en jaksa...

ei tarvii hoitaa lapsiaan täydellisesti kaikkien ohjeiden mukaan, riittävän hyvä riittää kyllä. Eikä me kaikki muutkaan aina jakseta, välillä pitää vähän huilata tai mennä päästelemään höyryjä pihalle/salille. Yritä ajatella niin päin, että olet äitinä tosi onnistunut, koska esikoinen uskaltaa uhmata ja nuorempi pitää sinua maailman turvallisimpana ihmisenä. Meillä babysitteri on ollut korvaamaton apuväline, että saa ruokaa laitettua ja uhmaikäinen tietää, vaikkei aina välitäkään, että jäähypenkille joutuu, jos liian tuhmaksi yltyy. Ja itse jaksan olla ylpeä siitä miten pitkäpinnaisen mutsin lapseni minusta ovat kasvattamassa, ennen olisi lähtenyt kattila kiehumaan paljon vikkelämmin kuin nykyään, viimeistään aamukympiltä... Jos olet ihan poikki, selvitä miehelle, että kohta katkeaa ja tarviit edes puolen päivän loman viikonloppuna. Itselläni on "lapsiloma" kerran parissa viikossa, ja voi pojat miten lataa akkuja käväistä tyttöjen kanssa shoppaamassa tai leffassa tai ihan vaan nauttimassa kirjaston hiljaisuudesta. On ihan normaalia, että läsnäolo 24/7 väsyttää, ja tervettä, ettei leiki kaikenkestävää marttyyriä.

paljon lastesi kanssa. Tyttö nukkuu luultavasti paremmin vaunuissa ulkona, ja pojallasi on siellä enemmän mahdollisuuksia liikkua, jolloin uhmalle ei jää niin paljoa aikaa. Itsekin piristyt kauniissa kevätsäässä, eikä sillä välin kukaan sotke paikkoja kotona. Ruoanlaitto kannattaa yksinkertaistaa nyt mahdollisimman helpoksi ja siivous vähentää minimiin. Tärkeintä on, että jaksat hoitaa lapsesi. Rutiinit kotitöissä ovat nyt kullanarvoisia, niin ettei aikaa kulu siihen, että miettii, mitä pitäisi tehdä, mutta ei jaksa. Nyt on onneksi kesä tulossa, ja syksyllä on, kuten tunnettua, kaikki toisin. Usko tai älä, mutta ikävöit vielä joskus näitä aikoja.

Poikasi on vielä tosi pieni, ja todennäköisesti kokee ehkä tulleensa syrjäytetyksi, vaikka vahva uhma kertonee siitä, että teillä on myös vahva side, josta hän alkaa tempoilla itsenäiseksi. Lisäksi kumpikin lapsi varmasti reagoi hermoiluusi. Pojan uhman kanssa pärjäät kyllä mainiosti, kun muistat itse olla rauhallinen, johdonmukainen ja jämäkkä, niissä asioissa, joissa ei lapsen mieltä kysellä. Joissakin asioissa voisit alkaa jo antaa hänen itse päättää, mutta vain sellaisissa, jotka merkitsevät jotain hänelle, mutta ovat sinulle ihan sama. Esimerkiksi annat valittavaksi pari paitaa, ja kysymys kuuluu, kumman haluat laittaa päälle. Ihan ensimmäiseksi sinun on kerta kaikkiaan lopetettava huutaminen, koska saat sillä vain lapsesi pelkäämään itseäsi, ja myöhemmin inhoamaan. Sinun pitää aikuisena ihmisenä pystyä kontrolloimaan omaa käytöstäsi, mutta lapsesi vasta opettelevat siihen. Se, että tyttö kitisee lahkeessasi ei ole häneltä kiusantekoa, vaan tyydyttämätön tarve. Minusta kuulostaa oudolta, että sanot tyttösikin jo lopettaneen päiväunet. Kyllä noin pieni tarvii kunnon päikkärit, samoin poikakin vielä, eikä tuo tekisi itsellesikään pahaa, vaikka kävisitte kolmisin unille. Voisithan siinä samalla vaikka lukea ääneen satuja, jos ei nukuta. Itse pistin aikoinani surutta pitkäkseni, ja lapset olivat usein siinä samassa sängyssä päikkäreillä. Tuntui nukuttavan paljon paremmin, kuin omassa sängyssä. Ja se, onko kaikki kotihommat tehty vai ei, sen murehtimisen aika ei ole nyt, kun lapset ovat noin pieniä. Jos miehesi erehtyy niistä valittamaan, tehköön hän sitten itse ne, mutta ei niistä saa muodostua mikään ylipääsemätön taakka. Ei kotona tarvitse olla niin ylisiistiä, pääasia on se, että kotona viihtyy ja koko perhe voi hyvin. Miehesi tulee ymmärtää myös se, että lapset ovat teidän molempien, eikä mikään äidin pikku sivuprojekti, johon hänene ei tarvi puuttua. Jos hänen ei ole vielä ikinä tarvinnut viettää koko päivää kolmisin lasten kanssa kotona, nyt olisi viimeistään aika. Hankkiudu ihmeessä vaikka johonkin viikonloppureissulle kavereidesi kanssa, ja jätä isä yksin kotiin lasten kanssa. Voi mieli muuttua. Tuolla tulikin jo hyviä neuvoja, ja samaa sanoisin minäkin. Mahdollisimman paljon ulkoilua, ja esim. vaunuretki eväiden kanssa vaikka luontoon, leikkipuistoon , ihan mihin tahansa voisi olla pienen pojan mielestä kiva juttu, ja tyttö kulkee vielä vaunuissa ja saattaisi nukkuakin paremmin. Vielä yksi asia työelämään lähdöstä. Jos vain mitenkään voit, pitkitä ihmeessä kotonaoloa. Töihinlähtö se vasta uuvuttavaa onkin. Vaikka siinä saakin kipeästi kaipaamiaan aikuiskontakteja, lapset ikävöivät hoidossa ollessaan äitiä, käyttäytyvät kuin herrantertut, mutta kotona repeää helvetti irti. Sinä olet se, joka saa kaiken sen erossaolon aiheuttaman ryöpyn kestää. Lisäksi tulevat taas, mitkäs muutkaan kuin kotityöt. Saatat olla aika zombi muutaman vuoden, kun vielä hoitoonmeno saa aikaan monella lapsella sairastelukierteen.

Vaikka hirveästi siitä tuomitaan jos vie vanhemman lapsen päiväkotiin niin mielestäni teidän tapauksessa se voisi olla lapsellekkin hyvä jos joitakin tunteja saisi purkaa leikkimis enerkiaa toisten lasten kanssa. Kotityöt kannattaa jättää mieluummin retuperälle ja yrittää päästä niissä helpolla.'Tärkeämpiä ovat lapset kun oikeaoppisuus. Voimia.

Kyllä arki pienten lasten kanssa voi väsyttää kenet tahansa. Eikä se sitä tarkoita, ettetkö välittäisi perheestäsi yli kaiken. Kunnat tarjoaa ainakin perhetyöntekijöitä, jotka voivat auttaa kodinhoitoon liittyvissä asioissa esimerkiksi väsymyksen keskellä. Esimerkiksi neuvolasta voi kysyä. Toivottavasti miehesi tietää ja ymmärtää myös.

Kuulostaa niin tutulta, meillä vanhempi lapsi on 2v 5kk ja nuorempi 7kk. Olen myös ollut välillä aivan äärimmäisen väsynyt, ihan loppu, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Minua on auttanut se että otan omaa aikaa, olen yksin, jätän lapset hoitoon miehelle tai isovanhemmille ja menen jonnekin ihan yksin. Teen asioita joita haluan ja josta saan voimia. Myös tulevaisuuden suunnittelu ja vaikka hulluistakin asioista haaveilu voi antaa voimia ja viedä loputtomalta tuntuvasta arjesta edes hetkeksi pois. Olen vain oppinut sen että jokaisen on tehtävä niitä asioita mistä saa voimia ja millä saa nollattua oman päänsä. Jos ei itse ole onnellinen, miten kukaan jaksaa hoitaa lapsia, joka on ihan loputonta työtä 24/7.

Olen 3-v. ja 9 kk ikäisten äiti. Arki sujuu jotenkuten, mutta varsinkin viikonloppuisin olen aivan uupunut. Minulla oli esikoisen syntymän jälkeen "burn out". Meillä auttavat seuraavat asiat: 1) esikoinen on puolipäivähoidossa (voin nukkua vauvan kanssa aamu-päiväunet ja siis kompensoida yövalvomiset) 2) kerran viikossa tuttu hoitaja (esim. Väestöliitosta) tulee muutamaksi tunniksi ja painelen omille asioilleni, uimaan, lounastamaan jne. 3) mies hoitaa lapset iltaisin ja viikonloppuisin kanssani 50%/50% 4) isovanhemmat hoitavat lapsia pari kertaa kuukaudessa Ja siis näistä huolimatta minulla on jaksamis-ongelmia. Mutta ilman edellä mainittuja apuja olisin jo kilahtanut lopullisesti. Joten raskasta on meilläkin, mutta ainoa mitä voin sanoa on, että satsaa omaan aikaan äläkä kärsi huonoa omaa tuntoa siitä. Rahallisesti ajattele, että se on investointi perheen hyvinvointiin (esim. hoitomaksut). Tsemppiä!

Melkein kuin olisin itse kirjoittanut ko. viestin... Itselläni on kolme lasta:ylä-astetta käyvä poika sekä pari nuorempaa:3-vuotias tyttö ja vajaan vuoden ikäinen poika.Lasten kanssa menee pääpiirteittäin hyvin, mutta välillä tyttö uhmaa ja kiusaa nuorempaansa, vanhempi poika taas murrosiässä. Suurin ongelma on, että itselläni tuntuu paukut loppuvan.Suurin piirtein lasten hoito ja kotityöt ovat minun harteillani 100%:sti, mieheltäni en paljon apuja saa. Tähän tosin vaikuttaa sekin, että itse olen vielä kotiäitinä ja mieheni melkein aina töissä, yrittäjiä kun olemme.Tilanne voisi olla toisenlainenkin, mikäli voisin olla vain kotiäitinä: yrittäjänä vastuullani on kuitenkin aimo kasa paperitöitä ym. firman asioita hoidettavana, lisäksi omakotitalomme rakennustyöt ovat kiireistämme johtuen pitkittyneet kohta kolmen vuoden pituiseksi, vaikka talossa koko ajan asummekin.Nyt sitten alkoi pihan laittaminen...Itselleni aikaa ei juuri jää; kun silmäni aamulla aukaisen ja yöllä kiinni laitan, on se väli yleensä ollut täyttä työtä koko ajan.Kun ja jos lapset sattuvat samaan aikaan nukkumaan päiväuniaan, on se aika "pyhitettävä" firman asioille, samoin sen jälkeen kun lapset nukahtavat.
Olen ollut aina aika "huonopinnainen" ihminen, pinna palaa välillä turhankin herkästi. Viime aikoina varsinkin, kun olen ollut niin väsynyt.Tästä johtuen saatan menettää malttini myös lapsilleni huutamalla tai ärähtämällä, mikä on todella väärin. Kärsin tästä itse valtavasti ja olen jatkuvasti etsinyt keinoja, millä päästä siitä irti. Olen huomannut, että minulla huutamiseen on suora yhteys sillä, miten väsynyt olen. Eli mikäli sinulla on vain mahdollisuus nukkua kunnon yöunet, nuku siis, se on mielestäni tärkein asia.Itselläni kun yöunet jäävät melkeinpä aina about kuuteen tuntiin, on keksittävä muita keinoja.Ulkoilulla on myös tärkeä merkitys, mutta myös se kohdallani tahtoo välillä jäädä harmittavan vähäiseksi.Mutta: olen huomannut, että kun kerkeän ja katselen lasteni kuvia pieninä vauvoina, katselen vanhoja kotivideoita tai luen neuvoja lasten kasvatuksesta/"kanssasisarien" kirjoituksia, saan niistä ihmeesti voimaa päiviksi eteenpäin, etten niin herkästi kiukustukaan. Jotenkin havahdun siihen todellisuuteen, etteivät ne lapset ikuisuuksia ole siinä kiukkuamassa ja kaikki se vain kuuluu siihen ikään/kauteen ja että kyllä se taas helpottaa. Erityisesti lasten vanhojen valokuvien katseleminen tuo joskus kyyneleet silmiin ja huomaa kaipaavansa sitä kun toinen oli ihan vauva, todennäköisesti tulen siis joskus kaipaamaan tätäkin hetkeä, vaikka nyt vaikealle tuntuukin välillä;)