mistä löydän elämäni?

eksynyt93 kirjoitti:

Olen 15 vuotias tyttö ja täytän kesäkuussa 16. Pääsen siis tänäkeväänä pois peruskoulusta ja otan ison askeleen kohti tulevaisuutta. Kerron kuitenkin aluksi pari asiaa, että voisitte ehkä paremmin auttaa... Kun olin 3-vuotta vanhempani erosivat ja joskus niinä aikoina äitini sairastui vakavaan masennukseen. Isä hoiti minua muutaman vuoden ja kun olin 5v äiti tuli takaisin. Vanhempani pääsivät sopuun minun takia, mutta eivät virallisesti enää yhteen palanneet. Kun olin 8-9 vuotta veljeni (joka oli silloin n.23-24 v) sairastui myös vakavaan masennukseen, joka todettiin myöhemmin vielä skitsofreniaksi. Kun olin 10-11 ikäinen, äiti sairastui taas uudelleen ja poistui taas hetkeksi kuvioista. Myöhemmin isä ei enää huolinut häntä tänne ja hän muutti minusta noin 13 km päähän. Tuollaista oli lapsuuteni murrosikään asti sen lisäksi, että perheessä oli todella paljon riitoja niin äidin ja isän välillä, kuin isän ja veljeni. Isä ei edes ole veljeni biologinen isä. Silloin kun äiti sitten lähti(olin silloin 12 v) minun piti huolehtia kodista, pyykeistäni ja siisteydestä, joka hoitui minulta todella huonosti. Nukuin samassa huoneessa isän kanssa, koska pelkäsin nukkua omassa huoneessa. Sain sukulaisilta paljon tukea, mutta eivätpä he aina voineet minua vahtia. Isä löysi naisystävän, joka oli meillä noin puolivuotta ja he erosivat. 13 vuotiaana pääsin ylä-asteelle ja isä löysi sinä keväänä uuden heilan, joka sitten lähti pois vähän ajan päästä. Heillä oli vaikeuksia ja luulen, että minun käytöksellänikin oli syytä siihen... kesti vuosi, kun löytyi jälleen nainen venäjältä. Hän oli erilainen kuin muut ja minusta tuntui, että hän ei minusta pitänyt. Isä ei lopuksi sopeutunut hänenkään kanssa elämään ja he erosivat. Oli ilmeisesti isälle niin kova pala, että aloitti pitkän ryyppyputken. Hän joi, joi ja joi. Me riideltiin ja hän heitteli minua huonekaluilla. Tätini puuttuivat asiaan ja isä lopetti juomisen hetkeksi, mutta rikkoi välit sisaruksiinsa vallan. Jälleen löytyi uusi nainen ja hän on jäänyt ilmeisesti pysyäkseen... hänen myötään välit sisaruksiin korjautui. Henk.kohtaisesti voin sanoa, että tämä nykyinen "äitipuoli" on mukavin ja turvallisin. Hän osaa tehdä ruokaa, siivota yms. En kuitenkaan tiedä miten hänen kanssaan käyttäytyisin, sillä on on hyvin tempperamenttinen ja äkkipikainen ja käsittää asiat usein väärin. Viimeaikoina on tullut paljon riitoja minuun liittyen ja viimeisimpänä he molemmat isän kanssa syyttivät minua jostain, mitä en ollut tehnyt! Suutuin siitä todella... Nykyisin riidellään aika paljon ja se vie voimat ja hermot. Viimekesästä asti olen alkanut voimaan huonosti henkisesti ja nyt tuntuu, että en enää jaksa. Toistaiseksi huominen päivä näyttää vielä valoisalta, mutta pelkään, että se valo sammmuu. Ajattelen usein itsemurhaa ja sitä, että täällä ei ole enää mitään minua varten. Olen viillellyt ja melkein sairastin bulimiaa, joka tosin on jo rauhoittunut. Noista asioista kukaan ei oikeastaan tiedä mitään. Kukaan ei tiedä, miltä minusta tuntuu, eikä kukaan ole sitä edes pahemmin kysynytkään. Avun hakeminen tuntuu vaikealta, vaikka tiedän, että olen ehkä varmaan sen tarpeessa. Nämä asiat tuntuvat niin pieniltä, mutta sisälläni niitä olen pitänyt liian kauan. Haluaisin kerrankin mennä nukkumaan rauhallisin mielin ja herätä aamulla iloisena... tahtoisin taas elää. Käyttäydyin nykyisin todella agressiivisesti ja suuttuessani saatan tehdä ihan mitä vain, sillä en pysty hallitsemaan sitä. Olen epäsosiaalinen ja sulkeutunut. Siinä oli vähän jotain, vaikka paljon jäi välistä pois. Psykologia olen miettinyt, mutta en oikeastaan haluasi, että isä saisi tietää. Pelkään myös, että minullekkin todetaan jonkin lainen masennus...

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä