Lopetin Diane Nova e-pill 1/2 vuotta sitten. Nyt naama, kaula, niska, selkä ovat vieri vieressä finnejä. Koskaan teininä ei ollut aknea. Alkoi yli 30-v ja silloin sain nuo pillerit. Onko mitään vinkkiä? Vai pakko hankkia pillerit takaisin, mutta käsittääkseni tuota akne-pilleriä ei vuosia saisi syödä????
aikuisiän
akne, nainen
171880
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
nyt nelikymppinen, alkoi näpyt kiusata suunnilleen saman ikäisenä. Minun lääkitys ongelmaan oli ruokaremontti, johon pääsyyllinen oli kyllä vatsavaivat. Kaikki viljat pois, samoin sokerit. Korvasin kasviksilla ja juureksilla (ei oikeastaan hedelmiä, marjoja kyllä). Lihaa syön ja rasvaa kohtuudella, mutta mahdollisimman käsittelemättöminä. Ihonhoidossa pesuaineena hajustamaton saippua, Marseille on ihan hyvä, ei sisällä mitään ylimääräistä. Ihovoiteena kylmäpuristettua kookosöljyä. Rauhoittaa ei kiristele eikä kiillä. Sitä voi hiukan syödäkin. Himosaunojana suoritan ihon kuorinnan löylytellessä pesunjälkeen; pehmeä pesukinnas kasteltuna suolaveteen (merisuola) ja hellää hierontaa. Sitte vaan hyvä huuhtelu. Suola rauhoittaa ja puhdistaa (kirvelee jos iho rikki). Nyt reilun puolenvuoden 'paaston' jälkeen havainnut, että sokeria voi käyttää kohtuudella, mutta jo pari leipä- tai kakkupalaa tunkee ihohuokosista pihalle... mutta eipä niitä nyt niin ikävä ole, sillä viljattomuuden sivuvaikutukset muutenkin positiivisia: iho terveemmän värinen ja nestepöhötys häipyi ja sen mukana pari kiloa.
Myönnettävä, että syön sikapaljon leipää ja pullaa eli voisin kokeilla ainakin niitä vähentää. Itseasiassa tajusin, että kun noiden syönti lisääntyi, lisääntyi aknekin. Kiitos neuvosta, vinkistä, tvoi luoja, kun se auttaisi minuakin. Ihan varmaan kokeilen tätä :)
Hoidetaan ihan samalla tavalla kun ns. tavallista aknea. Tutkimusten mukaan ruokavaliolla EI ole merkitystä akneen,tietenkin järkeä voi käyttää syökö epäterveellisesti,vettä kannattaa juoda paljon. Ihovoiteissa sekä meikeissä ei saa olla öljyjä! Saippua on liian voimakas iholle,siitä tulee varmasti hallaa koska iho menee kiinni kun saippua kuivattaa ja epäpuhtaus jää ihohuokoseen ja syntyy finni,märkäpää,paise jne... Suosittelen Kosmetologin tai jopa ihotautilääkärille menoa. Kuori ihoa rakeisella kuorinnalla 1-2 kertaa viikossa ja laita sen jälkeen naamio(esim.puhdistava) Ja hanki kunnon kasvojen pesuun tarkoitettu tuote,kasvovesi,kosteusvoiteet. Sothys merkkinen arpivoide on todella hyvä aknelle! Sisäistä lääkitystä sinulle varmaan suositellaan jos menet apuja hakemaan ihoosi. Kannattaa kokeilla myös ammattilaisen hoitoja,esim. mikrohiontaa,joka on "hiekkapuhallus" iholle joka kuorii ihon hyvin ja sen jälkeen 14 päivässä iho uusiutuu. Aurinkoista jatkoa :)
olla tuonkin tutkimuksen rahoittajana? Me ollaan 100%:sti sitä mitä me syödään ja jossain tapauksessa peili on se, josta näkyy ensimmäisenä, jos kaikki ei ole kohdallaan. Akne on aina jonkinasteista tulehdusta, jota voi helpottaa/poistaa vartavasti tähän tarkoitukseen kehitetyillä ihonhoitotuotteilla ja lääkkeillä. Valitettavan usein se hoidon teho on vain hetkellistä ja sitten haetaan taas uutta hoitoa. Ken osaa jatkaa ajatusta ihan itsekseen, keksii sen, kuka tästä hyötyy kaikista eniten? Mikä sitten mahtaa lopulta olla syyllinen siihen, että iholle luonnollisestikin kuuluva bakteeri villiintyy ja saa aikaiseksi 'ihokukkaset'? Tuohon en vastausta tiedä. Sen tiedän, että ihoa ei voi ruokkia ulkopuolelta, sillä se kaikista uloin kerros on jo kuollut ja uusi kasvaa aina sisältä ulospäin niistä raaka-aineista, joita sille suun kautta tarjoillaan. Hoitaa sitä silti voi, ihan kuin nahkasaapasta. Tarkoitus ei sitten ollut loukata ketään, vaan vain ravistella hieman. Seurausten hoidolla tienaa hyvin. Syyn hoito on edullista.
Anteeksi vaan mutta itse olen kosmetologi ja olen ollut luennoissa ravinnon merkityksestä ihoon,että tiedän kyllä mistä puhun! Niinkuin sanoin sitä ei voida osoittaa että juuri se suklaa minkä söit aiheuttaa sinulle naaman täyteen finnejä,vaan itse saa järkeä käyttää mitä pistää suuhunsa jos naama kukkii.Ruokavalion vaikutus on hyvin yksilöllistä.Lievään akneen voi kokeilla ulkosesti A-vitamiinia. Syy aikuisiän akneen voi olla hormonaalinen,mutta akne on itsessään talirauhasten sairaus,joka aiheutuu liiallisesta talinerityksestä talirauhasiin,eli tali tukkii ihohuokoset ja ihohuokoset laajevat jne.. Jos muut hoitokeinot on kokeiltu jäljellä ovat sisäiset lääkkeet(isotretioniinia)apocyclin on tehokas antibiootti.
laulat kenen leipää syöt. Mikä oli taho luennoiden takan. Lääke-, elintarvike- ja kosmetiikkateollisuuden tarkoitus on vain tahkota rahaa osakkeenomistajilleen. Bisnes ei olisi kannattavaa, jos tuote ihan oikeasti korjaisi itse ongelman. Taloudellisesti paljon tuottoisampaa on hoitaa oireitta yhä uudelleen ja uudellee... Kuluttaja on manipuloitu lypsylehmä, joka kiltisti hakee kaupasta ne kevyet ja terveelliset voimakkaasti markkinoidut tuotteet, joissa on kilometrin mittainen tuoteseloste. Ihonhoitotuotteissa sama juttu. Sitten, kun elimistö alkaa jostain päin oirehtie kertomaan, että kiitti nyt riitti, niin kipitetään lääkärin tykö, haetaan ja saadaan helpotusta ja ohjeet jatkaa samalla markkinoidulla ongelmajätelinjalla. Jokainen koirankasvattajakin osaa korjata ruokavaliolla koiriensa iho- ja turkkiongelmat. Tietäen, että ongelman takana voi olla yliherkkyys jollekin aineelle, puute jostain yms. Nisäkkäitä mekin ollaan ja samat luonnonlait pätee. No, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, mutta onneksi riittää, kun kantaa oman päänsä.
Jos olet viisaampi omasta mielestäsi tässä asiassa niin olkoon niin. Kuluttaja hakee kaupasta ne tuotteet mitkä auttavat tähän ongelmaan, selostuksesi mukaan et varmaan itsellesi hae antibiootteja jos sinulla on angiina,ja jos koirallasi on turkki/iho tai terveydellisiä ongelmia niin et varmaankaan käänny koirakauppujen/hoitajien puoleen,vaan odotata kylmän rauhallisesti milloin koirallasi tämä ongelma sattumalta lähtee pois!!hah! nooh empä jaksa väitellä päivänselvistä asioista. Yritin auttaa tässä tätä alkuperäistä kirjoittajaa ja kerroin asiantuntijan näkemyksen asiaan.
pyörii. Asiantuntijathan ovat aina oikeassa :) Sesseä on hoitanut aina tarvittaessa eläinlääkäri, ei kauppias, eikä hoitaja. Angiinaa en ole koskaan sairastanut, viimeisimmän antibioottikuurin sain hammasleikkauksen yhteydessä ja sen myös nautiskelin. Jatka vain rauhassa markkinointia, sillä ei sinulta hommat lopu, niin kauan kuin tanssitaan bisnesmiesten pillin tahtiin.
Herätkää nyt herran jumala ihmiset! Jos on finniä vieri vieressä ympäri kroppaa, niin ei siihen auta se, että jättää jonkun pullan tai sokerin syömättä! Tutkimuksilla ei ole pystytty todistamaan aknen ja ruokavalion yhteyttä. On kuitenkin ihan maalaisjärjellä pääteltävissä, että ruokavalio vaikuttaa ihoon. Uskon, että epäpuhtaan ihon saa parempaan kuntoon syömällä terveellisesti. Runsaasti kasvikunnan tuotteita, hyviä rasvoja ja runsaasti vettä. Hitaita hiilihydraatteja ja hiilareita ylipäätään vähän, sillä nopeiden hiilarien insuliinipiikeillä voi olla yhteys epäpuhtauksiin. Mutta, että aknen parantajaksi. Ei todellakaan! Jos iho on vähänkään pahemmin tulehtunut, niin ruokavalioremontilla ei tule kyllä valmista. Aloittaja vielä kertoi, että finnejä on vieri vieressä ja laajalla alueella. Kyllä se on sellanen homma, että ihotautilääkärille ja äkkiä! Sieltä kunnon lääkkeet kehiin ja akne kuriin. Suorastaan v*tuttaa lukea näitä tekstejä, kun pahasta aknesta kärsiville tuputetaan joitakin sinkkitabletteja ja luontaistuote-settiä. Porukka onnessaan ostelee kaiken maailman turhia kasvopesuja ja odottaa onnessaan, että nyt lähtee akne. Mutta eipä kyllä lähde. Tulehtunut akne vaatii lähes aina lääkityksen ja sen jälkeen voi sitten parantunutta ihoa ylläpitää terveellisillä elämäntävoilla vaikkapa juuri tuon ruokavalion avulla. Paha tulehdus ei kuitenkaan lähde, jossei sitä lääkitse! Ja olen itse kärsinyt aknesta ja tuhlannut melko paljon rahaa kaiken maailman shaisseen, mitä netissä ehdotettiin. Uskoin sokeasti, että tulehtunut naamani paranee, kun ostan jotakin tiettyä kasvopesua, mineraalivalmistetta, kosmerologipalvelua ym. turhaa, jolla ei ole aknen paranemisen kanssa kuin korkeintaan marginaalista vaikutusta. Onneksi tajusin ajoissa tilanteen ja sain ihotautilääkärin lääkkein ja ohjein homman haltuun. Akne pois ja iho kuntoon! Eli mene ihotautilääkäriin ja hommaa lääkkeet aknen hoitoon. Ihotautilääkäri on yleensä se paranemisen kulmakivi. Jos sulla olis ihossa muutama mustapää ja se olis vähän elottoman ja huonokuntoisen oloinen, niin voisin suositella ruokavaliota, kasvopesua ja vaikkapa jotakin vitamiini- ja mineraalivalmistetta. Mutta kun nyt selkeästi kärsitään aknesta, niin se on väärä tie. Oikea tie sen sijaan on ihotautilääkäriin vievä tie. Piste.
on auttanut http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4000000000000037&posting=22000000043963753 Ja itse syönyt e-pillereitä, antibiootteja 2 kuuria ja roaa 2 kuuria ja silti akne iski aina takaisin, nyt enää muutama pikku näppy naamassa.
Kyllä se vaan niin on, että syöty ruoka tulee ulos perseestä. Ei se tunge esille naaman ihohuokosista.
mulla on sama ongelma. lopetin diane novan tammikuun loppupuolella. maaliskuussa iho oli jo tosi pahassa kunnossa. piti mennä hakee antibioottikuuri taas. pari vuotta sitten söin saman kuurin yhessä d n kans. se autto. nyt alkaa tuntua tosi tuskalliselta. oon syöny sitä apocyclinia nyt kolmisen viikkoa ja tuntuu ettei tarvittavaa apua oo. pillereihin en halua/voi palata ku toiveissa on vauva. kai sitä akneinenki saa haluta normaalia elämää.... vai onko sekin väärin... oon jo 30v.
basiron wash ja basiron voide, suosittelen, itsellä oli keskivaikea akne ja 2kk oon käyttänyt ja ainakin 2/3 aknesta hävinnyt, enää oikeastaan muutama finni siellä täällä. Olen myös aloittanut tehdä suolahoitoja iltaisin (merisuolaa liuoitetaan veteen ja sillä liuoksella pyyhin naaman ja annan vaikuttaa 15min ja pesen pois, ei kuulemma saa käyttää kosteusvoidetta tuon kanssa ollenkaan, mutta olen päivisin käyttänyt meikin alla normaalisti ja yön ajaksi jättänyt pois, jos iho kuivuu liikaa niin laitan yöksikin, mutta tuntuu että tuo on auttanut oikeasti! Tuota ruokavaliota on loppupeleissä tosi hankalaa noudattaa eikä tuloksistakaan voi olla varma.
Olen 40 v. nainen ja lopetin Dianet vajaa 10 v sitten ja siitä asti on ollut aknea, välillä vähemmän, välillä enemmän. Nyt jos voisin palata ajassa taaksepäin, en ikinä huolisi kys. pillereitä. Silloin aikanaan sain pillerit muutaman finnin takia, mutta ne eivät olleet mitään aknea. Nyt harmittaa sekin, etten tiedä, pitäisikö hoitaa alkavia ryppyjä vai finnejä, aineet niihin kun ovat ihan erit.. Joku vuosi sitten ihotautilääkäri lohdutti minua, ettei hän ole ikinä tavannut yli 50-vuotiasta aknepotilasta eli ehkä tämä helpottaa 10 vuoden kuluttua..
varmasti keskivertoihmistä enemmän, syönyt monipuolisesti, ollut terve. Vain tuo leivän ja pullan mässytys on ollut viimekuukausina (kun siitä joku mainitsi ja rupesin miettimään) "ongelmani". Uskon kyllä ite tuohon, että ihmisen sisin vaikuttaa siltä osin. En nyt haluaisi syödä pilleriä loppuikääni tämän takia. kokeilen vähentää viljoja ja sokeria, eihän siinä mitään menetä. Tietenkin hyviä rasvoja mielelläni kokeilen, mutta niissä on ollut aina sama kuin ihohoidoissakin: Yksi kosmetologi suosittelee sitä mitä itse myy/mitä hoitoja tekee, seuraava tosia, jne. Olen käynyt samalla usein eli tuokaan ei ole ollut kiinni liian lyhyestä hoitojaksosta. Lisää neuovoja luen vielä mielelläni :)
Kaikki vaikuttaa kaikkeen, me olemme mutkikas koneisto. Ruoka vaikuttaa toki, liikunta, yleiskunto. Mutta moni ei tule ajatelleeksi että pieni jatkuva tulehdus jossain altistaa aknelle! Esim. hampaistossa piilevä tulehdus on tällanen. Reumaatikkona ja entisenä akneihmisenä tiedän. Minulta poistettiin juurihoidettu takahammas, joka halki juureen asti,ollut ties kuinka kauan. Ja hop vain akne alkoi parantumaan, parin kuukauden päästä muisto vain.. Ja kysymyksssä on roat ja tetrasykliinit yms. kestänyt akne!!
Kokeile retinolia sisältäviä "ryppyvoiteita". Minulla on auttanut finneilyyn Avenen Eluage, mutta luin että myös BM Optiretin on jollakulla auttanut.