Mikä aloittelijalle?

Mie vaan...

Olen tällane 13 v tyttö, olen erittäin eläin rakas ja meillä on ollut marsuja, hamsteri, akvaarioita, koiria ja rottia. Tällä hetkellä akvaarioita ja koira. Ajattelin, että hankkisin linnun, mutta en osaa oikein päättää. Tiedän että aloittelijoille suositellaan neitsikkaa, undulaattia tai kanarialintua, olen lukenut kaikista paljon tietoa enkä olisi ihan vielä niitä hankkimassa. Kauluskaijat myös mukavia, mutta kannattaako? Isot papukaijat kiinnostaa myös, mutta ei hätää, en ole sellaista hankkimassa (missään nimessä). Haluaisin kuulla kommentteja/tietoa eri lajeista joita voisin harkita ja mistä voisin lukea.

4

863

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -M-

      Noisden mainitsemiesi "aloittelijan" lintujen lisäksi sopivia ovat esim juuri tuo kauluskaija, kaijaset, tavallisimmat loistopeipot, ja esim naurukyyhkyt tai timanttikyyhkyt. Toki paljon muitakin aloittelijoillekin sopivia lajeja on, mutta niitä ei välttämättä ole niin helposti saatavissa. Isommat papukaijat tosiaankin ovat jo kohtuullisen paljon omistautumista ja tietoa vaativia otuksia, joita ei ilman todella hyvää harkintaa ja huolellista asiaan perehtymistä kannata hankkia. Mikä sitten olisi se oikea riippuu ihan omista henkilökohtaisista mieltymyksistäsi ja mitä lemmikkilinnulta oikein haet. Oletko hakemssa enemmän vain värikästä ja eloisaa katseltavaa kotiin, laulajaa vai oikein seuraeläintä? Paljonko aikaa sinulla on linnun hoitoon ja niiden kanssa seurusteluun? Paljonko on tilaa ja varaa häkkien yms hankintaan? Pienet linnut saa majoitettua suhteellisen pieniinkin tiloihin, isommat vaatii enemmän alkukustannuksia ja enemmän tilaa. Peipot ja hempot ovat enemmän keskenään viihtyviä katselulemmikkejä, papukaijalinnut taas helpommin kaveriksi kesytettävissä. Seuralinnut tarvitsevat todella paljon seuraa ja huomiota, parvessa elelevät "katselulinnut" (toki pikkupapukaijojakin voi pitää vaan keskenään touhuilevassa parvessa sen kummemmin niitä kesyttelemättä) ovat tyytyväisiä kunhan niillä vaan on tilaa, lajitovereita ja ruokaa ja vettä. Papukaijat kaipaavat paljon tekemistä ja virikkeitä, peipoille riittää lentely ja kavereiden seura.

      • Mie vaan...

        Joo... unohin kokonaan kertoo millasta haluun ym. No haluisin enemmän sellasta seuralaista siis niinku papukaijalintua, aikaa olen valmis uhraamaan lähes aina koko sen ajan kun en ole koulussa, eli aamut, iltapäivät ja illat, paitsi tietty viikonloppuna voin olla koko päivän. Minulla on häkkeihin yms. tarvikkeisiin jonkin verran rahaa säästössä ja säästän vielä lisää ennenkuin hankin mitään.

      • -M-
        Mie vaan... kirjoitti:

        Njaa, minä ehkä tuossa tilanteessa (kun on kuitenkin ne kalat ja koirakin huomioitavana ja huollettavana) ottaisin neitsikkapariskunnan tai miksei niitä kaulukaijojakin jos enemmän miellyttävät silmää (huomaa kuitenkin että niillä on aikalailla kimeämpi ääni kuin neitsikoilla), ja niille kunnonkokoinen häkki (metrin-parin levyinen tai isompikin jos on tilaa, itse tehden saa isonkin häkin kohtuullisella hinnalla). Tuskin kuitenkaan ihan kaikkea vapaa-aikaasi pelkästään lintujen kanssa vietät ja siellä koulussakin aikaa vierähtää sen verran paljon että oma kaveri on linnulle jo aika välttämätön. Muistathan senkin että etenkin alkuvaiheessa on koira opetettava hyvin pysymään eroon linnuista niiden lentäessä vapaana ja valvottava tarkkaa ettei tule onnettomuuksia, tai pidettävä koira kokonaan eri tilassa kun linnut ovat irrallaan jos yhteiselo ei jostain syystä onnistu.

      • Mie vaan...
        -M- kirjoitti:

        Meidän koira on jo 6 vuotta ja se on erittäin tottelevainen, se ei varmasti tekisi mitään, sen verran hyvin tunnen sen. Koiramme ei ole mikään lintukoira ja luulen että se vain katsoisi että mikäs toi niinku on. Tietystikkin siinä voi käydä niinkin ettei se suvaitse lintuja, mutta epäilen ja jos niin kuitenkin kävisi, keksisin siihen varmasti jonkun ratkaisun. ja vielä yksi juttu: en sanonutkaan että voisin viettää KAIKEN vapaa-aikani lintujen kanssa vaan suurimman osan. Minulla ei ole paljoa kavereita ja ne ketkä on asuvat kaukana, joten voisin olla lintujen kanssa lähes koko ajan, ja tietenkään en jättäisi koiraa huomiotta. Jos vieti ¨kuulosti¨ vihaiselta, loukkaantuneelta tms. niin ei se sitä ollut (: Se on vaan hyvä että ihmisillä on omia mielipiteitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      231
      4148
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2614
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2345
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      114
      1394
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      77
      1075
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      943
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      926
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      911
    Aihe