Marjatta Sunna

Kysyisin tällaista kuin asunto asiaa. On roikkunut tuossa en osaa tehdä mitään se eteen pienikin on asunto alannut olemaan kahdelle poika kasvaa. Kaipaan silti luonnon lähelle mitä tässä asunnon ympärilläni on ja meri.. Olen aivan lukossa miten teen kuinka? Näkisitkö Marjatta mitään tähän tuleeko se itellään luonnollisesti päätös muuttamisesta löytyen tosta noin vain tai paikoilleen jääden enkä muuta..
13684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olen aina miettinyt miksi ihmiset kyselevät,vaikka ennari itse ilmoittaa, ettei enää vastaa, kun pitää mennä jotain muuta tekemään. Mielenkiintoista, vai mitä?

Äänestä
  • Siis ootsä pöljä kirjoittelimme sunnan kanssa yhtäaikaa minä kysymystäni ja hän lähtöänsä... en todellakaan tienny kun kysyin on laittanut lähtevänsä... hoh hoijaa ....

    Äänestä

  • ootko pimee kirjoitti:

    Siis ootsä pöljä kirjoittelimme sunnan kanssa yhtäaikaa minä kysymystäni ja hän lähtöänsä... en todellakaan tienny kun kysyin on laittanut lähtevänsä... hoh hoijaa ....

    tarvii olla itse Pimee että tuntee toisen pimeen. Olennot kulkevat laumoissa.

    Äänestä

Ihmisen on itse tartuttava asioidensa hoitamiseen. Ei niitä kukaan toinen tee. Joko pysyt siinä, tai otat asian haltuun ja teet muutospäätöksen. Pääset tuosta pähkäilystä.

Äänestä

Älä odota valmiita päätöksiä.

Äänestä
  • Laitoon teille räkätit taas tonne kysymyksen ylemmäs... Ihan teille laitoin kyllä näin hyvän ennustajan lähdön... Mutta sitten mietin kun täälä ei kukaan kysy paljolti enää... Tulee teitä sääli jotka tulette töistä tohkeisanne ainoana asiana enää elämässä päästä tänne palstalle aukomaan naamaa... Nyt teidän päivä taas pelastettu.. tein minäkin hyvän työn.. autoin narsisteja... eikä' teillä näköjään mene hyvin kun vastaatte minulle että hoida itse asiat, miten niitä hoitaa kun juuri teidänlaisia kiusaajia joka nurkan takana tuhoamassa yrittämiset asioiden hoidossa kuten tämän näkijöiden palsta yritämme näinkin hoitaa asioitamme kysymällä oikeilta näkijöiltä vinkkejä... pööööööööööö narsisitit .. kyllä tulee sääli työpaikkoja missä puuhaatte takapiruina kiusaamassa ihmisiä..... leikitte täälä kyselette miksi kyselemme oikeilta näkijöiltä täälä juuri TEIDÄNLAISTENNE TAKIA.. aivan uskomatonta että 50vuotiaat etenkin naiset kiusaavat toisiaan.. eikö teillä tosiaan ole muuta tekemistä kun kokoajan syventyä muitten elämään.. voi voi...

    Äänestä

  • olleet asialla kirjoitti:

    Laitoon teille räkätit taas tonne kysymyksen ylemmäs... Ihan teille laitoin kyllä näin hyvän ennustajan lähdön... Mutta sitten mietin kun täälä ei kukaan kysy paljolti enää... Tulee teitä sääli jotka tulette töistä tohkeisanne ainoana asiana enää elämässä päästä tänne palstalle aukomaan naamaa... Nyt teidän päivä taas pelastettu.. tein minäkin hyvän työn.. autoin narsisteja... eikä' teillä näköjään mene hyvin kun vastaatte minulle että hoida itse asiat, miten niitä hoitaa kun juuri teidänlaisia kiusaajia joka nurkan takana tuhoamassa yrittämiset asioiden hoidossa kuten tämän näkijöiden palsta yritämme näinkin hoitaa asioitamme kysymällä oikeilta näkijöiltä vinkkejä... pööööööööööö narsisitit .. kyllä tulee sääli työpaikkoja missä puuhaatte takapiruina kiusaamassa ihmisiä..... leikitte täälä kyselette miksi kyselemme oikeilta näkijöiltä täälä juuri TEIDÄNLAISTENNE TAKIA.. aivan uskomatonta että 50vuotiaat etenkin naiset kiusaavat toisiaan.. eikö teillä tosiaan ole muuta tekemistä kun kokoajan syventyä muitten elämään.. voi voi...

    tekemisesi suhteellisen täydellisesti. :)

    mitä narsismi tarkoittaa. No oleppa tarkkaavaisempi siellä koulussa, niin Ehkä pääkoppaan jä jotakin tietoakin.

    Äänestä

  • edes ymmärrä kirjoitti:

    mitä narsismi tarkoittaa. No oleppa tarkkaavaisempi siellä koulussa, niin Ehkä pääkoppaan jä jotakin tietoakin.

    Kyllä nyt ei ymmärrä joku muu... ootta kyllä niin pihalla ettäääää...... Laitan näkijälle kysymyksen kun hän laittaa just yhtäaikaa ettei enää katso... Sit joku räkänokka laittaa kun kysyin että kun en ymmärrä et ei enää kato... ottaako noin päähän kun ite töpeksit ja toisekseen pyysin tähän kysymykseen näkijältä apua en todellakaan teiltä narsisteilta joilla ei mitään muuta tekemistä kuin pilata kiusata muita menkää ny sinne pirunsaarelle missä synnyitte....voitta löytää äitinne uudestaan... sitä vissiin kapiaatte ja isää kun pitää tulla tännen aukoo naamaa asiallisiin kysymyksiin ....vielä kerran tämä on ainoastaan näkijä palsta pyydämme vain ja ainoastaan näkijöiltä apua emme narsisteilta....

    Äänestä

  • taasen vielä hoh hoijaa kirjoitti:

    On se hyvä, että palstalla on yksi noin älykäs, tietävä ja osaava henkilö meitä neuvomassa.

    Äänestä

  • taasen vielä hoh hoijaa kirjoitti:

    Kyllä nyt ei ymmärrä joku muu... ootta kyllä niin pihalla ettäääää...... Laitan näkijälle kysymyksen kun hän laittaa just yhtäaikaa ettei enää katso... Sit joku räkänokka laittaa kun kysyin että kun en ymmärrä et ei enää kato... ottaako noin päähän kun ite töpeksit ja toisekseen pyysin tähän kysymykseen näkijältä apua en todellakaan teiltä narsisteilta joilla ei mitään muuta tekemistä kuin pilata kiusata muita menkää ny sinne pirunsaarelle missä synnyitte....voitta löytää äitinne uudestaan... sitä vissiin kapiaatte ja isää kun pitää tulla tännen aukoo naamaa asiallisiin kysymyksiin ....vielä kerran tämä on ainoastaan näkijä palsta pyydämme vain ja ainoastaan näkijöiltä apua emme narsisteilta....

    Jaa meille viisuttasi. Ei sinua sitten Mensassa tarvita?

    tänne kiukuttelemaan? Eikö siellä enää jaksettu kuunnella?

    Äänestä

  • tulla Huuhaalta kirjoitti:

    tänne kiukuttelemaan? Eikö siellä enää jaksettu kuunnella?

    Koulu on sitten päättynyt...tulitta,narsissit, takaisin päätä aukomaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiusaava asiantila kirjoitti:

Kysyisin tällaista kuin asunto asiaa. On roikkunut tuossa en osaa tehdä mitään se eteen pienikin on asunto alannut olemaan kahdelle poika kasvaa. Kaipaan silti luonnon lähelle mitä tässä asunnon ympärilläni on ja meri.. Olen aivan lukossa miten teen kuinka? Näkisitkö Marjatta mitään tähän tuleeko se itellään luonnollisesti päätös muuttamisesta löytyen tosta noin vain tai paikoilleen jääden enkä muuta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu