Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Perkeleen Jukarainen

älä sotke

muita poliiseja omiin asioihisi. Itse ilmoitin jo esimiehelleni, etten ota minkäänlaista kantaa tapaus Jukaraiseen. Kysykää Jukaraiselta itseltään, mitä te meitä muita poliiseja kuulusteluillanne kiusaatte? vai vieritetäänkä syyt vakavasta virkarikoksesta alaisille? Ei tule onnistumaan, meilläkin on liitto takana. Nimeänikään en uskalla tässä mainita, kun ei muutkaan sitä tee

33

2810

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • löytyä pois potkituista

      poliiseista. Mikkelin kihlakunnasta on lähtenyt ja poispotkittu useita työsuhteessa olevia poliiseja viimeisen kolmen vuoden ajalta, monet nöyryytettynä ja henkisesti raiskattuna. Käytän sanaa vakava työpaikkakiusaaminen. Näistä harvemmin keskustellaan poliisihallinnon ulkopuolella, vaikka tilanne olisi kuinka akuuttinen. Poliisihallinnon palveluksessa on liian vähän psykiatreja jotka ovat erikoistuneet poliisien hoitoon.

      • pahvi

        Valehtelet, pahvi. Poliisit ovat virkamiehiä, joita ei palkata työsuhteeseen. Poliisin nimitykset kulkevat nimikkeillä va-vs-vt-vakinainen. Ilmeisesti olet joskus kulkenut Mikkelin poliisilaitoksen ohitse, enempää et poliisista tiedä.

      • ...avohoidon...
        pahvi kirjoitti:

        ...potilas on nyt sitten päättänyt laajentaa näitä Jukarais-harhoja myös Ryöstöt-palstalle, kun ei enää Poliisi-palsta riitä. Mitenhän muuten asia millään tavalla liittyy rikosnimikkeeseen ryöstö, tai muutenkaan tälle palstalle? Ei kai sillä ole väliäkään. Sama vaikka näitä kirjoituksia kirjoittelisi Käsityö-palstalla.

      • ei vastuu kuulu

        Suomen poliisijärjestelmässä työskenetee lähes kahdeksan tuhatta henkilöä.

        Sisäministeri Anne Holmlund toi yhden merkittävän asian rehellisesti esille tämän kauhajoen ampumastrategian jälkeen kun puhuttiin tekikö kuka mitäkin.(kenellä mikäkin vastuu)

        "En voi olla vastuussa yhden enkä toisenkaan poliisin tekemisestä virkarikoksista näinkin suuressa organisaatiossa."

        Samoin poliisiylijohtaja Mikko Paatero ei voi millään tietää mitä rikoksia hänen alaisenne tekevät työajalla, puhumattakaan siitä mitä he tekevät vapaa-aikanaan...

        Nykyisen poliisiylijohtajan tehtäviin kuuluu vain edustaminen, ei vastuun otto.

      • saaneet valtavasti
        ...avohoidon... kirjoitti:

        ...potilas on nyt sitten päättänyt laajentaa näitä Jukarais-harhoja myös Ryöstöt-palstalle, kun ei enää Poliisi-palsta riitä. Mitenhän muuten asia millään tavalla liittyy rikosnimikkeeseen ryöstö, tai muutenkaan tälle palstalle? Ei kai sillä ole väliäkään. Sama vaikka näitä kirjoituksia kirjoittelisi Käsityö-palstalla.

        huomiota, etenkin Mikkelissä tapahtuneet virkarikokset. Toivottavasti rikokset loppuvat,tästä kärsii jo rehellisten poliisien maine.

    • isoa sabavarastoa sanoi Katariina II En oikein tiedä mistä on kyse? Jukarainen siis peräsi poliisin väärinkäytöksiä koskeneita asiakirjoja kirjatulla kirjeellä. Haluaisitte julkisuuten poliisijohdon kytkökset järjestäytyneeseen rikollisuuteen....miten olisi, jos ottaisitte jossain valokopion ko. kirjatusta kirjeestä ja skannaisitte sen tänne.

      • Oikeustiedettä opiskellut

        "miten olisi, jos ottaisitte jossain valokopion ko. kirjatusta kirjeestä ja skannaisitte sen tänne." Jos kerran skannaamaan lähdetään, niin eiköhän olisi helpompaa skannata ihan se alkuperäinen;-) PS. Kaikki muut tunnistavat tuon avauskirjoituksen kirjoittajan kahjoksi, mutta sinä lähdet sujuvasti harhoihin mukaan. Mitähän se sinun todellisuudentajustasi kertoo?

      • kerrotko?

        Kerrotko premi vähän siitä purkista?

      • kerrotko? kirjoitti:

        Kerrotko premi vähän siitä purkista?

        Avasin käsilaukkuni alusasuliikkeen kassalla ja myyjät eivät ilmoittaneet ainakaan nähneensä mitään outoa. Olisin pyytänyt kuulustelemaan heitä loppulausunnossa, johon en koskaan arvattavasta syystä saanut tilaisuutta. Olen siis sanonut kuulustelussa asianomistajana en kommentoi. Asianomistajana kiistin rikosilmoituksen 3 ensimmäistä kappaletta ja 4 olen sanonut että en voi ottaa siihen kantaa...siksi siis pääsääntöisesti sana. Minut kuulusteltiin rikoksesta epäiltynä kertomatta sanaakaan rikosilmoituksen sisällöstä. Minulle ei myöskään kerrottu mitä haetaan, mutta poliisit ovat väittäneet oikeudelle toista. Nauhoite voi olla laitoksen arkistoissa kuulustelustani asianomistajana. Syyttämättäjättämispäätökseni mukaan rikosilmoituksessa on 2 dl purkki ja vastapuolen syyttämättäjättämispäätöksen mukaan siinä on 1 litran purkki ja väitteen tekijän kertomuksessa on 2dl purkki. Tuhosin valtion ohjuskaupat väittämällä nimeltä mainitsemattomalle henkilölle pitäneeni hallussa supersalaista räjähdettä, ja jättäneeni sen matkalle muutettuani päätksen itsemurhasta istuttuani tovin kuusen alla. Oikeuskanslerin virasto oli sitä mieltä että poliisin olisi pitänyt lukea minulle lausuntoni, jotta olisin kuullut miltä se kuulostaa. Niin on myös käytännössä eli en huomannut sen olevan jos asenteellisesti katsoo kahdella tavalla tulkittavissa. Vastapuoleni väitteistä vääriksi todistettavia on valmistumisvuoteni, työnhakua ei asiassani ollut ja päättötyössäni ei ole virhettä.... Jutun kriittinen todistaja on myyjien kuulustelematta jättämisen tähden tuleva aviopuolisoni, joka antaa minun testata onnistuuko sairaalan räjäyttäminen antamalla muille tilaisuuden käyttää tapaustani hyväksi eli ei todista.

      • Alan Mies_59
        premiata kirjoitti:

        Kokeile ihan mielenkiinnosta seuraavaa: 1) Kuvittele, että tuon vastauksesi olisi kirjoittanut joku sinulle tuntematon ihminen 2) Lue sitten oma tekstisi "vieraan silmin" 3) Vastaa rehellisesti kysymykseen: Vaikuttiko kirjoittaja tervejärkiseltä?

      • Alan Mies_59

        lyhyemminkin sanoa: "Ei, premiatan viesti ei vaikuttanut selväjärkiseltä." Sitten ihan aikuisten oikeasti: Näytin näitä muutamaa viestiä eräälle mielenterveyshuollon ammattilaiselle ja hänenkin mielestään sinä olet ihan oikeasti avun tarpeessa.

      • Alan Mies_59

        Koetas lukea viestisi ammatillisesta näkökulmasta tarkasteltuna ja laske, pajonko löydät siitä paranoidisia piirteitä. Aivan, aika monta. Mieti sitä. Mieti ihan oikeasti.

