Kertokaahan imumonneja paremmin tuntevat akvaarioharrastajat, onko ko. kalalla jotain tiettyjä negatiivisia erityispiirteitä. Asia on omassa tapauksessani todella vanha, mutta se on meitä joskus mietityttänyt.
Akvaarioomme hankittiin aikoinaan "siivoojaksi" n.6cm pituinen imumonni. Sehän on loppuenlopuksi hauskaa katseltavaa, kun kala lyö huulet lasiin kiinni ja aloittaa "työt". Siinä sitten tuumimme, että hankitaanpa toinenkin, niin pysyy allas siistinä, sillä kyseinen kalahan ei muuta tee, kuin syö levää ja ruoan tähteitä pohjalta. Eipä kauaa mennyt, kun kyseinen uusi kala kellui kuolleena.
No, jonkun ajan päästä hankimme seuraavan imumonnin, joka ei sekään pysynyt hengissä paria viikkoa pidempään.
Ensimmäisenä akvaarioon hankittu imumonni elää yhä ja voi paksusti, tosin on isännän kannalta hyvin epäsosiaalinen elikko, sillä se painelee heti jemmaan kannon alle, kun sitä alkaa katselemaan tarkemmin. Muut edesmenneet imumonnit eivät piitanneet katselusta vaan olivat kuin ennenkin.
Kalat ovat olleet aina suht´saman kokoisia (toinen kuolleista oli hiukan pienempi) akvaario on taasen kooltaan karvan yli 70 litraa.
Mietinkin tässä, että onko ko. kalalla jonkinlainen reviiritietoisuus tai vastaavaa. Eli saattaako imumonni päästää "kilpailijan" päiviltään kuten taistelukalat saattavat tehdä (koettu sekin).
Tämä imumonnijuttu on todellakin vanha, mutta se on toisinaan askarruttanut ja ajattelinkin, jos täälä joku tietää asiasta paremmin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
myös partamonni kuuluu imumonneihin ja tästä osoitteesta:
http://www.uta.fi/~sk63895/akvaario/partamonni.html
..löydät ainakin jotain tietoa niiden käyttäytymisestä.
Meidän monneihin tuo ainakin pätee. En tiedä sitten jos on kaksi samaa sukupuolta niin kait nekin jonkinlaiset reviirit tarvitsee...
Sinulla taitaa tuo olla uros jos vain kolossaan lymyää.
Ehkä olet vain onnistunut saamaan heikkoja yksilöitä?
:)
Heti tuli tuttu kuva vastaan. Kyllähän se meitin kala on justiinsa samanlainen pippurilaikkuinen partamonni ja sillä on sellaset hienot väkäset tossa "nenän" kohdalla... mutta se on totta, ettei sitä sieltä kannon alta saa millään näkyviin... pitää varmaan hommata sille joku "Miisu" =)
Imumonnit on yksi kalaheimo. Minulla ei ole aavistustakaan kuinka monta lajia siihen kuuluu.
Esim. http://www.planetcatfish.com/ sivustolla voit tutkiskella minkälaisia kaloja heimoon Loricariidae (=imumonnit) kuuluu.