Partisaanien

ei oo käyny koskaan yhtään partisaanijoukkoa, joten lopeta tuo kongreettinen lätinä.

Kun tietää mitä tämä suomen liittolainen saksa teki Neuvostoliiton maaperällä. Nuo partisaanien rikokset ovat pientä sen rinnalla.

nuo koiranpenikat! Ja pahaa jälkeä teki iivana myös Puolassa kun hyökkäsi raukkamaisesti saksalaisia vastaan puolustautuvien selkään, teloitti sielläkin kymmeniä tuhansia, myös naisia ja lapsia kuten venäläisten tyyli on aina ollut isovihan ajoista saakka.

ei tuoda tuomiolle kuten "natsirikollisia" joita haetaan vaikka maailman ääristä? en ymmärrä että jossain moisia luusereita jopa ihannoidaan, hirteen joutaisivat koko sakki!

Ovat ohi.

Partisaanihyökkäykset ovat olleet sodanjälkeisessä Suomessa virallisesti vaikeasti käsiteltävä aihe. Vastaavasti Neuvostoliitosta ja myöhemmin Venäjältä saatuja kuvauksia partisaanitoiminnasta eivät suomalaiset ole pitäneet uskottavina. Siviilikyliin kohdistuneista partisaanihyökkäyksistä on ilmestynyt kirjallisuutta. Helge Seppälä ("Neuvostopartisaanit toisessa maailmansodassa",1971)mainitsee mm. Kuoskuun 3.9.1941 tapahtuneen tuhoiskun. Pentti Tikkasen kirja "Partisaanit hyökkäävät" ilmestyi 1972, Eino Viheriävaaran "Partisaanien jäljet 1941–1944 ilmestyi 1982. Mutta vasta vuonna 1997 ilmestynyt Ville Tikkasen "Partisaanien uhrit" pääsi laajana artikkelina Helsingin Sanomien sivuille ja vuoden kesällä 1998 Ilmestynyt Tyyne Martikaisen omakohtaisista kokemuksista virinnyt kirja "Neuvostoliiton partisaanien tuhoiskut siviilikyliin 1941–44" pääsi Huomenta Suomen aamulähetykseen ja avasi sotarikoskeskustelun. Saman vuoden syksyllä ilmestynyt Veikko Erkkilän kirja "Vaiettu sota" jatkoi keskustelua neuvostopartisaanien sodanaikaisesta toiminnasta Suomen rajojen sisäpuolella. Voimakkaasti virinnyt julkinen keskustelu sai aikaan valtionsyyttäjän määräämään poliisikuulustelut tapahtuneista partisaanihyökkäyksistä. Vuonna 1999 perustettiin Savukosken Kuoskussa partisaanien uhrien yhdistys "Jatkosodan Siviiliveteraanit", joka jatkoi eräiden yksittäisten henkilöiden aloittamaa kampanjaa hyvityksen saamiseksi partisaanien hyökkäyksen kohteiksi joutuneiden kylien paljon kärsineille ja menettäneille kyläläisille. Kampanja on tuottanut useita tärkeitä selvityksiä ja kirjoja, joiden pohjalta on perusteltuja korvausvaatimuksia ajettu. Kampanjan tuloksena eduskunta hyväksyi vuoden 2003 syksyllä voimaan tulleen partisaanien uhrien kertakorvauslain ja vuonne 2004 vuoden 2005 alusta voimaan tulleen partisaanien uhrien ja sota-aikana karjankuljetukseen osallistuneiden miesten kuntoutuslain. Vuonna 2002 Partisaanien uhrien yhdistys "Jatkosodan Siviiliveteraanit järjesti vuonna 2002 Sodankylässä kansainvälisen sovitusseminaarin "Rauha on ainoa mahdollisuutemme", johon osallistuivat venäläiset ja suomalaiset sotahistorian ja ihmisoikeusasiantuntijat partisaanisodan uhrit sekä muutama partisaani. Sovitusseminaarissa työskenteli Tukholman Olof-Palme keskuksen rauhanasiantuntija Gunnar Lassinantin johdolla venäläisten ja suomalaisten asiantuntijoiden sekä kahden urien edustajan työryhmä, joka valmisteli Kari Takamaan luonnoksen pohjalta Sodankylän julistuksen. Siinä todetaan mm, että siviilit eivät ole sodissa tai minkäänlaisissa konflikteissa tuhottavia vihollisia. Sovitusseminaarin kolmekielisenä (suomi, venäjä, englanti) julkaistussa raportissa on tarkka luettelo siviileihin kohdistuneista partisaanihyökkäyksistä, hyökkäysten kohde, päivämäärä, uhrien määrä sekä hyökkäyksen tehneen partisaaniryhmän osaston nimi. [2] Jatkosodan Siviliveteraanit ry on jatkanut rajan yli yhteistyötä ja järjestänyt kansainvälisiä seminaareja mm. Suomussalmella kesällä 2003 partisaanien uhrien muistoseminaarin ja vuoden 2007 huhtikuussa Kuhmossa partisaanien uhrien muistojuhlan ja muistoseminaarin. Näihin on osallistunut mm. venäläisiä ja puolalaisia asiantuntijoita. Lisäksi eri paikkakunnilla on pidetty erilaisia muistojuhlia ja seminaareja, joilla on ollut suuri merkityksensä perinnekulttuurityönä ja toisaalta terapeuttisena vapauttavana muisteluna. Uhrit tuntevat, että pitkään vaietuista historiallisista tosiasioista voidaan puhua avoimesti ja että yhteiskunta on hyvityksillään tunnustanut heidän kärsimyksensä. Myös Venäjällä on alkanut ilmestynyt useita tutkimuksia, jossa todetaan että partisaaniosastot suorittivat Suomen alueella siviileihin kohdistuneita hyökkäyksiä. Ainakin pari kirjaa on käännetty suomen kielelle. Venäläiset tutkijat ovat todenneet, että sodan aikaisia tapahtumia voidaan tutkia historiallisesta näkökulmasta. Niin sota- kuin siviilioikeudellisina rikoksina tapahtumat ovat vanhentuneet. [muokkaa] Hyökkäysten luonne Hyökkäykset kohdistuivat pääasiassa pieniin, erillisiin kyliin tai taloryhmiin. Kylissä saattoi vuoden 1942 alusta lähtien siviilien suojana olla muutamasta miehestä koostuva vartioryhmä. Asukkaita kuoli tyypillisesti tulituksessa, osa saatettiin ottaa vangiksi ja teloittaa myöhemmin (ks. Valtteri Ollila). Kaikkien kylistä kadonneiden asukkaiden kohtaloa ei tiedetä. Tavallisia olivat myös hyökkäykset saattueita ja yksittäisiä ajoneuvoja vastaan. Tunnettu tällainen hyökkäys tehtiin Laanilassa, Inarissa 4. heinäkuuta 1943. Hyökkäyksessä sai surmansa mm. Oulun piispa Yrjö Wallinmaa.