      • täysjärkiseltä
        Alan Mies_59 kirjoitti:

        Kokeile ihan mielenkiinnosta seuraavaa: 1) Kuvittele, että tuon vastauksesi olisi kirjoittanut joku sinulle tuntematon ihminen 2) Lue sitten oma tekstisi "vieraan silmin" 3) Vastaa rehellisesti kysymykseen: Vaikuttiko kirjoittaja tervejärkiseltä?

        Aina jos poliisi valehtelee asiakkaastaan hän antaessaan väärän tilannekuvan johtaa harjaan oikeutta. Premiatan vastapuolelle pitää ilmoittaa miksi heillä ei ole ihmisoikeuksia ja että vastuun siitä ettei purkkia ole pidetty kädessä voi joutua kantamaan myös heidän jälkipolvensa eli jos olette aiheuttaneet korvaamatonta vahinkoa antaa muille edes tilaisuus valmistautua siihen riskiin, minkä toimintanne on aiheuttanut.

      • Alan Mies_59
        täysjärkiseltä kirjoitti:

        "Premiatan vastapuolelle pitää ilmoittaa miksi heillä ei ole ihmisoikeuksia..." Onkos tuo nyt sopivaa puhetta Amnestyn jäsenen suusta/näppäimistöstä? Häpeäisit.

      • liity jo toiseen

        virkarikokseen? Kyseisessä ihlakunnassa tuntuu olevan melkoinen suma. Iltalehti kertoi tuoreimman poliisirikoksen. Ihmisten jo vaikea erottaa mikä asia liittyy mihinkin virkarikokseen, koska niitä on niin paljon. Tämäkin asia lehdissä painettu.

        Liikkuvan poliisin ylikomisario ja Etelä-Savon pelastuslaitoksen paloesimies saivat Mikkelin käräjäoikeudessa tiistaina syytteet muun muassa virkasalaisuuden rikkomisesta.

        Syyttäjän mukaan miehet kertoivat eräälle työnantajalle, että hänen työntekijäänsä epäillään rikoksesta. Sen seurauksena mies sai potkut. Epäilty rikos oli vasta syyteharkinnassa, joten siitä ei olisi saanut kertoa ulkopuolisille.

        Ylikomisario oli hankkinut poliisin tietojärjestelmästä tietoja, jotka syyttäjän mukaan eivät liittyneet hänen virkatehtäviinsä. Virkasalaisuuden rikkomisen lisäksi häntä syytetään henkilörekisteririkoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

        Tiedon saanut työnantaja on poliisimiehen oma vaimo, ja poliisi itse oli työnantajayhtiön hallituksen puheenjohtaja. Syyttäjän mukaan ylikomisario käytti salassa pidettävää tietoa itsensä ja aviopuolisonsa hyväksi.

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905199618148_uu.shtml

        sivustaseuraaja

      • vakavimmasta päästä

        Poliisien tekemät virkarikokset saavat mennä aika pitkälle ennenkuin päättäjät niihin puuttuvat. Esimerkkejä on jo paljon.
        Salmisen aikaiset poliisijohtajat tulisi vaihtaa, mutta.. mutta eihän se rikollisuus sieltä poistu, kun toinen rikollinen astuu sisään.

      • kymmeniä virkarikoksia

        Mikkelin kihlakunnassa on tapahtunut muutaman vuoden sisällä kymmeniä virkarikoksia, joita poliisit ovat tehtailleet, suurin osa rikoksista on painettu villaisella.
        Apulaispoliisipäälikkö kun sattuu olemaan korkeimpia johtajia Etelä-Savon kihlakunnassa, joten hänen vastuulleen osuu myös useampia virkarikoksia, myös alaisten tekemät rikokset. Puhumattakaan niistä jotka päällikkö on sitten itse aiheuttanut.
        Viimeksi tulleessa virkarikoksessa, (iltalehti) syyt on vieritetty alaisten harteille, jotta johtajan omat housut ei kostuisi. Näinhän se toimii muuallakin

      • ongelmia/virkarikoksia
        Oikeustiedettä opiskellut kirjoitti:

        "miten olisi, jos ottaisitte jossain valokopion ko. kirjatusta kirjeestä ja skannaisitte sen tänne." Jos kerran skannaamaan lähdetään, niin eiköhän olisi helpompaa skannata ihan se alkuperäinen;-) PS. Kaikki muut tunnistavat tuon avauskirjoituksen kirjoittajan kahjoksi, mutta sinä lähdet sujuvasti harhoihin mukaan. Mitähän se sinun todellisuudentajustasi kertoo?

        kuin tapaus Jukarainen... Tapaus Jukarainen jouduttiin laskemaan vanhentuneeksi yleisen paniikin pelossa.
        Mikkelin ongelmat tuskin tähän loppuvat. Ihmiset jo sekoittavat toisiin virkarikoksiin.
        Missään muualla poliisilaitoksella ei esiinny näin vakavia ongelmia kuin Mikkelissä.

      • vuodot
        premiata kirjoitti:

        Avasin käsilaukkuni alusasuliikkeen kassalla ja myyjät eivät ilmoittaneet ainakaan nähneensä mitään outoa. Olisin pyytänyt kuulustelemaan heitä loppulausunnossa, johon en koskaan arvattavasta syystä saanut tilaisuutta. Olen siis sanonut kuulustelussa asianomistajana en kommentoi. Asianomistajana kiistin rikosilmoituksen 3 ensimmäistä kappaletta ja 4 olen sanonut että en voi ottaa siihen kantaa...siksi siis pääsääntöisesti sana. Minut kuulusteltiin rikoksesta epäiltynä kertomatta sanaakaan rikosilmoituksen sisällöstä. Minulle ei myöskään kerrottu mitä haetaan, mutta poliisit ovat väittäneet oikeudelle toista. Nauhoite voi olla laitoksen arkistoissa kuulustelustani asianomistajana. Syyttämättäjättämispäätökseni mukaan rikosilmoituksessa on 2 dl purkki ja vastapuolen syyttämättäjättämispäätöksen mukaan siinä on 1 litran purkki ja väitteen tekijän kertomuksessa on 2dl purkki. Tuhosin valtion ohjuskaupat väittämällä nimeltä mainitsemattomalle henkilölle pitäneeni hallussa supersalaista räjähdettä, ja jättäneeni sen matkalle muutettuani päätksen itsemurhasta istuttuani tovin kuusen alla. Oikeuskanslerin virasto oli sitä mieltä että poliisin olisi pitänyt lukea minulle lausuntoni, jotta olisin kuullut miltä se kuulostaa. Niin on myös käytännössä eli en huomannut sen olevan jos asenteellisesti katsoo kahdella tavalla tulkittavissa. Vastapuoleni väitteistä vääriksi todistettavia on valmistumisvuoteni, työnhakua ei asiassani ollut ja päättötyössäni ei ole virhettä.... Jutun kriittinen todistaja on myyjien kuulustelematta jättämisen tähden tuleva aviopuolisoni, joka antaa minun testata onnistuuko sairaalan räjäyttäminen antamalla muille tilaisuuden käyttää tapaustani hyväksi eli ei todista.

        tapahtuneet vuodot julkisuuteen on vahingoittanut pahoin Mikkelin poliisin mainetta. Nehän ovat jo iltalehdessä saakka. En jaksa uskoa että ongelmat tässä kihlakunnassa loppuvat.
        Vuosi vuodelta ne on menneet pahempaan suuntaan. Muutama vuosi sitten edes johtajan vaihto ei parantanut tulehtunutta ilmapiiriä.
        Onneksi asun naapurikunnassa Kangasniemellä.

      • näköpiirissä
        Oikeustiedettä opiskellut kirjoitti:

        "miten olisi, jos ottaisitte jossain valokopion ko. kirjatusta kirjeestä ja skannaisitte sen tänne." Jos kerran skannaamaan lähdetään, niin eiköhän olisi helpompaa skannata ihan se alkuperäinen;-) PS. Kaikki muut tunnistavat tuon avauskirjoituksen kirjoittajan kahjoksi, mutta sinä lähdet sujuvasti harhoihin mukaan. Mitähän se sinun todellisuudentajustasi kertoo?

        Mikkelin irkarikoksesta tulenee ennakkotapaus. Kuinkahan paljon niitä on vielä tulematta.

        Ylikomisariolle syyte virkasalaisuuden rikkomisesta
        Tiistai 19.5.2009 klo 17.46
        Liikkuvan poliisin ylikomisario ja Etelä-Savon pelastuslaitoksen paloesimies saivat Mikkelin käräjäoikeudessa tiistaina syytteet muun muassa virkasalaisuuden rikkomisesta.

        Syyttäjän mukaan miehet kertoivat eräälle työnantajalle, että hänen työntekijäänsä epäillään rikoksesta. Sen seurauksena mies sai potkut. Epäilty rikos oli vasta syyteharkinnassa, joten siitä ei olisi saanut kertoa ulkopuolisille.

        Ylikomisario oli hankkinut poliisin tietojärjestelmästä tietoja, jotka syyttäjän mukaan eivät liittyneet hänen virkatehtäviinsä. Virkasalaisuuden rikkomisen lisäksi häntä syytetään henkilörekisteririkoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

        Tiedon saanut työnantaja on poliisimiehen oma vaimo, ja poliisi itse oli työnantajayhtiön hallituksen puheenjohtaja. Syyttäjän mukaan ylikomisario käytti salassa pidettävää tietoa itsensä ja aviopuolisonsa hyväksi.

        Kiistivät syytteet

        Paloesimies taas oli saanut omassa virassaan tietää, että työntekijä oli aiemmin irtisanottu pelastuslaitoksen palveluksesta lääkeanastusepäilyn vuoksi. Syyttäjän mukaan hän ei olisi saanut kertoa asiaa miehen uudelle työnantajalle.

        Syyttäjä vaatii miehille sakkorangaistusta. Molemmat kiistivät oikeudessa syytteet. Käräjäoikeus antaa jutussa tuomion myöhemmin.

        STT

      • kihlakunnan ongelmat
        Oikeustiedettä opiskellut kirjoitti:

        "miten olisi, jos ottaisitte jossain valokopion ko. kirjatusta kirjeestä ja skannaisitte sen tänne." Jos kerran skannaamaan lähdetään, niin eiköhän olisi helpompaa skannata ihan se alkuperäinen;-) PS. Kaikki muut tunnistavat tuon avauskirjoituksen kirjoittajan kahjoksi, mutta sinä lähdet sujuvasti harhoihin mukaan. Mitähän se sinun todellisuudentajustasi kertoo?

        Mikkelissä meneillään virkarikossyyte jossa etelä-savolainen mies menetti työpaikkansa virkarikoksen johdosta.
        Tähän tilanteeseen on tultu.

        Entisen kihlakuntalaisen katkerasävyinen kirjoitus Iltalehden yleisökirjoituksessa.:Mikkelin kihlakunnassa vaihtuvuus ollut melkoista viimeisen kolmen vuoden aikana.

        Yleisökirjoitus

        "Arvoisa xxxxxx,olitte huolissanne vaimonne lapsiin kohdistuvasta vakavasta uhasta, jossa vaimollanne ei ole osuutta ei arpaa.
        Te tunnistitte vaimonne tuntomerkit:
        Pitkä, hoikka, tummatukkainen,lyhyet hiukset, ei käytä silmälaseja.
        Ajaa uudempaa bmw 316 merkkistä henkilöautoa, sekä volvo V 70-autoa. Nainen työskentelee hallituskatu 4:ssä, toisessa kerroksessa.On työskennellyt jo pitempään kyseisessä kihlakunnassa.
        Olitte pyytäneet yhteydenottoa vaiomonne lasten kohtalon pelastamiseksi, muuten teette tutkintapyynnön mitä kihlakunnassa oikein tapahtuu.
        Teidän tekemällä tutkintapyynnöllä pyyhitään per...s...tässä kihlakunnassa.
        He eivät ole kiinnostuneita ilmoituksesta vaan vaimonne takapuolesta, jota vaimonne on antanut kihlakunnan kolmelle herralle.
        Yhden voin jo mainita:
        xxxx-xxxx,toivottavasti ei tullut yllätyksenä?
        Olen työskennellyt tässä "sairaassa" kihlakunnassa vajaan vuoden, jonka jälkeen totesin viisaammaksi lähteä.
        Mikkelin kihlakunnassa poliisit ovat kiinnostuneita vaan alapään asioista, eivät asioiden/kansalaisten asioiden hoidosta.
        Kansalaiset ovat heille vain pelkkiä avohoitopotilaista.(hankalia asiakkaita)
        Mikkelin kihlakuntaan ajautuu se kaikista epäpätevin/epätoivoisin poliisiporukka. (poliisien kaatopaikka)
        Myöskään kielitaitoa kyseisessä kihlakunnasta ei löydy, muuta kuin alapään kielitaito.
        Tutkintapyynnön jälkeen huomaatte kuinka sairaasta yhteisöstä on kysymys.
        Itse vuodin jo aikaisemmin tietoa kihlakunnan asioista ulkopuolisille tahoille,mm kotietsintöjen suhteen. Ja tulen tekemään sitä jatkossakin.
        Kaksi tuttavaani kun työskentelee Mikkelin kihlakunnassa edelleen,joten tiedot saan reaaliajassa,vaikka työskentelen toisessa kihlakunnassa.
        Tiedän tasan tarkkaan, jukaraiset,kemppaiset,savolaiset, ym,ym.
        Siitä kihlakunnan tussupajasta:
        Johtavalla rikoskomissaari kalle Toivosella on aika monta lasta,,-
        Päättele itse mikä tätä kihlakunnan porukkaa oikeasti kiinnostaa.
        Tunnen kihlakunnan asiat kun omat taskuni."

      • kinastellaan
        kihlakunnan ongelmat kirjoitti:

        tälläisista asioista, henkilökemioiden yhteensopimattomuuden vuoksi, niin voineen kysyä mihin poliisin työaika oikein menee.
        veikkaan että omien rikoksien peittelemisessä.
        Onneksi elämme internetin aikakautta, jossa kansalaiset, entiset kihlakunnan työntekijät voivat ilman kostonpelkoa paljastaa poliisirikoksia.

    • vakavia ongelmia

      aieminkin. Jokunen vuosi sitten silloinen poliisilaitoksen johtaja sai lähteä epäselvyyksien takia. Tuolloin alaiset vaativat johtajansa eroa.
      Sama meno tuntuu jatkuvan.
      Poliisilaitos ei enää kykene tekemään sille asetettuja tehtäviä. Poliisien aika menee keskenään riidellessä.

    • myös asioita

      salattujakin asioita.
      Tuomarin antama kommentti tietovuodosta. Poliisiin ei voi nykyhteiskunnassa enää luottaa.. Toisin oli kultaisella 80 luvulla, jolloin poliisi oli jumalan asemassa.

      Poliisin laittomat tietovuodot hämmentävät sekä lakimies- että mediamaailmaa. Yle Uutisten mukaan Sekä eduskunnan oikeusasiamies että oikeusministeriön toimikunta pitävät poliisin jatkuvia tietovuotoja ongelmallisina.

      Myös kansainvälisesti arvostettu ihmisoikeusjuristi Martin Scheinin sanoo, että toimittajat syövät liian usein poliisin kädestä.

      Keskiviikkona julkistetussa oikeusministeriön esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan mietinnössä esitetään journalistien lähdesuojan murentamista.

      Jos toimikunnan esitys toteutuu, toimittajien olisi pakko paljastaa salaiseksi määrättyjen tietojen vuotajat jo esitutkinnassa. Nykyisin lähdesuojan murtaminen on mahdollista vain oikeudessa, mutta ilman esitutkintaa se on sielläkin käytännössä mahdotonta.

      Kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheinin Firenzen Eurooppalaisesta Yliopistosta on huolissaan poliisin tietovuodoista.

      - Poliisilla on pääsy moniin henkilörekistereihin - ja niistä sitten puhutaan sivu suun, Schein sanoo Ylen haastattelussa.

      Professori Scheinin arvelee, että poliisin tietovuodot ovat kahden kauppa. Ne sopivat sekä toimittajille että poliisille.

      - Tietovuodoista näennäisesti hyötyy toimittaja, joka saa skuupin, ja ehkä hänen lehteään sitten myydään. Siitä saa päänsilitystä, ja ehkä ylennyksen. Samoin poliisi voi hyötyä tietovuodoista siinä mielessä, että epäilty saadaan leimattua rikolliseksi jo hyvissä ajoin ja ehkä siten helpommin tuomittuakin

      Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtaja Pekka Hyvärinen kuuntelee raskaan sarjan juristin kommentteja vakalla mielellä.

      - Poliisi varmasti vuotaa, mutta ei ehkä niin paljon kuin urbaani legenda kertoo. Ne ovat usein tapauksia, joista monet muutkin ihmiset tietävät - ja sitä kautta ne vuodot menevät poliisin piikkiin, vaikka ne eivät olisikaan poliisin tekemiä.

      Hyvärisen mielestä toimittajat eivät syö poliisin kädestä.

      - Tietysti niitäkin on, jotka näin tekevät, kaikissa ammattikunnissa on myös sellaista heikompaa väkeä.

      Lähdesuojan turvaamat tietovuodot ovat Hyvärisen mielestä demokraattisessa yhteiskunnassa välttämättömiä.

      - Tällä hetkellä on menossa selvä yritys heikentää toimittajien, journalistien, lähdesuojaa. Meneillään on täysin epäeurooppalainen kehitys, joka ei saa mennä läpi.

    • pitkin vuotta vielä
    • Mikkeliin

      Olen asunut vasta Mikkelissä reilut kolme kuukautta ja asiointi kihlakunnassa ei antanut positiivistä kuvaa kyseisestä hallinnosta. Täysin ylimielistä väkeä. Yleensä ylimielisyydellä paikataan ammattitaitoa, kun pelätään että asiakas kyyykin jotakin sellaista, johon ammattitaito ei riitä.
      Eriasia vielä jos kysymykset tehdään vieraalla kielellä.

      En mielelläni asioi tässä kihlakunnassa kun jos on pakko.

    • liittää

      Jyväskylän kihlakuntaan. Mikkelin kihlakunta voisi toimia ainoastaan pakonsanelemana sivupisteenä. Harjoittelijoiden koulutuspaikkana. Sitä se taitaa nykyisin ollakkin.

    • erotettua

      poliisilaitoksen johtaja jo joitakin vuosia sitten. Asiat liittyivät jo silloinkin virkarikoksiin, sekä työpaikkakiusaamiseen.
      Ei ole Johtajan vaihtaminen vaikuttanut. Miksipä se hullua toiseen auttaisi...

      • tuntuu olevan

        myös poliisin painajainen.Kai noin suuressa organisaatiossa sitäkin tapahtuu?
        Poliisin sisäisistä ristiriidoista on annettu varsin vähän tiedotetta julkisuuteen.

    • erotettu1

      poliisilaitoksen johtaja jo joitakin vuosia sitten. Asiat liittyivät jo silloinkin virkarikoksiin, sekä työpaikkakiusaamiseen.
      Ei ole Johtajan vaihtaminen vaikuttanut. Miksipä se hullua toiseen auttaisi...
      Onko lääninpoliisijohtaja vastuussa kihlakunnassa tapahtuneista virkarikoksista????

    • apulaispoliisipäälikkö

      kun tuhota yhden Jukaraisen takia koko poliisihallinnon uskotavuus. Sota ei yhtä miestä kaipaa, ei edes poliisihallinnossa.
      Yksityisellä sektorilla Jukarainen olisi jo erotettu. Ei kenekään yritys olisi tälläistä rumbaa, negatiivistä julkisuutta kestänyt.

    • uskalla

      kirjoittaa omalla nimellään tapaus Jukaraisesta. Tämä kertonee tarkkanäköiselle paljonkin.

    • tulessa

      molemmin puolin,-) ehee..
      Ja tuskin syyttä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2184
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2013
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1632
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1460
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      75
      1420
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1347
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1324
    8. 50
      1215
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe