Jäppilän koulu

http://www.kymensanomat.fi/Uutiset---Uutiset-maakunnasta/2009/04/29/Kotkan tarkastajat huolissaan taloudesta/200937002843/5 Kotkan tarkastajat huolissaan taloudesta 29.4.2009 10:00 Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota siihen, etteivät suunnitellut säästötoimenpiteet ole toteutuneet varsinkaan henkilöstömenojen osalta. 2,6 miljoonan euron säästötavoitteen sijasta menot ovat kasvaneet seitsemän miljoonaa euroa. On se merkillistä, että samaan aikaan kun kaupunki suunnittelee keskussairaalalle miljoonien eurojen sosiaali- ja terveysalan keskittymää jollaista ei ole koko Suomessa, niin ollaan vaatimassa kahden prosentin säästötavoitetta sosiaali- ja sektorille sekä kyläkoulujen lakkauttamista. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000079&posting=22000000043793425 Laajakosken kehittäjät Kirjoittanut: missä mennään? 7.5.2009 klo 20.00 Vielä vähän aikaa sitten olitte puuhaamassa sinne vaikka mitä ja nyt olette olleet ihan hiljaa? Nimimerkki "missä mennään" kysyy tässä keskustelufoorumissa oikeutetusti Laajakosken kehittämisestä. Jos ja kun joidenkin tarkoituksena on vilpittömästi kehittää sekä Laajakosken kiinteistöä että Jäppilän koulua, on selvää, että näitä on kehitettävä rinnakkain. Jäppilän koulu tarvitsee jatkaakseen oppilaita, ja niitä saadaan kehittämällä sen alueen palveluita, joista tärkein on Laajakoski-kysymys. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000079&posting=22000000043795167 Kuis? Kirjoittanut: Juho Eerola 7.5.2009 klo 21.03 Mahdollisuuksiahan on edelleen olemassa, mutta tärkeintä oli tässä vaiheessa turvata nykyinen käyttö ja siinä onnistuttiin. Sairaalaksi se on rakennettu ja tarkoitus on että se sellaisena myös vielä toimisi. Ovatko mielenterveysongelmat tässä yhteiskunnassa vähenemään päin? Juho Eerolan nimerkille "missä mennään" antama vastaus on sinällään oikean suuntainen. Tärkeintä oli tässä vaiheessa todellakin turvata nykyinen käyttö ja siinä onnistuttiin. Juho Eerola ei kuitenkaan vastaa nimimerkin "missä mennään" esittämään kysymykseen. Jos ja kun Laajakosken sairaalakiinteistön vuokrasopimuksia on tarkoitus jatkaa ja yhteistyötä vuokralaisten kanssa edelleen kehittää, niin alueelle tarvitaan välttämättä myös asuntoja. Sinne Laajakoskelle sopivat oikein hyvin valtioneuvoston periaateohjelmassa tarkoitetut puutalot, jolloin omakotitaloalueesta saadaan korkeatasoinen moderni puuasumisen lippulaiva, ja asukkaita takuulla on tulossa! MUTTA MITÄ HITTOA??? ONKO TÄMÄKIN AJATUS TARKOITUS JÄTTÄÄ HOITAMATTA??? No, eipä olisi ensimmäinen, jota ei Kotkassa kyetä hoitamaan!
12443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Me persu funnyt vaadimme koulun rakentamista.Ja Tukio myös.

Äänestä

aloitus! Asiallisuutta lisäsi kaiken muun lisäksi se, ettei tässä uhkailtu oikeudenkäynneillä. Mieluummin omakotialue sinne omille maille, joita ei tarvitse stevecolta lunastaa, kuin rakentaa kerrostaloasuntoja satamaan, koska kotkassa on muutenkin omistusasuntoja kerrostaloissa myymättä vaikka kuinka paljon.

Äänestä

Loppuu. Harmi.

Äänestä

Toivottavasti henkilökunnalle löytyy työtä muista kouluista.

Äänestä

Lyhyt "varoitusaika", reilu 3kk. Onneksi oppilaat saadaan sijoitettua kouluun joka on lähistöllä- Pihkooseen. SDP satsaa selvästi aittakorpeen, siellä on hyvä päiväkoti ja kunnostettu/uusittu koulurakennus.

