Persu Analyysi

Perussuomalaiset ovat kohta puolen vuoden ajan vaikuttaneet kotkalaisessa valtuustotyöskentelyssä ja lautakunnissa. Tietoa on kertynyt minulle niin oman seurannan kuin puoluetovereittenikin kautta. Tässä pieni analyysi: Juho S. Eerola: Porukan ehdoton johtaja ja todellinen kyky. Mitä todennäköisimmin seuraava kansanedustaja tästä kaupungista. Vaarana hirttäytyä kervisiin ja fiilareihin, mutta näyttää osaavan hyödyntää hullujen tuoman tuen ilman että se häiritsee keskittymistä olennaiseen. Tiukka periaatteissaan, mutta silti myös yhteistyökykyinen. Hyvät lahjat puhujana ja kirjoittajana. Kelpaisi loikkarina mille tahansa muulle puolueelle. Arto Hirvonen: Taustavaikuttaja, mutta ilmeisen ovela sellainen. Mahdollisesti Eerolaa hyväksi käyttäen johtaa koko palettia haluamaansa suuntaan. Pelätty rääväsuu, joka antaa itsestään tyhmemmän kuvan kuin mitä on. Fredy van Fonterghem: Saanut maahanmuuttajuutensa tähden kohtuuttoman suuren painoarvon poliitikkona, koska on Perussuomalainen ja nyt myös euroehdokas. Paha kirjoittaja, mutta esiintyminen kokouksissa harmaata. Jää tässä suhteessa kaikkien valtuustopersujen varjoon. Kuitenkin omaa oikean asenteen valtuustotyöhön ja ilman persutaustaa olisi ollut ihanteellinen rivityömyyrä mille tahansa puolueelle. Freddystä ollaan oikeasti kateellisia monien muiden riveissä. J-K. Merivirta: Yrittää esiintymisessään päästä samaan voimallisuuteen kuin Hirvonenkin, mutta kun ei.. Sekoilee sanoissaan ja poukkoilee asiasta toiseen. Jossain määrin vitsin aihe muiden puolueiden porukoissa. Ei herätä samaa kauhua kuin Hirvonen, eikä samaa kateutta kuin Eerola. Kuitenkin leppoisa tupakkamies ja hauskaa seuraa. Ahkera mies. Jos ei yrittäisi niin kauheasti päteä, pärjäisi hyvin. Joka asiaan ei tarvitse kommentoida. Hyviä heittoja silloin tällöin. Roni Mänttäri: Todella suuri kyky, joka on teknisessä lautakunnassa saanut suutaan auki ja tahtoaan läpi. Tietää mistä puhuu ja poliittista oveluutta löytyy. Sääli ettei edes varavaltuutettu. Eeva Salenius: Hiljainen hissukka. Lasten ja nuorten lautakunnassa Kokoomuksen vietävissä. Kerran varavaltuutettuna kyselytunnilla. Vaikea arvioida, mutta ujolta vaikuttaa. Jari Taipale: Kirjoittaa täällä kovia, mutta ei ole osoittanut samaa päättäväisyyttä kulttuurilautakunnassa, vaan on jopa demareiden kanssa pystynyt yhteistyöhön. Eilen valtuustossa oli loppukokouksen varamiehen ominaisuudessa paikalla. Teki jopa aloitteen, mutta varsin köykäisesti puhutteli siinä kaupunginjohtajaa verrattuna täällä nähtyihin kirjoituksiin. Muista Persuista ei sitten vielä kokemusta tai kuulopuhetta olekaan. Täytyy silti sanoa että varsin näyttävästi ovat pelin avanneet ja jotain jo saaneet aikaankin. Parilla suunsa auki saavalla nuorella naisehdokkaalla lisättynä tulevat seuraavissa kuntavaaleissa tuplaamaan paikkansa Kotkan valtuustossa.
19875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Aloite oli typistetty lyhyeksi ytimekkääksi ja mileen jääväksi. mitä pahaa siinä on jos pyrkii tekee yhteistyötä Demarien ja muiden kanssa, sehän vaan puhuu sen puolesta että kykenee tulla toimeen. Tosn Taipale on äänestänyt lautakunnassa yleensä muuta mitä demarit hmmm? Eli rahan jakoa vastaan on ollut muutaman muun kanssa, taipale on luonteeltaan enemmin sellainen että se tarkkailee ja katselee, opiskelee tuntemaan ihmisiä ja niiden eri puolia. jotta tatrvittaessa osaa iseka arkoihin paikkoihin, tai tiedä vaikka kykenee ennakoimaan jotain. Ehkä tämä aloite oli ennakointia myös? Aloitteen köykäisyys, niin Taipalehan alussa vihjasi kynäilyyn ja aiheutuneeseen hässäkkään ekan aloitteen kanssa. Mikä olikaan tarkoitus tuoda aloitteessa lyhyesti ja ytimekkäästi, sitä emme tiedä. Voi vain arvailla, mutta jätti liitteen lukematta miksi? Sisältikö se tekstiä mikä olis herättän haloota?

Äänestä
  • linde vetelee älyllisellä tasolla jiiteetä mennen tullen. ei uskaltannu vaan pelkäs tulevansa nolatuksi. ja uleekin heti kun uskaltautuu oikeaan debattiin.

    Äänestä

  • pashat pöksyyn! kirjoitti:

    linde vetelee älyllisellä tasolla jiiteetä mennen tullen. ei uskaltannu vaan pelkäs tulevansa nolatuksi. ja uleekin heti kun uskaltautuu oikeaan debattiin.

    Missä ja milloin Linde on vetän JT'tä nenästä, ns älyllisellä tasolla.

    Äänestä

  • Linde on kirjoitti:

    Missä ja milloin Linde on vetän JT'tä nenästä, ns älyllisellä tasolla.

    linde kykenee vetelemään taipaletta miten huvittaa jos heidän välilleen muodostuisi kunnon debatti. linde taitaa tosin olla sen verran sivistynyt mies, ettei lähde tahallaan nolaamaan ketään.

    Äänestä

  • noin sanonut. kirjoitti:

    linde kykenee vetelemään taipaletta miten huvittaa jos heidän välilleen muodostuisi kunnon debatti. linde taitaa tosin olla sen verran sivistynyt mies, ettei lähde tahallaan nolaamaan ketään.

    Et taida tuntea Lindeä etkä Taipaletta, väität lindeä viekkaaksi sillä perusteella kun se valehtelee median kautta kuntalaisille asioissa ja vetää ilmeisesti välistä ja tiskin alta kaiken ja pitää yllä koalitioo.

    Äänestä

  • et tunne- kirjoitti:

    Et taida tuntea Lindeä etkä Taipaletta, väität lindeä viekkaaksi sillä perusteella kun se valehtelee median kautta kuntalaisille asioissa ja vetää ilmeisesti välistä ja tiskin alta kaiken ja pitää yllä koalitioo.

    ....olen , ei ole rehellistä kaupungin johdossa meininki!

    Äänestä

muutkin valtuutetut.Oppositio analysoitu entä hallitus.

Äänestä

Hauskaa kun muut lautakunnanjäsenet ja valtuutetut ovat kertoneet näistä persuista aika lailla päinvastaista. Kokoustekniikan osaamista ei taida olla kenelläkään heistä.

Äänestä

Kun näitä arvioita kirjoittelee, niin voisi auttaa, että itsekin jotakin ymmärtäisi mistä kirjoittaa! No sattuuhan sitä! Sen toki allekirjoitan, että perussuomalaiset seuraavissa kuntavaaleissa yli kaksinkertaistavat valtuustopaikkansa. Mutta sitä en todellakaan ole allekirjoittamassa, että Juho Eerola siihen yksin kykenisi! JOTEN SAISIKO TOIVOA ASIALLISEMPAA KIRJOITTELUA!

Äänestä
  • Paraskin toivoja!

    Äänestä

Kotkan persuista. 1. Populistisen puheen taakse jäävien todellisten tavoitteiden hämäryys. 2. Valtaa pitävien vanhojen puolueiden mustamaalaaminen. 3. Nationalismi - vanhoillishenkinen isänmaallisuus ja ns. perinteisten arvojen puolustus. 4. Ennakkoluuloisuus kansainvälisyyttä ja kaikkea vierasta kohtaan. 5. Erityisesti vääryyttä kokeneisiin ja vähän koulutettuihin uppoava populistinen "selkokieli" napakoine iskulauseineen. 6. Asioiden pelkistäminen: yksinkertaiset ratkaisut monimutkaisiin ongelmiin.

Äänestä

Taidat kuulua niihin 4-vuoden hiljaisiin ja alitettuihin kun tuollaisia analysoit:)

Äänestä

Kertoo jo paljon se, että meistä puhutaan.. Voitko tehdä samaa analyysiä mistään muusta porukasta? Et voi, koska ei sinua muut kiinnosta. Merivirtaa haluaisin hieman puolustaa. Vaikka hän ei ehkä kaikista korrekteinta kokouskäytäntöä aina esittelekään, on hän ollut minulle oikein hyvä neuvonantaja. Nyt ryhmäjohtajana en ole ollut selvillä ihan kaikista käytännöistä. Mertsu on minua monissa asioissa neuvonut. Kertoi esimerkiksi sen, että tässä toukokuun kokouksessa pitää pj:n valmistella hieman pidempi puhe menneestä vuodesta ja pitää se siellä pöntössä. Jos ei olisi kertonut, olisin joutunut vetämään (jälleen kerran) ihan ex-tempore. Nyt suunnittelin jo ennakkoon ja kiitosta on satanut.

Äänestä
  • ...ja aika värikäs ulosanti mitä olen kuunnellut miehen puheevuoroja!

    Äänestä

  • ....ottaa oppia vanhemmilta ja antaa tarvittaessa myös tunnustusta. Hyvä Juho, tsemppiä!

    Äänestä

  • tilattua avausta.

    Äänestä

Just, joku kaartin älywapain on keksinyt kirjoittaa oman analyysin omistaan, noin mainosmielessä. Joku kotkan persus on asialla, sen huomaa tekstistä ja varsinkin henkilöistä, jotka on valinnut mainostettavakseen. Kukaan salissa ei rupea täällä muita kehumaan, kun ei sitä tee edes omilleen

Äänestä
  • täälläkin vähän väliä kehunut Kokoomuksen talouden pitoa ja välillä Vasemmistoliittoakin.

    Äänestä

Oletko kokoomuksen demareita?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


salista seurannnut kirjoitti:

Perussuomalaiset ovat kohta puolen vuoden ajan vaikuttaneet kotkalaisessa valtuustotyöskentelyssä ja lautakunnissa. Tietoa on kertynyt minulle niin oman seurannan kuin puoluetovereittenikin kautta. Tässä pieni analyysi: Juho S. Eerola: Porukan ehdoton johtaja ja todellinen kyky. Mitä todennäköisimmin seuraava kansanedustaja tästä kaupungista. Vaarana hirttäytyä kervisiin ja fiilareihin, mutta näyttää osaavan hyödyntää hullujen tuoman tuen ilman että se häiritsee keskittymistä olennaiseen. Tiukka periaatteissaan, mutta silti myös yhteistyökykyinen. Hyvät lahjat puhujana ja kirjoittajana. Kelpaisi loikkarina mille tahansa muulle puolueelle. Arto Hirvonen: Taustavaikuttaja, mutta ilmeisen ovela sellainen. Mahdollisesti Eerolaa hyväksi käyttäen johtaa koko palettia haluamaansa suuntaan. Pelätty rääväsuu, joka antaa itsestään tyhmemmän kuvan kuin mitä on. Fredy van Fonterghem: Saanut maahanmuuttajuutensa tähden kohtuuttoman suuren painoarvon poliitikkona, koska on Perussuomalainen ja nyt myös euroehdokas. Paha kirjoittaja, mutta esiintyminen kokouksissa harmaata. Jää tässä suhteessa kaikkien valtuustopersujen varjoon. Kuitenkin omaa oikean asenteen valtuustotyöhön ja ilman persutaustaa olisi ollut ihanteellinen rivityömyyrä mille tahansa puolueelle. Freddystä ollaan oikeasti kateellisia monien muiden riveissä. J-K. Merivirta: Yrittää esiintymisessään päästä samaan voimallisuuteen kuin Hirvonenkin, mutta kun ei.. Sekoilee sanoissaan ja poukkoilee asiasta toiseen. Jossain määrin vitsin aihe muiden puolueiden porukoissa. Ei herätä samaa kauhua kuin Hirvonen, eikä samaa kateutta kuin Eerola. Kuitenkin leppoisa tupakkamies ja hauskaa seuraa. Ahkera mies. Jos ei yrittäisi niin kauheasti päteä, pärjäisi hyvin. Joka asiaan ei tarvitse kommentoida. Hyviä heittoja silloin tällöin. Roni Mänttäri: Todella suuri kyky, joka on teknisessä lautakunnassa saanut suutaan auki ja tahtoaan läpi. Tietää mistä puhuu ja poliittista oveluutta löytyy. Sääli ettei edes varavaltuutettu. Eeva Salenius: Hiljainen hissukka. Lasten ja nuorten lautakunnassa Kokoomuksen vietävissä. Kerran varavaltuutettuna kyselytunnilla. Vaikea arvioida, mutta ujolta vaikuttaa. Jari Taipale: Kirjoittaa täällä kovia, mutta ei ole osoittanut samaa päättäväisyyttä kulttuurilautakunnassa, vaan on jopa demareiden kanssa pystynyt yhteistyöhön. Eilen valtuustossa oli loppukokouksen varamiehen ominaisuudessa paikalla. Teki jopa aloitteen, mutta varsin köykäisesti puhutteli siinä kaupunginjohtajaa verrattuna täällä nähtyihin kirjoituksiin. Muista Persuista ei sitten vielä kokemusta tai kuulopuhetta olekaan. Täytyy silti sanoa että varsin näyttävästi ovat pelin avanneet ja jotain jo saaneet aikaankin. Parilla suunsa auki saavalla nuorella naisehdokkaalla lisättynä tulevat seuraavissa kuntavaaleissa tuplaamaan paikkansa Kotkan valtuustossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu