Masennuin tietämättäni.. kavereiden sanat riitti mun mielt provosoimaan et mä en kuulu tähä maailmaan.. yritin itsarii lääkkeillä, välil kavereille soittaen (avun pyyntöä?)ja sit polil heräten, välil ilman soittoja toivovani etten aamulla enää heräis.. Nykyää käytin/käyttän lääkkeit ja piilotteluna nilkkoi nykyää viillellyt..
Olen käynyt juttelees eri terapiapaikoissa mut ei niist saa apuu.. muutamis paikoissa kaverit ollut mukana ketkä on joutun ikävä kyllä paikalle kun mul itsetuho-vietit pääl on.
Lääkkeit tarjottu, ja ku vihdoin viimein sairaalan psyk.hoitsun kautta päätin antaa periks ja mennä terapiaa nii ne tuumi et mul on nii paljo hyvii kamui et se on parempaa ku terapia.
Outoo vaa huomata et muut on joutun M1-lähetteel hoitoo.. mun mielipidettä on vaa kysytty haluanko...
Saaks mua enää korjattuu vaikka rikki oon?
Käyn töissä ja työt oon näistä yrityksist ja terapioist huolimatta hoitan.. älkää kysykö miten!
Muutamana kerta on kyl työkaveri joutun puuttuu asiaa..
Olo on vaa et jos en nyt nii koht aika tulee ku on vaan nii kyllästyn
itsarii
monta
2333
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä anna periksi! Mene terapiaan ja psykiatrille ja ota lääkkeet mitä tarjotaan. Jos tuntuu et ei auta, niin valita lääkkeistä, niitä on monia ja kaikille löytyy varmasti sopiva. Tiedän, koska olen itse ollut samassa tilanteessa ja itsetuhoinen... Lääkkeinä olen syönyt Cipralexia, Seronilia, Remeron Soltabia, Zyprezaa, Lamictalia, Alproxia, Temestaa, Opamoxia, Xanor Depotia, Seroquel Prolongia... Pikkuhiljaa alkaa olla oikea yhdistelmä löytynyt ja olen huomannut että elämä on kuin onkin elämisen arvoista! Jaksa etsiä aktiivisesti apua, niin lääkkeitä kuin keskusteluapuakin, se on kääntänyt meikäläisen elämän päälaelleen... Hyvällä tavalla. Tsemppiä!
Älä anna periksi. Hae hoitoa ja hae omaa etuasi. Se on hyvä että pystyt töitä vielä tekemään. Jos olet töistä pois jonkin aikaa niin siihen palaaminen tulee olemaan erittäin raskasta.