OYS:n kätilöt

onko totta?

Onko totta, että OYS:n kätilöt ovat kaikki ns kirjaan luottavia tapauksia? Olen niin monelta kuullut että kätilöt ovat koppavia, vähättelevät kipuja ja tuntemuksia, eteenkin kun ilmoitat ponnistamisen tarpeesta. Kuulemma tulee sellaisia vastauksia että "no ei se vielä tule kun lääkärikin sanoi että menee vielä monta tuntia" tai "vasta katsottiin, tuskin olet sen enempää auki" jne. Hurjimmat jutut kertovat että kätilöt ovat "tienneet paremmin" ja ottaneet epiduraalin saaneelta inf. pumpun pois reilusti ennen ponnistusvaihetta sanoen syyksi että "et sitten kehtaa ponnistaa kun se vie sulta kaikki kivut" (vaikka aikaisempi synnytys olisi sujunut mainiosti epiduraalista huolimatta) Olen myös kuullut että äidin toiveita ei huomioida vaan tiedetään taas paremmin kuin äiti itse, koska on nähty niin monta synnytystä? Sattuiko minulle v 2005 koko sairaalan ainut mukava kätilö ja kätilöopiskelija vai mitä, kun en ole muistaakseni kuullut mitään positiivista sanottavaa OYS:n kätilöiden toiminnasta? Voisitteko kertoilla omat kokemuksenne OYS:n kätilöistä, olivatpa ne mitä tahansa. Tietää vähän varautua kohteluun tässä loppukesästä sitten kun toista lähden puskemaan.

13

4840

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RV42+3

      Hei! Itseäni on käynnistetty viimeviikolla jo 4pv ja olen maannut viikon oysissa, ja kätilöt olivat todella ihania. JOukossa toki monenlaista persoonaa, mutta suurin osa sopi minun vaikealle luonteelle=) Jaksoivat tsempata, vaikkei mitään tapahtunutkaan. Synnyttäjät ovat niin herkillä, että varmasti loukkaantuvat joka risauksesta, mutta itse kaipaan kätilöltä ystävällisen jämyä työotetta, jotta voin luottaa häneen. Mä en ymmärrä mistä noi ihmiset löytävät noin paljon sitten negatiivista, ei ymmarra ei. Avoimin mielin ja ainahan voi puolensa pitää. Tsemppiä

      • ei annettu

        vaihtoehtoja lainkaan kun olin esikoista synnyttämässä reilu vuos sitten. Eli kun siis pyysin puudutusta ainoaksi vaihtoehdoksi annettiin epiduraali ja sen laiton jälkeen ei sitten sängyltä saanut nousta (yhden kerran avustettuna vessaan ja jalat kantoi kyllä). Ponnistusvaiheen alkaessa sängyn päätyä ei vaivauduttu nostamaan lainkaan ja pepun alla oli alusastia (tai mikä onkaan) joten ponnistin sitten ylämäkeen, ihan kirjaimellisesti. Sitten päättivät leikata välilihaa eikä siinäkään kohtaa hyvä jos sanoivat leikkaavansa. Imukuppipäätöksestä ei jostain syystä mainittu minulle ollenkaan.. Eikä sitäkään kerrottu mihin vauva vietiin välittömästi syntymän jälkeen kolmeksi tunniksi, eivät edes sanoneet kumpi tuli tai elääkö vauva. Sitten kätilö tikkasi tunnin verran SUURTA epparia ilman mitään puudutusta eikä sitäkään tehnyt kunnolla. Sen jälkeen minun olisi pitänyt nousta omin avuin sängystä ja mennä suihkuun ja kun en niin tehnyt kätilö huusi.... Vietin synnytyssalissa 24tuntia ja 4kätilöä ainakin 6opiskelijaa 1-2lääkäriä kerkesin "tavata". Opiskelijat jäivät jossain vaiheessa synnytystä kikattelemaan synnytyssaliin tietokoneelle. Ja tästä kaikesta laiskat kätilöt saivat kirjoitettua ruhtinaalliset puoli sivua synnytyskertomusta, jossa ei mainita episitomiaa, imukuppia, epiduraalia, ei oikeastaan yhtään mitään. Ja missään papereissa ei ole kerrottu missä ja miksi lapseni oli elämänsä ensimmäiset kolme tuntia. Kätilön vastaus tähän kysymykseen on "On täysin normaalia että vauva viedään tunniksi virvoitteluun".

        Sellaista kohtelua oysin synnytyssalissa. Osastolla 13 oli kyllä TÄYSIN erimeininki, siellä selitettiin KAIKKI asiat juurta jaksain ja papereihin on jopa kirjoitettu "käy miehensä kanssa tupakalla".

    • Ja kohta taas...

      itse vuosi sitten synnytin esikoiseni OYS:ssa. itse synnytyksen aikana synnytyssalissa minulla kerkesi olla 3 eri kätilöä yms. lääkäreitä, kun homma venyi pitkäksi. kaikki kolme olivat ihan erilaisia ihmisiä, mutta jokainen vähintäänkin asiallinen, paras oli ihan huippu. ja kun päästiin osastolle, siellä myös jokainen minua hoitanut kätilö oli taas vähintäänkin asiallinen, ellei mukava. Jos ihan pakko jotaki negaa sanoa jostakin niin yksi kätilö, joka oli monessa vuorossa osastolla oloni aikana, oli semmonen "viileä" minua kohtaan, ei siis pyrkinyt viihdyttämään minua, mutta kuitenkin asiallinen. Ja jälkeen päin ajateltuna en olisi luultavasti tullut hänen kans "siviilissäkään" hyvin juttuun... Mutta sen huomasin että osasivat ottaa huomioon myös sen että olin kovien hormoonimyrskyjen silmässä ja herkästi itketti jne.... tosi mukavaa porukkaa!! Luulen että paljon riippuu siitä millä asenteella itse menet sinne. Itsellä taas kohta meno sinne synnyttämään eikä ainakaan kätilö- asia enää mietitytä, niinkuin teki ennen edellistä/ensimmäistä synnytystä.
      Rohkeasti ja reippaasti vai ihmisenä synnyttämään ihmisten auteltavaksi! Näin olen ite asian ajatellut! Kaikki menee kuitenkin niikuin menee! :)

    • omppuxx

      OYS on työpaikkana melkoinen liukuhihna, hattua nostan niille jotka siellä vielä jaksavat. Synnyttäjien määrät nousevat sadoilla joka vuosi ja kätilöitä vain vähennetään. Kova paine on nopeaan kotiuttamiseen vaikka vielä olisi lepäämiselle ja vauvanhoidon harjoittelulle tarvetta. Tilaa ei vain ole. Viime vuonna rakennettiin 2 uutta synnytyssalia eikä yhtään uutta kätilöä palkattu saliin lisää. Salissa on huipputyyppejä töissä mutta aina ei vain kerkiä. Ja kätilötkin ovat vain ihan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä joiden elämissä sattuu samanlaisia juttuja kuin kaikkien muidenkin elämissä, aina ei jaksa 110% antaa itsestään.. mitä synnyttäjät monesti odottavat.
      Laadukkaasta kätilöntyöstä ei voi puhua koska siihen ei yksinkertaisesti anneta mahdollisuutta.

    • klfdshgp

      Ja minun mielestäni synnytyskivuissa ihan kaikki ei välttämättä mene perille, vaikka kerrottaisiinkin ja siitä voi syntyä negatiivisia kokemuksia. Siksi kehottaisin jokaista synnyttäjää kysymään jälkikäteen jos joku asia on mennyt hassusti tai ei ole tarjottu vaihtoehtoa tms. Meidän vauvalla oli huonot sydänäänet ja siinä kävi jos jonkun sortin ihmistä katsomassa ja tutkimassa. Jälkikäteen kun kivut hellittivät ja juttelin kätilön kanssa, tajusin miten paljon informaatiota minulla oli mennyt ohi, vaikka asiat oli kyllä mieheni mukaan kerrottu. Kipeänä sitä ei vain osaa ottaa kaikkea vastaan.

      Tietysti aina mukaan mahtuu niitäkin ihmisiä, joiden kanssa kemiat eivät vain toimi. Kyllä minua joskus tympii tuo meidän kaupan kassakin, mutta hänkin tekee vain työtään :=) Mutta en voi kuin kiittää OYS:n kätilöitä hyvästä hoidosta!

    • ..

      Itselläni kesällä meno kyseiseen paikkaan myös:D Mutta kyllä se vain niin on jos minua kohdellaan huonosti niin en itsekkään aijo käyttäytyä hyvin.. ja palautetta myöhemmin varmasti annan! Toivon kyllä että saisin hyvän ja mukavan kätilön! pelkään sairaaloita ynm lääkintään liittyvää TOSI paljon.. joten vois olla ensimmäinen ja viimeinen synnytys ...

      • hraehy5y

        12/09 synnyttänyt oys:ssa, eikä mitään pahaa sanottavaa! Henkilökunta oli asiallista ja osaavaa, kaikki meni loistavasti. Mutta jokaisen täytyy ymmärtää, ettei ole ainoa potilas talossa- jos on kiirettä, on kiirettä. Kun muistat itse pyytää kivunlievitystä, sitä saat. He eivät nimittäin ainakaan minulle itse ehdottaneet mitään (olinkin tosi rauhallinen niin kivut ei varmaan näkyny ulospäin) mutta heti kun pyysin, sain apua.
        Ja kannattaa kuunnella kätilön neuvoja, jos hän jotain ehdottaa, koska he ovat ammattilaisia.
        Jos joku meneekin erilailla, kuin itse olit suunnitellut, ei se välttämättä ole kätilön vika, koska synnytyksessä voi nopeastikin tapahtua käänteitä, yllättäviäkin sellaisia.
        Ja käyttäydy itse asiallisesti, niin metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan :D ..ihmisiä ne kätilötkin ovat, yksilöitä, mutta varmasti kaikilla on sama päämäärä- saattaa lapsesi turvallisesti maailmaan!

      • ..

        Synnytin kk sitten oyssissa ja oli ihana kätilö Tanja!! Aivan mahtava nainen, Luotin 110% että asiat tapahtuu. Ensimmäisenä minulle tuli kätilö tai hoitaja (en siinä tilassa enään älynny mikä oli) joka oli aivan kauhea AKKA! Olen metsästänyt nimeä joka paikasta jotta saisin antaa palautetta. Onneksi vuoro oli vaihtumassa ja Tanja tuli koko synnytyksen ajaksi. Kyseinen nainen hoki vain minulle että "Mulla loppuu vuoro niin nopeaa nytten, mulla loppuu vuoro, pääsen kotia, mulla loppuu vuoro 5min päästä" ja ei oli tosi kärttynen.. miten kyseinen nainen voi olettaa että minua kiinnostaa loppuuko se vuoro 5min päästä vai 12h! Miehellenikin tiuski minkä ehti! Siinä tilassa itse on jo niin kipeä ja avuton että oli aivan sama mitä hän sanoi.. myöntäilin vain. Synnytyksen jälkeen ajattelin että voi niitä raukkoja jotka joutuu läpi synnytyksen olemaan hänen kanssaan:( Ihmekkään jos jää huono fiilis Oyssista.

        Osastolla oli ihan ok.. mutta yksinäistä! pääsin jo kotia onneksi 3pv päästä..

      • aiemmin
        .. kirjoitti:

        tähän ketjuun huonosta kokemuksesta. Nyt voisin kertoa viime lokakuisesta synnytyksestä OYSissa.
        Ero näiden kahden synnytyksen välillä on kuin yöllä ja päivällä, kesällä ja talvella.

        Tällä kertaa menin synnyttämään PALJON paremmin valmistautuneena ja sillä periaattella että MINÄ synnytän, kätilöt ovat siellä vain kaiken varalta, jos jotakin sattuu (eka kerralla menin "hoidettavaksi", ts. ajattelin että kätilöt tietävät ja kertovat, minun ei tartte tietää mitään etukäteen).
        Halusin lääkkeettömän ja mahdollisimman luonnollisen synnytyksen ja kerroin sen heti kun pääsin synnärin ovesta sisään. Ilmoitin sen kätilölle myös astuessani synnytyssaliin. Pääsin heti ammeeseen ja melko pian vaivuin jonkinlaiseen "transsiin", keskityin vain itseeni ja synnyttämiseen, en osallistunut keskusteluun, jota kätilö ja mieheni kävivät, en oikeastaan edes kuullut mitä he puhuivat. Vastasin yhdellä sanalla jos jotain suoraan kysyttiin. Kätilö ei häirinnyt minua, antoi minun synnyttää rauhassa. Ainut ristiriita meinasi tulla kun halusin ponnistaa sängyllä kyykyssä, nojaten selkäni täysin ylös nostettuun sängyn päätyyn. Kätilö olisi välttämättä halunnut laskea päätyä alemmas. Onneksi mieheni tomerasti esti sen. Ponnistin jo siinä vaiheessa kun kätilö yritti puhkoa kalvoja ja hetken päästä hän antoi virallisen luvan ponnistaa, sillä ei ollut minulle mitään merkitystä, ponnistin kun siltä tuntui. Kaikki meni hyvin ja sain tytön heti rinnalle. Vasta siinä vaiheessa kun tyttö oli syntynyt "heräsin" tähän maailmaan, olin synnyttänyt, minä itse!! Kokemus oli niin hyvä, että olisin halunnut heti kokea sen uudelleen. Haluan vieläkin, ainut ongelma on siinä, ettemme halua lisää lapsia, minä vain haluaisin synnyttää..

      • T
        aiemmin kirjoitti:

        Juuri näin synnytys parhaimmillaan menee. Kiitos hienosta tarinasta!

        Minäkin uskon sihen että, kun synnyttäjä luottaa eniten omiin vaistoihin, synnytys menee hyvin. Eikä tämä poissulje sitäkään, että kätilö voi varmistua lapsen hyvinvoinnista aina aika ajoin kuuntelemalla sydänääniä.

    • Nööri

      Olen synnyttänyt kolme lasta OYSissa ja kaikki on mennyt hyvin. Esikoisen kohdalla vastaanottanut täti oli yrmy, mutta senkin ymmärrän johtuneen kiireestä, sinä päivänä lapsia syntyi reilusti tavallista enemmän. Keskimmäisen kohdalla sain ilokaasua ja se sekoitti pääni. Jälkeenpäin marisin miehelleni kun kätilö ei sanonut sitä ja tehnyt tätä (pieniä asioita) mutta siippa korjasi että kyllä muuten sanoi ja teki -itse en vain ilokaasutokkurassa muistanut... Mutta siis mukavia ovat ja ammattilaisia.

    • Anonyymi

      Mulla ikävä kokemus. Vauva syntyi hätäsektiolla aamu kahdelta. Heräsin yksin ja kysyin monta kertaa miten hän voi. Kätilö soittii joskus kahden tunnin päästä teholle mihin vauva joutui ja minulle kerrottiin, että hän voi hyvin, mutta oli stressaantunut synnytyksestä. Minun tavarat ja puhelin jäi synnytys saaliin ja kun ei ollut henkilökuntaa ja en edes voinut soittaa puolisolle. Pääsin vauvan luokse teholle vasta puolen päivän päästä synnytyksen jälkeen.

    • Anonyymi

      Ainakin Anneli kätilö on ihan rautainen ammattilainen. Kerkesi saada vauvan ulos 10min ennen vuoronsa päättymistä. Siinä ei paljon kelloa katseltu. Synnytys salissa kesti kokonaisuudessaan 12h. Se oli käytännössä pysähtynyt 6h kohdalla kun Anneli tuli aamuvuoroon. Loistava tsemppari, vaikka oksensin kaikki mitä söin, niin olo pysyi silti olosuhteisiin nähden hyvänä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      35
      4592
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2331
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2197
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      164
      2056
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1651
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1622
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe