Pisin kiinniolo teillä tulee olemaan 3 viikkoa. Kestättekö vai yritättekö pistäytyä puskassa tai poteron pohjalla?
Selviättekö 3 viikkoa r...aamatta?
7
951
Vastaukset
- kuten kunnon
solttupojat ainakin, kautta aikain, konfliktista riippumatta, ympäri maailman. Siis jos raiskattavia siviilejä ei löydy.
- Meripoika
Näin ainakin meillä laivastossa toimitaan. T. Matruusi Pelle-Svante Håkansson
- kestää??
Iltaisin heiluu kuitenkin peitot joka punkassa, anna mennä vaan rohkeasti. Leireillä on hyvä hoitaa homma esimerkiksi vartiossa.
- entisajan varusmiehillä
oli paljon pitempiä kiinnioloja kuin kolme viikkoa, eivätkä silti valittaneet sanallakaan.
- kävi silloinkin
entisajan varusmiehillä kirjoitti:
oli paljon pitempiä kiinnioloja kuin kolme viikkoa, eivätkä silti valittaneet sanallakaan.
sotilasperinteet ovat kaunis asia.
- meidän poika
ollut kertaakaan kolmee viikkoa yhteen menoon intissä. Kohta tulee se vuosi täyteen ja taitaa nyt olla kolmas kerta kun on kaksi viikkoa yhteen menoon. Ja kaks kertaa on ollut 8 päivän lomalla.
- kokemusta on
Kun on tekemistä aamusta iltaan, on niin väsynyt ettei tule edes runkkaaminen mieleen. Joku aamu sitten herää housut nivusiin liimautuneina ja taas jatketaan samaan malliin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001753- 591150
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4401117- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130804- 84753
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä47741- 51708
- 57671