Äänestä

Se on Lankilan päiväkoti ja 20metrin päässä on Aittakorven koulu.

Äänestä

Vai niin.

Äänestä

Tuskin lopetuksesta on haittaa, hyötyä hyvinkin paljon.

Äänestä

Eikö mamujen kotoutus rahat ritäkkään kun pitää taas yksi koulu sulkea...

Äänestä

Kokoomuksen Elomaa ja Demareiden Posti ajoivat kahdestaan Jäppilän koulun lakkauttamisen läpi Perussuomalaisten ja muiden ryhmien vastustuksesta huolimatta.

Kotkassa ei vieläkään valtuuston voimasuhteet muuttuneet tarpeeksi, koska kaksi puoluetta voi päättää kotkan talouden kulun ja kaiken ikävän kahdestaan.

Äänestä
  • Olipa hyvä toteamus Arto Hirvosesta kokoomus ja demarit ajavat Jäppilän aluetta alas huonontamalla palveluja ja pudottavat asuin alueen arvoa alaspäin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paras_Fiilari kirjoitti:

http://www.kymensanomat.fi/Uutiset---Uutiset-maakunnasta/2009/04/29/Kotkan tarkastajat huolissaan taloudesta/200937002843/5 Kotkan tarkastajat huolissaan taloudesta 29.4.2009 10:00 Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota siihen, etteivät suunnitellut säästötoimenpiteet ole toteutuneet varsinkaan henkilöstömenojen osalta. 2,6 miljoonan euron säästötavoitteen sijasta menot ovat kasvaneet seitsemän miljoonaa euroa. On se merkillistä, että samaan aikaan kun kaupunki suunnittelee keskussairaalalle miljoonien eurojen sosiaali- ja terveysalan keskittymää jollaista ei ole koko Suomessa, niin ollaan vaatimassa kahden prosentin säästötavoitetta sosiaali- ja sektorille sekä kyläkoulujen lakkauttamista. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000079&posting=22000000043793425 Laajakosken kehittäjät Kirjoittanut: missä mennään? 7.5.2009 klo 20.00 Vielä vähän aikaa sitten olitte puuhaamassa sinne vaikka mitä ja nyt olette olleet ihan hiljaa? Nimimerkki "missä mennään" kysyy tässä keskustelufoorumissa oikeutetusti Laajakosken kehittämisestä. Jos ja kun joidenkin tarkoituksena on vilpittömästi kehittää sekä Laajakosken kiinteistöä että Jäppilän koulua, on selvää, että näitä on kehitettävä rinnakkain. Jäppilän koulu tarvitsee jatkaakseen oppilaita, ja niitä saadaan kehittämällä sen alueen palveluita, joista tärkein on Laajakoski-kysymys. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000079&posting=22000000043795167 Kuis? Kirjoittanut: Juho Eerola 7.5.2009 klo 21.03 Mahdollisuuksiahan on edelleen olemassa, mutta tärkeintä oli tässä vaiheessa turvata nykyinen käyttö ja siinä onnistuttiin. Sairaalaksi se on rakennettu ja tarkoitus on että se sellaisena myös vielä toimisi. Ovatko mielenterveysongelmat tässä yhteiskunnassa vähenemään päin? Juho Eerolan nimerkille "missä mennään" antama vastaus on sinällään oikean suuntainen. Tärkeintä oli tässä vaiheessa todellakin turvata nykyinen käyttö ja siinä onnistuttiin. Juho Eerola ei kuitenkaan vastaa nimimerkin "missä mennään" esittämään kysymykseen. Jos ja kun Laajakosken sairaalakiinteistön vuokrasopimuksia on tarkoitus jatkaa ja yhteistyötä vuokralaisten kanssa edelleen kehittää, niin alueelle tarvitaan välttämättä myös asuntoja. Sinne Laajakoskelle sopivat oikein hyvin valtioneuvoston periaateohjelmassa tarkoitetut puutalot, jolloin omakotitaloalueesta saadaan korkeatasoinen moderni puuasumisen lippulaiva, ja asukkaita takuulla on tulossa! MUTTA MITÄ HITTOA??? ONKO TÄMÄKIN AJATUS TARKOITUS JÄTTÄÄ HOITAMATTA??? No, eipä olisi ensimmäinen, jota ei Kotkassa kyetä hoitamaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu