minulla manian..?
eli minulla aloitetiin masennuslääkitys ja siitä se ylämäki sitten lähti, tai no päässä se muutos oli positiivinen, mutta ulkoapäin kaikki kaatuu.
eli ennen join muutaman kerran vuodessa, nyt olen kuukauden verran juonut melkein joka päivä, ennen harkitsin kaikkia ihmissuhteita hyvin pitkään, olin todella arka ja ahdistunut, nyt kuukauden aikana on tullut tosi paljon uusia ihmissuhteita, jotain yhden yön juttuja ja ihme sekoilua, ennen sellainen ei olisi tullut kuuloonkaan.
ennen maksoin aina eka laskut ja sitten vasta tuhlailin omiin juttuihin, nyt vaan ajattelen, että ihan sama vaikka saan häädön, aina sitä jaloilleen putoaa, ja koko ajan on olo, että ihan sama, ei masenna, ei ahdista, olo on oikeastaan mahtava, tuntuu että voin elää kerrankin ihan miten vaan.
En haluaisi, että tämä olo loppuu, mutta tiedän, että näin ei voi jatkua ikuisesti, tämä on aivan liian erilaista kun "oikea" minäni.
tämän lisäksi olen alkanut suunnilleen haastamaan riitaa väkisin ja olen ollut jo valmiina katkaisemaan kaikki välit perheeseen, tuntuu että haluan kaikesta rajoituksista irti.
masennuslääkitystä ei enää ole, kun otin yliannostuksen, lääkäri tuskin enää määrää mitään lääkettä :S
pelkään vaan, että masennus iskee seuraavan kerran todella pahana, itsarin partaalla olen jo ollut ja yrittänytkin, mutta näin pystyisin elämään, kumpa tämä olotila vaan kestäisi..
mutta mitä mieltä olette?
jotenkin tuntuu että minulla voisi olla kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta sitten välillä mietin, että mitä jos nyt vain olenkin herännyt ja alkanut elämään..en tiedä..
laukaskohan
lääkitys
3684
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tosi hienoa,että tunnistat itse olevasi epätasapainossa. nyt kun vielä ymmärrät tilanteesi hakeudu heti lääkärille ja kerro rehellisesti tilanteesi. siitä se lähtee selviämään. jos mania pääsee valloilleen, se voi tuhota loppuelämäsi. voimia sinulle.
Näin maallikkona, mutta pitkän kokemuksen omaavana sanoisin, että sairastat kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Hakeudu ensi tilassa hyvälle psykiatrille tilanteen hallitsemiseksi. Kaksisuuntaisen diagnoosi ei ole kuolemantuomio. Kunhan oikea lääkitys löytyy, voit elää enemmän tai vähemmän tasapainoista elämää. Voimia sinulle.
Minulla myös on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ilmeisesti ollut jo vuosia mutta sitä ei ole älytty lähteä hoitamaan aikaisemmin kun elämässäni oli ainoana lääkkeenä viina.Nyt kun viina on jäänyt pois, olen itsekin osannut kohdata asiat selvinpäin ja sitä kautta osasin hakea apua myös tähän ongelmaan.Minulla oireena olivat harhaiset ajatukset ja sairaalloinen epäluuloisuun kanssaihmisiä kohtaan mutta sitten kun oikealta tuntuva lääkitys bongattiin, on olo helpottunut oleellisesti. Lämpimästi:Jussi Kehotan sinua puhumaan hoitavan lääkärisi kanssa asiasta ja ota siinä yhteydessä puheeksi Ketipinor -niminen lääke.Vuorokausiannos voidaan tarvittaessa nostaa 400 mg:n/vrk mutta varmasti lääkärisi suosittaa aloitus annoksena 100mg/vrk ja siitä lähdetään nostamaan tarpeen mukaan.Haluan vielä muistuttaa sinua siitä, että myös tämä lääke on sellainen, jota pitää syödä säännöllisesti muutama viikko ennen kuin se näyttää tapansa, joten malttia mukaan mikäli lääkityksen aloitat.Lopuksi haluan vielä kertoa sinulle siitä, ettei ainakaan viina tuo sinulle todellista ratkaisua tähän ongelmaasi, ehkä hetkellisesti olosi on helpompaa viinan voimalla mutta aina jossain vaiheessa totuus puskee silmille. Toivon, että kertomani lääke tai joku muu keino onnistuu palauttamaan elämäsi raiteilleen ja onnistut uudelleen löytämään todellisen minäsi joka hoitaa laskut ajallaan, ryyppää vähemmän, eikä turvaudu ihmissuhteissa yhden illan juttuihin. Vielä se, että älä missään tapauksessa häpeile tilannettasi vaan ole avoin ja ehdottoman rehellinen ja puhu asioista asioiden oikeilla nimillä kun juttelet hoitavan lääkärisi kanssa,se ei välttämättä ole helppoa mutta sillä tavoin sinulle pystytään antamaan paras apu tilanteeseesi. Lopuksi haluan toivoa sinulle voimia ja kaikkea hyvää elämäsi jokaiseen päivään ja jokaiselle askeleellesi!!