Kristuksen

Mehän tiedämme hyvin, että Pohjanmaa mainitaan raamatussa ja siellä ovat monet uskomme kaikkein keskeisimmät tapahtumatkin tapahtuneet. Olen alkanut miettiä, että missä mahtoikaan olla Kristuksen kotipaikka, hänenhän sanotaan asuneen Nasaretissa, mutta tarkoitetaanko tällä mahdollisesti Nivalaa, sekin alkaa n:llä. Mutta mikä mahtoi olla synnyinpaikka Beetlehem Pohjanmaalla, siltä pitäisi löytyä alkuperäinen talli, jonka seimeen Kristus syntyi kylmänä joulukuun yönä, kun mitään muuta majapaikkaa ei sattunut enää löytymään Pohjanmaalla. Itse uskon, että paikan on oltava Maalahden eli Malaxin Petalax. Mitä mieltä te toiset uskovaiset olette?
19538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat
  • täysin mahdollista, että Neitsyt-Maria onkin alunperin vanhoillislestadiolaisen perheen nuori tytär Nivalasta. Tunteeko kukaan väkeä sieltäpäin?

    Äänestä

  • huolimatta, on kirjoitti:

    täysin mahdollista, että Neitsyt-Maria onkin alunperin vanhoillislestadiolaisen perheen nuori tytär Nivalasta. Tunteeko kukaan väkeä sieltäpäin?

    tuli aikanaan Savosta ja kulki Karvoskylän kautta Töllinperälle, ja oli Daavidin sukua ja huonetta.

    Äänestä

  • velipuoli. kirjoitti:

    tuli aikanaan Savosta ja kulki Karvoskylän kautta Töllinperälle, ja oli Daavidin sukua ja huonetta.

    ajatella mahdollisuutta, että Kristuksen äidin isoisä tuli Savosta, silloinhan Kristus olisi osittain savolainen. Onko tämä edes mahdollista, tämähän vie pohjan kaikelta Kristuksen opetukselta, jos siinä on mukana viäräleukaista savolaista sananrieskoo, eihän siitä kukaan silloin saa mitään tolkkua. Jo yksin kreikankielinen alkuteos nyt mitätöityy sekokielisenä.

    Äänestä

  • vastenmieliseltä kirjoitti:

    savvoo puhuva, ja kulki yhdessä jonkun toisen partamiehen kanssa. Perimätiedosta on kirjoitettu evankeliumi, joka kertoo heidän olleen alunperin jehovan todistajia.

    Äänestä

  • velipuoli. kirjoitti:

    savvoo puhuva, ja kulki yhdessä jonkun toisen partamiehen kanssa. Perimätiedosta on kirjoitettu evankeliumi, joka kertoo heidän olleen alunperin jehovan todistajia.

    kuitenkin todellisuudessa mies eikä transseksuaali nainen, joka oli vain testosteronihoidolla saanut partansa kasvamaan?

    Äänestä

  • velipuoli. kirjoitti:

    tuli aikanaan Savosta ja kulki Karvoskylän kautta Töllinperälle, ja oli Daavidin sukua ja huonetta.

    Taavetin huonetta ja sukua. Taavetti palstoineenhan on pahimpia omavanhurskaita.

    Äänestä

  • partamies oli kirjoitti:

    kuitenkin todellisuudessa mies eikä transseksuaali nainen, joka oli vain testosteronihoidolla saanut partansa kasvamaan?

    perimätiedon mukaan oli mies, sillä kehonrakennusproteiinit ja testosterooninapit keksittiin patituhatta vuotta myöhemmin.

    Äänestä

  • Jeesus oli kirjoitti:

    Taavetin huonetta ja sukua. Taavetti palstoineenhan on pahimpia omavanhurskaita.

    tulivatkin avaruudesta, mutta voihan sielläkin olla esimerkiksi marsin SRK jossa on paikallinen voittonen.

    Äänestä

  • saattoi tapahtua todella vähän ennen Jeesuksen syntymää, koska tietäjät vaelsivat jopa 10 000 kilometrin matkan nähdäkseen hänet. Heidän oli pitänyt lähteä ehkä jo ennen Jeesuksen syntymää liikkeelle. Eiväthän Josef ja Maria asuneet tallissa kovin pitkään. Vaan palasivat kotiseudulleen. Pian he kuitenkin joutuivat pakolaisiksi, mutta heillä oli varoja paeta, kun tietäjät olivat tuoneet arvokkaita lahjoja.

    Äänestä

Mehän tiedämme hyvin, että Pohjanmaa mainitaan raamatussa ja siellä ovat monet uskomme kaikkein keskeisimmät tapahtumatkin tapahtuneet.** Te todella ette tiedä Raamatusta mitään. Siellä ei juuri ole normaalia herätystä suurempaa tapahtunut. Kannattaa aina laittaa Raamatusta kohta, kun siteeraa sitä. Olen alkanut miettiä, että missä mahtoikaan olla Kristuksen kotipaikka, hänenhän sanotaan asuneen Nasaretissa, mutta tarkoitetaanko tällä mahdollisesti Nivalaa, ** Jos nyt katsotaan Raamattua, Luukkaan evankeliumi: 2:4 >>Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, > 5 Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. 6 Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, 7 ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. 8 Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. 9 Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, 10 mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.>Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten."

Äänestä
  • päästiin, eikö niin?

    Äänestä

Kristuksen koti on siellä, missä on Isä. Koti on siis taivaassa ja sinne kotiinsa Hän kutsuu ne lapset häävieraaksi, jotka Isä on maailmasta antanut. Kristuksen tilapäisiä asumapaikkoja on pohjanmaalla, mutta on myös muualla ympäri maapalloa. Kristus vaeltaa. Niin Hän on vaeltanut ennenkin, kuten kirjoitukset sen osoittavat.

Äänestä
  • Kristuksen koti on siellä, missä on Isä. Koti on siis taivaassa ja sinne kotiinsa Hän kutsuu ne lapset häävieraaksi, jotka Isä on maailmasta antanut.** Eipä kutsukaan kun Israeliin, Jerusalemiin. Sinne Taivas tulee. Lue Ilmestyskirjasta, Israel on Jeesuksen morsian. Kristuksen tilapäisiä asumapaikkoja on pohjanmaalla, mutta on myös muualla ympäri maapalloa. Kristus vaeltaa. Niin Hän on vaeltanut ennenkin, kuten kirjoitukset sen osoittavat.** Kerro kirjoituksista enemmän, vaikka Raamatun paikat.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Kristuksen koti on siellä, missä on Isä. Koti on siis taivaassa ja sinne kotiinsa Hän kutsuu ne lapset häävieraaksi, jotka Isä on maailmasta antanut.** Eipä kutsukaan kun Israeliin, Jerusalemiin. Sinne Taivas tulee. Lue Ilmestyskirjasta, Israel on Jeesuksen morsian. Kristuksen tilapäisiä asumapaikkoja on pohjanmaalla, mutta on myös muualla ympäri maapalloa. Kristus vaeltaa. Niin Hän on vaeltanut ennenkin, kuten kirjoitukset sen osoittavat.** Kerro kirjoituksista enemmän, vaikka Raamatun paikat.

    "Eipä kutsukaan kun Israeliin, Jerusalemiin. Sinne Taivas tulee. Lue Ilmestyskirjasta, Israel on Jeesuksen morsian." Sinä kyllä tiedät, mitä Israel ja morsian merkitsevät. Kuitenkaan taivas ei tule siihen maahan, josta sinä puhut, vaan tulee uudet taivaat ja uudet maat, niin kuin Raamattu puhuu.

    Äänestä

  • Trim Cat kirjoitti:

    Ilm 21; 1- 3. 1. Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. 2 Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla- asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. 3 Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, Tuntuuko tutulta, iankaikkusuus on Jerusalemissa.

    "..iankaikkusuus on Jerusalemissa." "Jerusalem" on hengellinen kuva tulevasta. Tämä "ensimmäinen" Jerusalem hävitetään niin, ettei siihen jää kiveä kiven päälle! ("ensimmäinen maa olivat kadonneet") Vaan tämä uusi Jerusalem, Pyhä kaupunki on taivaassa.

    Koska se on ja pysyy maan päällä. Jeesus puhuu opetuslapsilleen Matt 24 luvussa, TEMPPELISRÄ, ei Jerusalemista. Lestadiolisille Hän ei juuri tässä kohti puhu mitään. 1 Kun Jeesus oli tullut ulos temppelistä ja oli lähdössä pois, opetuslapset tulivat hänen luokseen näyttääkseen hänelle temppelialueen rakennuksia. 2 Mutta Jeesus sanoi heille: "Näettekö kaiken tämän? Totisesti: kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle." Raamattu sinulla ei ole, mutta lue tästä.

    Äänestä

Pohjanmaan suunnalla vanhoillislestadiolaiset tekevät työtä Kristuksen itselleen ja vain itselleen ryöstämiseksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kotipaikka? kirjoitti:

Mehän tiedämme hyvin, että Pohjanmaa mainitaan raamatussa ja siellä ovat monet uskomme kaikkein keskeisimmät tapahtumatkin tapahtuneet. Olen alkanut miettiä, että missä mahtoikaan olla Kristuksen kotipaikka, hänenhän sanotaan asuneen Nasaretissa, mutta tarkoitetaanko tällä mahdollisesti Nivalaa, sekin alkaa n:llä. Mutta mikä mahtoi olla synnyinpaikka Beetlehem Pohjanmaalla, siltä pitäisi löytyä alkuperäinen talli, jonka seimeen Kristus syntyi kylmänä joulukuun yönä, kun mitään muuta majapaikkaa ei sattunut enää löytymään Pohjanmaalla. Itse uskon, että paikan on oltava Maalahden eli Malaxin Petalax. Mitä mieltä te toiset uskovaiset olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu