Hei! Minkä ikäisinä olette päästäneet lapsenne pyöräilemään -yksin-,esim. kouluu tai kaverin luo? Mä olen ihan huolesta sekaisin, että miten lapseni pärjää liikenteessä. Liikennesääntöjä olemme käyneet läpi jne. yhdessä pyöräilty. Poika 10 v vakuuttaa että 'kyllä mä katson ennku meen tien yli'Mutta silti pelkään, ihan kamalasti.Onko tämä ihan järjetöntä pelkoa??!
Vastaukset 1
- 8-vuotiaasta
Asumme noin 30 000 asukkaan kaupungissa, keskustassa. Pojan koulussa on sellainen sääntö, että 1. ja 2. kävelevät, mutta kolmannella saa jo tulla pyörällä. Silloin poika sai ruveta muutenkin liikkumaan pyörällä kavereiden luo yms. Kyllä ne kaupunkipojat osaavat huomioida muun liikenteen kun ovat siihen tottuneet. Olisi ehkä eri asia, jos rauhallisesta ja väljästä omakotilähiöstä tulisi joku 8-vuotias ensimmäistä kertaa kaupunkiin ja pitäisi osata varoa autoja, jalankulkijoita, muita pyöräilijöitä, katsoa liikennevaloja ym. Huoli kuuluu vanhemmille. Sinun pitää vain hyväksyä se, että emme voi aina olla suojelemassa lasta kaikilta vaaroilta, mitä elämässä on. Lapsesta on osattava vähän kerrassaan, hallitusti päästää irti, valmentaa pärjäämään itse. Muuten tuloksena on pumpulissa pidetty mammanpoika, jolle maailma aukeaa yht'äkkisesti 18-vuotiaana...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va601691Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661179- 138963
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15811Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41608
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90568- 55567
- 45508
- 47495