erityisesti ympäristökuntiin.Onko otettu huonoin asia ympäristökunnista ja tehty siitä käytäntö?Esim. vanhustenhuollossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu