Onko teillä tietoa juomaveden laadusta Savonlinnassa, esimerkiksi kuinka usein suoritetaan laatututkimuksia ja tehdäänkö niitä pistokokeina hanoista?
Sen verran tietoa on että joihinkin talouksiin menee pintavettä joka olisi "huonompaa" kuin muihin menevä pohjavesi, jakaumasta ei parempaa tietoa.
juomavedestä
kysymyksiä
101974
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
pohjatietoa: http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/elinymparisto/vesi/talousvesi/desinfioinnin_sivutuotteet
Kaikki juovat Savonlinnassa pohjavettä. Pintavesihän on täyttä kuraa ja bakteerista. Ei sitä voikaan juoda
Pintavetenä tarkoittanet järvivettä. Toki moni laitos käyttää järvivettä ja jokivettä vesilähteenään, ei pohjavesi aina välttämättä riitä. Ei pohjavesikään tule käsittelemättömänä verkostovedessä hanasta. Vedenlaatu vaihtelee ja makukin, samoin kemikaalijäämien kuten kloorikäsittelyssä syntyvien klooriyhdisteiden määrä vedenkäsittelyn prosessista riippuen, mutta laadun pitää pysyä raja-arvoissa. Eli siinä mielessä jokaiselle pitäisi tulla hanasta yhtä juotavaa vettä kuin toisella puolella kaupunkia. Laatua tutkitaan jatkuvasti vesilaitoksilta ja eri kohdista verkostoa. Yleensä joistain toimipisteistä, kuten kouluista.
ihan vain yleisvastaus,, Savonlinnan vesilaitosten määrästä yms ei ole tietoa minulla.
Emme me mitään varsinaista pohjavettä juo. Juomme järvenpohjavettä. Juomavetemme otetaan vesilaitoksen edestä Kyrönsalmesta 11 metrin syvyydestä. Se on sitä samaa vettä johon kalat ja norpat paskantavat solkenaan ja jossa imupaikan yli rahtilaivat seilaavat vuotavine akselitiivisteineen. Toki järjestelmässä jonkinlainen sihti on sekä suodatus ja klooraus mutta samassa vedessä ne hukkuneetkin kelluvat josta juomavetemme sihdataan.
olemaankin järvivettä, hyvin erilaisten myrkkyjen suodattamaa.
Osa saattaa olla vanhaa tietoa mutta vettä kaupunkiin tulee kahdesta paikasta eli Kyrönsalmesta pintavettä ja Lähteelästä pohjavettä. Kaupungilla on kaksi vesitorni jotka sijaitsevat Talvisalon mäellä ja Haka-alueella. Haka-alueen torniin menee (tai meni aikanaan) hieman enemmän Lähteelän vettä. Maalaisjärjellä voidaan päätellä että itäpuolen talouksiin menee hieman enemmän Lähteelän vettä kuin Saimaan pintavettä. Vedenottamoiden vesien keskinäisiin laatuihin en ota kantaa. Mutta sen voin sanoa paljon matkustelevana että molempien vedenottamoiden vesilaatu on erinomaista eikä maussa ja hajussa ole mitään valittamista. vesi on myös kovuudeltaan sopivaa nykyajan pesukoneille eikä se syövytä kupariputkia rikki kuten vaikka Lohjanharjun vesi tekee. Monissa paikoissa talousveteen joudutaan lisäämään todella paljon lisäaineita jotta se saadaan juomakelpoiseksi ja tästä seuraa sivumakuja sekä -hajuja. Laki määrää miten usein laatutkimuksia täytyy tehdä. En muista miten usein se on. Näytteet otetaan mielestäni vedenottamolta lähtevästä vedestä. Jos näyte otettaisiin jonkun talouden hanasta niin silloin vesi on kulkenut vedenottamon, runkoverkoston, talokohtaisen verkoston sekä hanan läpi. Tällöin ei saada vedenottamon vesilaatua vaan koko verkoston laatu. Ja koska vesiverkostoa on rakennettu ja saneerattu monien vuosien saatossa veden laatu voi vaihdella asuntoalueiden/asuntojen kesken. Jos haluat lisää tietoa niin suosittelen ottamaan yhteyttä Savonlinna vesilaitokseen. Yhteystieto löydä Savonlinnan kaupungin sivuilta.
kuitenkin tulee sanomista kun ei löydy niitä yhteystietoja joten laitetaan ne tänne http://www.savonlinna.fi/vesilaitos/index.htm
Erinäisistä kohteista otettavista vesinäytteistä tutkitaan veden rautapitoisuutta ja mahdollisesti jotain muutakin.
linkittämältäsi sivulta: http://www.savonlinna.fi/vesilaitos/vedenlaatu.htm "Noin 12% verkostoon pumpatusta vedestä on pohjavettä, joka pumpataan Lähteelään pohjavedenottamosta lähinnä viikonloppuisin."