En tiedä olenko masentunut. Luultavasti olen ainakin lievästi. Mikään ei huvita, olen todella ärtynyt koko ajan, en jaksa tavata ystäviäni tai pitää yhteyttä heihin muutenkaan, tiuskin lähes kaiken aikaa ja hermoni ovat muutenkin kireällä. En saa unta iltaisin, mutta päivät nukun.
Sain kuulla muutama kuukausi sitten, että äitini syöpä on levinnyt aivoihin, ja se on laukaissut tilanteen. Muu perhe on toistensa tukena, viettää aikaa yhdessä ja keskustelevat asioista. Minä vetäydyn yksinäisyyteeni. Kun näen ystäviäni, esitän että kaikki olisi hyvin. Tajuan, että tilanteeni ei kuulosta vakavalta (esim. minulla ei ole itsetuhoisia ajatuksia), mutta en tunnista enää itseäni siksi sosiaaliseksi ja iloiseksi tytöksi joka olin vielä puoli vuotta sitten.
Voiko joku kertoa minulle, mitä minun pitää tehdä? Mihin ottaa yhteyttä? En halua rasittaa perhettäni enkä ystäviäni huolillani.
Kiitos kaikille vastanneille jo etukäteen!
mitä tehdä?
areyoumine
6388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
alkoholista on tullut hyvä ystäväni ja olen sekaisin liian useana iltana viikossa. Lisäksi olen keksinyt äidilleni tarkoitetut vahvat kipulääkkeet (panacod ym. kolmiolääkkeet), joita hän ei itse käytä. Monet tutut ja kaukaisemmat sukulaiset ovat huomanneet, että minulla ei kaikki ihan kunnossa ole ja ovat siitä minulle maininneet, mutta jättäneet kuitenkin rauhaan...
esille ikääsi... Jos olet nuori tai nuori aikuinen, voisit varmaan soittaa esim. mannerheimin lastensuojeluliittoon tai keskustella heidän kanssaan netissä. Folkhälsanilla on myös vastaavanlaista toimintaa myös suomenkielellä. Varmaan olisi hyvä keskustella asioista ja saada muita/uusia näkökulmia asioihin. Jos olet aikuinen/tai vaikkapa nuori, niin varaa aika terveyskeskuslääkärille ja pyydä lähete psykologille, häneltä saat myös eri näkökulmia asioihisi. Lähetettä tulee sitten vaatia lääkäriltä... Nämä tuli ensimmäiseksi mieleen. Noin pääset alkuun, hyvä kun kyselit täältä, se on jo hyvä alku.
vastauksestasi. olen parikymppinen. ja myös miettinyt juuri tuota terveyskeskukseen soittamista. mutta jotenkin tuntuu pahalta myöntää ääneen, että tarvitsee apua. pitää pitää kulissit ylhäällä jne. mitä täytyy terveyskeskukseen sanoa varatessa aikaa lääkärille tällaisessa tilanteessa?
vaan sinne ja varaa aika. Kun kysyvät miksi haluat ajan, sanot vaan, että on masennusongelmia ja on päästävä puhumaan lääkärille, ettet yksin enää jaksa. Kun saat lääkäriajan, kerrot saman lääkärille, sekä äitisi tilanteesta. Sano että haluat välttämättä lähetteen psykologille. Jos lääkäri kirjoittaa reseptin masennuslääkkeistä, ota vastaan, voit miettiä myöhemmin jos haluat ne käydä ostamassa. Kun saat psyk. ajan, niin psykologille voi sitten puhua laajemmin asioista ja tuntemuksista. Ehkä ensimmäisellä kerralla on vähän outoa kertoa mutta jo seuraavalla kerralla on helpompaa. Se vaan kyselee eri juttuja ja kuuntelee(se jo helpottaa) Ne psykologilla käynnit on muuten ilmasia, rahaa ei kannata murehtia. Monet nuoret käyvät psykologilla, se on nykyään ihan yleistä, ei se ole mitään ihmeellistä, eikä siitä maine mene(psykologi ei kerro juttuja esim. muulle henkilökunnalle, eikä tietenkään Sinun tutuille, eikä muillekkaan). Kulissit pysyy, jos et itse kerro kellekkään. Itse tiedän usean nuoren käyneen, vaikka olen jo keski-ikäinen, ovat itse kertoneet, entisessä työssäni. Itsekin olen myös käynyt useasti mutta en enää moneen vuoteen. Jos joudut odottamaan aikoja kauan, soita ihmeessä aikaisemmin kertomaani puhelimiin ja juttele sinne, sillä aikaa, kunnes saat psykologille ajan. Netistä löytyy numerot.
Hei. Se on ymmärrettävää että tulee ahdistunut ja masentunut olo jos jollekkin rakkaalle ystävälle tapahtuu jotain. Tarvitset ehkä aikaa sulatella asiaa ihan itseksesi, mutta älä mieti yksin liikaa.. Suosittelen sinulle että otat lähinpään sairaalaan tai tevreyskeskukseen yhteyttä ja sitä kautta saat varmasti psykologille ajan
Moi! Minua huolestuttaa nuo sinun alkoholi- ja lääkejuttusi. Tiedän kokemuksesta, että alkoholi ja sieltä sun täältä hankitut lääkkeet vievät ihmisen mennessään ja tuollaiselta tieltä palaa "takaisin" liian harvat. Olet sellaisessa tilanteessa, että itse itsesi "lääkitseminen" täytyy lopettaa ja uskaltautua hakemaan oikeaa apua. Siinä vaiheessa kun "nostaa kädet ylös" ja myöntää että ei selviä ilman apua, niin siinä kohtaa alkaa tie paranemiseen. Kieltäminen ja häpeily on turhaa. Me ihmiset tarvitsemme aina joskus apua. Elämässä tahtoo tulla tilanteita, että yksin ei kertakaikkiaan selviä. Eikä ole tarkoituskaan. Tämä ei ollut tarkoitettu miksikään saarnaksi vain sellaisen ihmisen neuvoksi, joka on kokenut samanlaista. Ota rohkeasti yhteyttä lääkäriin. Ei missään tarvitse häpeillen selitellä mitään. Ammatti-ihmiset ovat päivittäin tekemisissä myös näiden asioiden kanssa. Voimia!!!