onko jollakin kokemusta ennustajalle soittamisesta? kuka on hyvä, kenelle kannattaa soittaa??
ennustus...
elämä solmussa
41303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei Olen soitellut/käynyt/ tilannut eli kokeillut kaikkea mahdollista ennustamiseen liittyvää, eikä mikään ole tehnyt minua onneliseksi. Ennustajat eivät tuo sinulle onnea, joskus jopa päinvastoin. Toki olen saanut rohkaisua, toivoa ja lohdutusta, mutta olen menettänyt myös paljon rahaa. Olen kokeillut n. 50 ennustajaa, osa selviä rahastajia, osa oikeasti näkeviä.Suurin osa soitoista olisi saanut jäädä tekemättä. Mutta nykyisin soittelen vain muutamalle. Mutta kuka olisi sitten se oikea sinulle? Se on osittain makuasia. Voisin luetella sinulle kymmenkunta sellaista, jotka ovat tehneet vuosia töitä ja joilla on oma vakiintunut asiakaskunta. Mutta muistutan sinua kahdesta asiasta, älä soita joka viikko äläkä edes joka kuukausi, jäät helposti koukkuun (minä olin!). Toinen asia, vaikka näkijä sanoo, että kesällä, ensi kuussa tai juhannuksena, todellisuudessa lähes kaikilla näkijöillä ajat heittävät.Juhannuksena voi tarkoittaa juhannusta vuonna 2011. Asiat voivat tapahtua 3,5, tai 7 vuoden päästä. Mutta tiedän, että odottavan aika on pitkä ja silloin tekee taas mieli soittaa vain tämä puhelu, ja taas...taas... Hetken kuluttua olet kuin huumeveikko joka tarvitsee ennustajan "ihania" sanoja jaksaakseen arjen harmauden. Ketä sitten suosittelisin? Eija Nikko on nopea, mutta vaikea tavoittaa, mutta todennnäköisessti saat tietoja 10 minuutissa eli puhelun hinnaksi tulee noin 25 euroa. Eijaa pidetään yhtenä Suomen parhaista näkijöistä, mutta hänkään ei ole Jumala eli voi nähdä väärin. Eija on vähän viileä ja etäinen. Unilin Veera on hitaampi, näkee hyvin lähiajan tapahtumat. Kun varaat 35 euroa puheaikaa niin varmasti saat asiasi toimitettua. Virve Kraft on suht' nopea, masentuneelle antaa kyllä hyvin rohkaisua ja 25 eurolla saat asiasi selväksi. Sitten Mandalatarot 30 eurolla voit puhua 20 minuuttia. Kaikki eivät pidä hänen tyylistään, realistinen.Bedetten Anne varmaan saat 25 euroa varmaan riittää eli noin 10 minuuttia. Tässä oli muutamia esimerkkejä. Laadi kysymykset etukäteen, koska aika on lyhyt ja kirjoita vastaukset paperille, niin voit seurata niiden toteutumista. Muista, että ilmaiseksi voit kysellä mm. Mandalatarotin foorumilla ja Sonera Plazan Ellit-palstan ennustuksissa. Lisäksi Astro.fi -kotisivuilla on selvänäkijöiden yhteystietoja. Hyvää kevättä! p.s. olisi kiva tietää kenelle soitit ja mitä pidit.
kiitos vastauksesta. en alunperin ajatellut soittaa kun tämän yhden kerran, mutta pakko myöntää että se mitä sieltä kuuli niin tuli olo että haluaa kokeilla uudestaan ja jollekkin toiselle. realiteetit on kunnossa enkä ajatellut kuitenkaan enää soitella noihin. tai mistä sitä koskaan tietää, mutta en nyt ainakaan ihan heti. soitin siis vuokko kuusistolle ja olin ihan tyytyväinen ja todella häkeltynyt. osasi sanoa asioita joita ei voi summamutikassa sanoa. tyytyväinen olin myös siihen että ei kertonut ajankohtia että millon mitäkin tapahtuu. toki joissain kohdilla tuli suuntaa antavia, kuten syksyllä tai näin... olin siis kaikin puolin tyytyväinen kokemukseen. mukava olisi joskus päästä oikein käymään... laitan antamasi nimet korvan taakse, jos joskus haluaa kuulla lisää.
Tiedätkö muuten, että uusi lause aloitetaan isolla kirjaimella? Eikö koulussa opetettu? Jos ei, niin voisit opetella nyt.
KYLLÄPÄ OSAAT OLL A PILKUN "n........a"