JOIN THE GANG AT ANJALA VEPSKI 30.5.2009 Edellisestä tapaamisesta on kulunut lähes kaksi vuotta ja meiltä toivottiin jatkoa Join the Gang at Anjala Vepski - tapahtumalle. Jos et silloin ehtinyt tulemaan paikalle tai et ehtinyt haastelemaan kaikkien vanhojen tuttujen kanssa, nyt sinulle on siihen mahdollisuus 30.5.2009. Vepskin portit avataan klo 18.00 ja varsinainen musiikillinen tapahtuma alkaa klo 19.00 ja kestää aina klo 01.30 saakka. 1970 - luvulla oli avajaisissa usein soittamassa Jussi & the Boys. He ovat myös nyt luvanneet tulla paikalle viihdyttämään Rock Rollin ja muun hyvän musiikin avulla. Paikalliset yhtyeet, nykyiset ja entiset, täydentävät illan musiikkitarjontaa, Bloody Mary tulee paikalle 30 - juhlakiertueen merkeissä, Mika Huovila & Pajatso´s ja illan päättää White House Band. Koko ilta vietetään elävän musiikin merkeissä. Mukava yhdessäolo virkistää ja synnyttää kivoja muistoja. Tule nauttimaan Vepskin tunnelmasta ja kutsu myös ystäväsi mukaan. Ilmoittautua voi osoitteessa www.jointhegangatvepski.fi
Vastaukset 1
- Nainen Anjalasta
Miksi anjalan tanssilava ei ole enään toiminnassa? Luulisi, että kävijöitä olisi..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102331Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???271085- 71932
- 105930
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha597887- 48855
- 85770
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69664
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31656