Terapiakiusattu

Olen käynyt terapiassa kolme kuukautta.Terapeutti ei puhu minulle mitään vaan istuu tuijottaen ja toisinaan kuin olisi omissa ajatuksissaan.Siis,mitään huötyä tällaisesta terapiasta ei minulle ole eikä tule olemaan.Lopetan kahden seuraavan kerran jälkeen.Tunnen olevani todellakin sadistin kourissa.Vie rahani ja istuu hiljaa eikä kerro edes syytä tollaseen käyttäytymiseensä.Sellaisia ne on ne ,.....
7372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kukaan tai mikään taho ei takaa, että terapeutti, vaikka olisi koulutettukin, on välttämättä pätevä hoitamaan tehtäväänsä. Terapeuteissa on jopa narsisteja, tämän tiedän ystävieni kertomusten perusteella.

Äänestä
  • Mietin asian itse tykönäni ja päätin tänään,että loppu mikä loppu.Rahojani en kanna terapeutille,joka ei pätkääkään muistuta terapeuttia.Hän on lääkäri ja metodeistaan huolimatta lääkärin tehtävä on auttaa tilanteessa kuin tilanteessa.Minusta hän saa liian helpolla rahansa,jos istuu tuppisuuna 50 minuuttia ja kirjoittaa laskun.Joten kenkää tuli.Huomenna perun seuraavan aikani ja sillä selvä.Tuli oikein hyvä olo,kun pääsin jo henkisesti irti tuollaisesta sadistista.Huh kun helpotti.Kierrän paikankin kilometrin säteeltä vähintään.

    Äänestä

Sano terapeutille, että sua ahdistaa ja masentaa hänen olemuksensa ja käyttäytyminen. Joskus tuntuu että psykiatrian parissa työskentely kiinnostaa niitä joilla on omia em. ongelmia. Olen törmännyt aivan järkyttäviinkin tapauksiin, mutta nyt minulla on ihana hoitaja ja lääkäri, jotka kyllä osaavat asiansa.

Äänestä

Valitettavasti jotkut ammattiauttajat ovat huonoja eivätkä osaa kuunnella tai auttaa oikein, mutta jos sinulla on yksi huono lääkäri ollut, en todellakaan suosittele että luovutat vielä! Voithan ottaa yhteyttä sinne mistä sait tämän terapeutin ja pyytää jotakin toista terapeuttia. Yleensä naisten on helppo jutella nuorten miesten kanssa jostain syystä. Sanotaan niin että alle 30 vuotiaille paras terapeutti on nuori ja yli 30 vuotiaille vanhempi terapeutti on turvallisempi

Äänestä

Yleensä terapeutti kyllä harrastaa reflektiivistä kuuntelua eli toistaa asiakkaan ajatuksia omilla sanoillaan. Tietysti eihän tämä ole kokoajan välttämätöntä.

Äänestä

laisia. Minun tuli mieleeni, että sinulla ilmeisesti kyseessä analyyttinen yksilöterapia ja ihan oman kokemukseni mukaan voin sanoa, että se menee just noin. Ainakaan se ei tarkoita kiusata sinua. Siinä on tarkoitus saada sinun tunteesi liikkeelle ja sitten sinun saada ilmaistua mitä mielessäsi ja tunnemaailmoissasi liikkuu. Se on tosi työlästä aluksi, muistan itsekin. Terapeutti ei aloita tuntia, vaan asiakkaan mieleentulemat ja eka lauseet kullakin tunnilla on se, mistä lähdetään liikkeelle. Tämmöinen terapia ei niinkään perustu ns. kuulumisten kertomiseen, ei tosiaan; kuulumisia voimme kertoilla muillekin ihmisille. Siinä on tarkoitus mennä syvemmälle sinun sisimpääsi. Juuri kuten tässä jo joku sanoi, voisit ensi kerralla kuvailla just sitä miltä susta tuntuu, kun hän vain istuu. Ole avoimesti vihainen asiasta, saat kyllä olla. Ilmaise se turhautumisesi ja vihasi hänelle. Kerro, mistä et pidä ja mitä haluaisit. Nekin kaikki jo ovat tunteita ja hän kommentoinee ja tulkitsee sitten sinua sinulle... Jotenkin noin sen pitäisi mennä. - Kyselepä häneltä nyt vielä ja kaikkein hyödyllisintä on sanoa arvostelut ja epävarmuudet justiinsa hälle itselleen, vaikka lujastikin, vaikka vihaisestikin. Kyllä se sen kestää. Suutu hänelle koko rahan edestä ja kokeile. Jää sitten pois hommasta, jollei siitä tosiaankaan mitään tule. Ota ensin selvää, tuleeko siitä mitään ja mikä on tarkoitus... Niin, jos sitten vastaa tuohonkaan?

Äänestä
  • niin ei käy minun kanssani samassa huoneessa oleminen niin,että minä maksan hiljaisuudesta.Jos kerran rahankin saa,niin aloittakoon niin miten parhaakseen katsoo.Kauankohan tuo odottelisi minun kommenttiani,jos nyt jatkaisin vastatusten istumisen.???????????????Minusta tuollainen ihminen on jollakin tavoin häiriintynyt,jos ei tajua auttaa asiakasta puhumaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei koskaan*** kirjoitti:

Olen käynyt terapiassa kolme kuukautta.Terapeutti ei puhu minulle mitään vaan istuu tuijottaen ja toisinaan kuin olisi omissa ajatuksissaan.Siis,mitään huötyä tällaisesta terapiasta ei minulle ole eikä tule olemaan.Lopetan kahden seuraavan kerran jälkeen.Tunnen olevani todellakin sadistin kourissa.Vie rahani ja istuu hiljaa eikä kerro edes syytä tollaseen käyttäytymiseensä.Sellaisia ne on ne ,.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu