Hyvä

Lauri Lamminmäki tajuttiin valita kaupunginjohtajaksi. Onnea te 42 valtuutettua. 33 oli valitsemassa Kouvolaan jo 4:ttä kaupunginjohtajaa. Missä ne yhdistymisen säästöt -te 33 valtuutettua? Erityisesti kepu halusi 4:n kaup.johtajan.
9674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

järjellä. jää nähtäväksi kuinka käy.

Äänestä

yhteistyö sai pienen särön kaupunginjohtajavaalissa. Toivottavasti särö ei jää pitkäaikaiseksi. Se tuntuu oudolta, että Kouvolan kokoomus ei saanut ketään valovoimaista kokoomuslaista virkamiestä hakemaan Kouvolan kaupunginjohtajaksi. Martti Lipposta taisi painaa hieman muita ehdokkaita korkeampi ikä. Lamminmäki ei jatkossa ehkä kuuntele yhtä herkällä korvalla Pousin Jussin viestejä, mutta on selvää, että kaupunginhallituksen puheenjohtajan kanssa täytyy tulla toimeen. Pienpuolueiden asemaa kaupunginjohtajan vaali korosti siten, että kolmen pääpuolueen tulee kuunnella ryhmä 25:n kannanottoja entistä tarkemmin, mikäli aikovat saada merkittäviä päätöksiä aikaiseksi jatkossakin. Kunnallinen demokratia näyttää vielä toimivan uudessa Kouvolassa eikä kabinettipolitiikalle ole annettu liiaksi jalansijaa tärkeissä päätöksissä.

Äänestä
  • Se siitä sitten. Kuntalaisille tuotetut palveluja vähennetään ja virkamies- ja hallintokoneisto tulee kasvamaan entisestään. Vasemmiston ajama komentotalous rulettaa pian kahta kovemmin...

    Äänestä

  • Hallintoalamainen kirjoitti:

    Se siitä sitten. Kuntalaisille tuotetut palveluja vähennetään ja virkamies- ja hallintokoneisto tulee kasvamaan entisestään. Vasemmiston ajama komentotalous rulettaa pian kahta kovemmin...

    En ole missään nimessä demari.Vaan oikeistolainen. Tarkoitin viestilläni sitä, että Kouvolalla oli jo ennestään 3 kaupunginjohtajaa Lamminmäki, Mattila ja Ahti. 33 valtuutettua halusi vielä 4:n kaupunginjohtajan ELI MISSÄ ON YHDISTYMISEN SÄÄSTÖT???? Säästöillä liitosta on markkinoitu. Olisi vaikka arvalla valittu joku noista kolmesta, niin olisi turha valintavuohotus jäänyt pois. Ei esimerkiksi uusi Salo saanut varteenotettavia kaupunginjohta hakijoita. Homma ei ole kadehdittava, eikä hommaa pysty toisaalta pahoin sössimään eikä myöskään tehtävässä loistamaan. Yksi mies ei asioita ratkaise, kun on poliittinen päätöksenteko.

    Äänestä

  • Järkeäkin löytyy joiltakin kirjoitti:

    Liitossopimuksen sitova ehto on, että 5 vuoteen ei saa tehdä minkäänlaisia henkilökuntasupistuksia, joten siellä ne ex-kunnanjohtajat ja -kaupunginjohtajat puuhastelevat, kuten ennenkin. Piti vain keksiä uudet tittelit.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Joten yhdistettyyn kaupunkiin tuli yksi kaupunginjohtaja lisää.

    Äänestä

Tämäkin hyvävelivirka oli sovittu jo aikoja sitten. Kuluttajaa taas kusetettiin, ja kansa maksaa herrojen viulut.

Äänestä
  • vaaleilla, ja he vaaleissa valitsivat kaupunginjohtajan. Eikö se niin mennyt? Kenelle äänesi valtuustovaaleissa annoit?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Järkeäkin löytyy joiltakin kirjoitti:

Lauri Lamminmäki tajuttiin valita kaupunginjohtajaksi. Onnea te 42 valtuutettua. 33 oli valitsemassa Kouvolaan jo 4:ttä kaupunginjohtajaa. Missä ne yhdistymisen säästöt -te 33 valtuutettua? Erityisesti kepu halusi 4:n kaup.johtajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu