kohtalo tovereita,mieheni joutuu lähtemään noin 200km päähän töihin kesäksi,tulee toki synnytykseen jne..mutta nyt kun jään yksin kotia niin pelottaa miten jaksan,ikävöin niin paljon että voiko käydä niin että pikkuinen syntyy ennemmin?nyt rv34menossa.
voin täysin luottaa mieheeni,ei pelkoa pettämisestä yms..mutta entä minun henkinen vointini?!näemme aluksi viik,loppusin ja sitten säästäriippuen kesäajan.tiedän että ei miehenikään ole helppoa lähteä ja jättää minua yksinäni,huolehtii niin kovasti,mutta kun pakko on rahaa saada,ei elä päivärahoilla ja talo lainat yms..olenko täysin yksin vai onko kohtalotovereita?mukavaa kesää kaikille,olkaa onnellisia jos teidän miehillänne on työ joka on semmonen että voi kotoa kulkea,onnellinen olen minäkin tästä pikkuisesta,vaikkakin nyt masentaa.
miten
onko muita
9664
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
aika haastava tilanne sulla, en itse kyllä voisi kuvitellakaan miten olisin selvinnyt esikoisen odotuksen lopusta tuollaisessa tilanteessa.. Nyt odotellaan toista, ja mies ei sentään lähde kauemmas töihin, mutta muuten töiden takia ei paljon kerkeä nähdä, kesän ajan kulkee kaksi työtä mukana ja päälle vielä talon rakentelemisen lopettaminen.. eli käytännössä käy nukkumassa meillä.. mutta onhan sekin parempi kuin ettei ollenkaan nähtäis! Ja hyvä että on sitä työtä.. se vaan tuntuu aina välillä aika kurjalta! Itse kun on muuten fyysisesti vähän huonossa kunnossa, ettei oikein jaksa ja pysty tekemään mitään ylimääräistä, päivästä toiseen selviäminen on ihan riittävästi.. Jos jaksat ja pystyt, kiertele kaupungilla, tapaa ystäviä ja sukulaisia jos on lähistöllä ym. lenkkeile.. Jakselemista! TOivottavasti löydät itsellesi jotain tekemistä ikävöinnin ajaksi!
Etköhän selviä ihan yhtä hyvin kuin kaikki me yksinodottajat, joilla ei miestä ole lainkaan. Minulla rv39 alkamassa ja yksin hoidan talouden ja lapseni. Ei saa heittäytyä avuttomaksi. Olethan aikuinen ihminen.
olla niin empatiakyvyttömiä ihmisiä täällä.. Jokaisella ihmisella on erilaiset elämäntilanteet ja jokainen kokee ne omalla tavallaan... suhtautuisitko eri tavalla jos joku yksinodottaja itkisi yksinäisyyttään? vai pitäisikö kaikkien olla hampaat irvessä Selviytyjiä, joka kostautuu sitten joskus myöhemmin tavalla tai toisella. Jos puolison poissaolo tuntuu pahalta, sen saa ilmaista aivan vapaasti, samoin jos yksinodotus tuntuu vaikealta, senkin saa sanoa.. Ei ole pakko esittää kovaa, ellei oikeasti ole sellainen.. Mutta kovan ja Katkeran ihmisen on vaikea olla myötätuntoinen... ja katkeran ihmisen lähellä on tästä syystä vaikea olla.
ovatkaan itselleen saaneet....
Joka tilanteeseen sopeutuu. Yksinhuoltaja on jo kauan ennen lapsen syntymää ymmärtänyt että hän tulee olemaan yksin ja on näin ollen pystynyt sopeutumaan tilanteeseen. Jos taas on tottunut että joku on ollut siinä vieressä koko ajan niin on ihan normaalia että kaipuu on kova ja kestää oma aikansa ennenkuin sitä on tottunut olemaan yksin. Minua ainakin harmittaisi ja tavallaan myös pelottaisi jos oma mieheni joutuisi matkustamaan pitkälle juuri kun esikoinen on tulossa, joten ymmärrän hyvin keskustelun aloittajaa.
"et ole avuton Kirjoittanut: vaan aikuinen 12.5.2009 klo 23.34 Etköhän selviä ihan yhtä hyvin kuin kaikki me yksinodottajat, joilla ei miestä ole lainkaan. Minulla rv39 alkamassa ja yksin hoidan talouden ja lapseni. Ei saa heittäytyä avuttomaksi. Olethan aikuinen ihminen."
hyvin. valmistaudu vain hyvin lähtemään synnytykseen, tavarat pakattuna ja puhelimessa aina akku täynnä virtaa. minulla on hieman erilainen tilanne raskaudessa, toinen kolmannes alkanut ja minuun raskaus vaikuttanut että en uskalla nukkua öitä yksin, minusta tullut hieman "höppänä" katselin kauhuelokuvia kun ei aikaisemmin pelottanut. nyt hyväkun uskallan yöllä vessaan:)mies onneksi kotona ja jos joutuu jonnekin yöksi, niin pääsen aina sukulaisille. turhauttavaa kun aikaisemmin olin yksin kun sai vlopun olla rauhassa. onneksi mies aina ajoissa ilmoittaa jos joutuu pois niin voi edes henkisesti valmistautua:)
tuntuu niin ikävältä kun mies lähti niin kauas töihin,perjantaina nähään,3-4kk kun kestäsin niin saan hänet takasin kokonaan,sitten eletään kunnon perhe elämää=)niin ja jos sataa niin tietenkin hän on kotona jne..mutta tämä on pakko rako koska täytyyhän rahaa saada.illat,yöt ja aamut on pahinpia ikävöintiä,tiedän että hänelläkin on ikävä ja suuri huoli minusta ja vauvasta.minulla on synnäril yli 100km matkaa,miehelläni on sinne lyhyemmästi,mutta voihan olla että sää on huono sillon just ja hän on kotona hope so=)mietin vaan että voiko tämä itkeminen yms..laukasta pian ennen aikasen synnytyksen?sekin on vaikeaa kun voin käydä kavereilla ja sukulaisilla kun auto on käytössä minulla,mutta tuntuu olo yhtä pahalta olen sitten missä vain.rakastamme toisiamme yli kaiken ja vauva oli suuniteltu.
mutta pärjäät kyllä kun on pakko. Yritä etsiä vertaistukea muilta samassa tilanteessa olevilta, vaikka neuvolan kautta vois löytyä. Jo alunperin yksinodottajat (joihin itse kuulun toista kertaa) ei voi ymmärtää miltä susta tuntuu ja kommentit voi tuntua aika ikäviltä. Yksinäisyys ja hellyydenkipeys on mun tilanteessa aika musertavaa välillä kun tietää ettei se helpota ennenkuin vauva on sylissä. Ei kuitenkaan ole varsinaisesti ikävä ketään, ja itse olen jälleen osani valinnut. Mutta kun ei sitä oikeaa löytynyt ja ikää alkaa olla. En usko että vauvasi syntyy ikävän vuoksi etuajassa. Muista kuitenkin pitää huolta itsestäsi.